Surge kotikatsomo

Elokuvissa voi kokea monenlaisia tunnereaktioita, mutta harvemmin onnistutaan luomaan yhtä epämukava olotila kuin brittiläisen Aneil Karian esikoispitkässä Surge (2020). Itseensä vetäytyneellä lentokentän turvatarkastaja Josephilla (Ben Whishaw) on huono päivä. Kohdattuaan kaksi omituista matkustajaa ja saatuaan iskun päähänsä jotain napsahtaa. Joseph lähtee kaupungille riehumaan kaataen yhteiskunnallisen säädyllisyyden raja-aitoja yksi toisensa jälkeen.

Mysteeriksi jätetään, mikä on Josephin käytöksen, jopa Phineas Gagen kaltaisen äkillisen persoonallisuuden muutoksen taustalla. Elokuvassa viitataan niin päävammaan, psykologisten kuin ulkoistenkin tekijöiden vaikutukseen kuten Josephin hektiseen ammattiin, ärsyttävään naapuriin sekä vaativiin vanhempiin (Ian Gelder, Ellie Haddington).

Surgen fokus pysyy kuitenkin Josephin irrottelun seuraamisessa, jossa hän pyrkii pankkiryöstöjen avulla tekemään vaikutuksen työtoveriinsa Lillyyn (Jasmine Jobson) sekä saavuttamaan ekstaattisen hyvänolontunteen. Rankan päivän (Falling Down, 1993) kaltaisen miehisyyden kriisin sijaan Surgen keskiössä ovat ennemmin yksilön psykologiset tekijät pakene tai taistele refleksin kääntyessä päälaelleen.

Sympaattisia brittihahmoja, kuten Karhuherra Paddingtonia esittänyt Whishaw tekee hyvin erityyppisen roolin yhtä aikaa eläimellisen luotaantyöntävän sekä vetoavan. Hän ilmaisee kasvojensa eleillä Josephin motiiveja, jotka muuten tahtovat jäädä juonen tasolla käsityskyvyn ulkopuolelle. Stuart Bentleyn kamera seuraa hänen ennakoimattomissa olevaa matkaansa ja improvisointiaan lähes reaaliajassa Lontoon vilkkaiden katujen keskellä heiluen jopa enemmän kuin Paul Greengrassin elokuvissa.

Parhaiten Surge onnistuu voimakkaan tunnetilan herättämisessä elokuvan muodon avulla. Berliinin elokuvajuhlien valkokankaalta nähtynä se aiheutti katsojissa fyysistä pahoinvointia. Kotiteatterissa katsomiskokemus on onneksi hieman siedettävämpi.

Voimakkaat ääniefektit tukevat myös subjektiivisuuden tuntua. Josephin kiristellessä hampaitaan epämukavuus kasvaa kuin vaarallisten esineiden nielemiseen keskittyvässä elokuvassa Swallow (2019). Päivän edetessä Joseph tunkeutuu yhä enemmän toisten ihmisten elämään nauttiakseen omastaan edes kerran ennen sen vääjäämätöntä loppua. Yksilön vapautuminen byrokraattisen kuluttajayhteiskunnan rattaista jää silti pintatason teemana kehittelemättömäksi.

Ohjaaja Karian kädenjälki on hänen lyhytelokuviensa tavoin vahvin monikulttuurisen Lontoon kuvauksessa. Surge on voimakkaan muistijäljen jättävä ja kunnianhimoinen esikoisohjaus, mutta sen verran raskas ja inhorealistinen katsomiskokemus, ettei siihen mielellään palaa. Mieluummin lähtee vaikka kaupungille vastuullisesti irrottelemaan.