Boulevard kotikatsomo

Boulevardia mainostetaan suureellisesti lauseella Oscar-voittaja Robin Williams viimeisessä roolissaan. Surullista kyllä, muita ansioita elokuvalla ei juuri olekaan. Boulevardia kuvaa parhaiten ABC: A-luokan näyttelijä, B-luokan ohjaaja ja C-luokan käsikirjoittaja.

Tarina on sinänsä koskettava, mutta jo useaan kertaan nähty. Näennäisesti toimivan avioliiton pinnan alla sykkii kaipuu paremmasta. 60-vuotias Nolan Mack (Williams) on ollut samassa työpaikassa lähes koko ikänsä. Vaimolleen hän on herttainen, yltiöpäisen mukava ja kaikin puolin hyvä aviomies. Eräänä päivänä Nolan kuitenkin huomaa eläneensä pelkästään muiden odotuksille ajautuen irtautumaan perinteisestä oravanpyörästään. Perheidyllin rikkoo sattumalta tavattu nuori mies, Leo (Aguire). Nolan hyväksyy tosiasiat ja myöntää olevansa homoseksuaali.

Käsikirjoittaja Douglas Soesbe on aiemmin kirjoittanut muutamia tv-elokuvia. Boulevardin sanoma on tärkeä ja perin klassinen: koskaan ei ole liian myöhäistä. Elokuva olisi kaivannut omaperäisemmän ja kekseliäämmän käsikirjoituksen. Mikään ei tule katsojalle yllätyksenä, ei tarinan eikä kerronnan puolesta.

Ohjaaja Dito Montiel muistetaan parhaiten melkein kymmenen vuoden takaisesta debyyttielokuvastaan Queens – kovat korttelit (2006), jonka tasolle ohjaaja ei valitettavasti ole sen jälkeen päässyt. Käsikirjoituksen tavoin Boulevardin ohjaus on varman keskinkertaista. Parasta elokuvassa ovatkin näyttelijät, erityisesti Roberto Aguiren roolisuoritus Robin Williamsin vastanäyttelijänä.

Williams vetää oman roolisuorituksensa rutiinilla, mutta on silti parasta koko elokuvassa. Näin jälkeenpäin ajatellen Williamsin henkinen uupumus saattoi näkyä elokuvassa. Hän tuo Nolaniin tarvittavaa sympaattisuutta, mutta hahmo jää käänteistä huolimatta yksipuoliseksi, jopa ontoksi. Boulevard ei nouse Williamsin hienon uran unohtumattomien roolien joukkoon, mutta ei toisaalta jää aivan hännillekään. On hienoa nähdä Williams vielä kerran puhtaassa draamaelokuvassa, jollaisissa hänen lahjakkuutensa koko kirjo pääsi aikoinaan useasti niin kirkkaana loistamaan. Myös tässä elokuvassa Robin Williams muistutti, että loppupeleissä tärkeintä on hyväksyä itsensä ja elää.

Omalla tavallaan Boulevardista tulee mieleen John Slatteryn indiedraama God's Pocket. Jos sitä elokuvaa tullaan muistamaan, se muistetaan yhtenä Philip Seymour Hoffmanin viimeisistä elokuvista. Näistä syistä nämä kaksi elokuvaa tulevat jäämään kiinteäksi osa elokuvahistoriaa. Boulevardin jälkeen päällimmäinen ajatus onkin, että Robin Williamsia on ikävä.