Sanoissa miehen mitta

Näyttelijänä paremmin tunnettu Sean Penn on aikaisemmin ohjannut kaksi elokuvaa. The Indian Runner (1991) ja The Crossing Guard (1995) molemmat edustavat omalla tavallaan tutkielmia ihmisen toiminnasta äärimmäisissä tilanteissa. Juuri tässä suhteessa nyt videolla julkaistu The Pledge ei tarjoa mitään poikkeusta, mutta silti se edustaa hieman hiljaisempaa ja seesteisempää asian haltuunottoa. Ennen kaikkea tämä näkyy siinä, että perinteisen kostotarinan aineksista on yhdistelty jotakin aivan muuta.

© 2001 Warner Bros.Nuori tyttö murhataan, epäilty (Benicio Del Toro) saadaan nopeasti kiinni ja tunnustuksen jälkeen tämä tappaa itsensä vankilassa. Eläkepäivien kalastusmatkaa odotteleva etsivä Jerry Black (Jack Nicholson) ei kuitenkaan ole vakuuttunut syyllisestä. Hän avaa murhatutkimuksen uudelleen omin voimin joutuen samalla antamaan kunniasanansa kuolleen tytön äidille siitä, että oikea murhaaja joutuu vastuuseen. Ja tätä lupaustaan Jerry ei aio eikä voi kiertää.

© 2001 Warner Bros.The Pledge on synkkä ja yksinäinen matkakertomus sen rajan ylittämisestä, joka erottaa vastuuntuntoa tai peräänantamattomuutta ja pakkomiellettä. Nicholsonin terävästi tulkitsemalla Jerryllä ei oikeastaan ole edes mahdollisuutta toimia toisin: Jerry ei voi olla ylittämättä rajaa, sillä hänen pakkomielteensä on ainoa, joka estää murhaajaa toistamasta tekoaan. Sean Penn haluaa kuitenkin muistuttaa, että hyvätkin tarkoitukset johtavat toisinaan pahoihin tekoihin. Elokuva ei tässä suhteessa ole häiritsevän alleviivaava, vaan tarinan ja sen hitaampien suvantokohtien on annettu ottaa oma aikansa. Toisaalta ehkä tässä on myös The Pledgen suurin kompastuskivi, sillä vähän väliä se tuntuu unohtavan oman keskeisen väitteensä ja keskittyy tarinan kannalta epäolennaisuuksiin.

Ihminen on aina enemmän tai vähemmän avuton kamppaillessaan ehtymättömän pahuuden tuulimyllyjä vastaan ja usein ainoa uhri on juuri taistelija itse. Tästä Pennin elokuva toimii vahvana muistutuksena - mutta se ei ota huomioon sitä, että miekkaan sortumisen syy on asioiden liian mustavalkoinen jaottelu. Itse luulin tämän olevan The Pledgen sosio-psykologisen kokeen perusväittämänä. Näin ei kuitenkaan ole, ja elokuva nyrjähtää samaan ansaan kuin päähenkilönsä Jerry: liialliseen joustamattomuuteen, illuusioon Hyvästä ja Pahasta.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,4 / 5 henkilöä