Yliyrittämistä uutisstudiossa
Monet muistanevat hienon televisiotoimituksesta kertovan draaman Kasvot kuvaruudussa (Network, 1976), josta sekä Faye Dunaway, Peter Finch että Beatrice Straight saivat näyttelijäsuorituksistaan Oscarit, keskimmäinen jopa kuolemansa jälkeen. Tässä Sidney Lumet’n klassikossahan tv-yhtiö kääntää voitokseen seonneen uutisankkurin raivoamisen suorassa lähetyksessä paljastaen samalla, mitä kaikkea on vialla kaiken tapahtuessa vain ja yksinomaan katsojalukujen takia. Nyt olisi tarjolla kieli poskella tehty Kasvot kuvaruudussa -elokuvan täydellinen vastakohta, jossa uutisväki on juuri niin vastuuntunnotonta ja tyhmää kuin kukaan vain tohtii kuvitella. Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda ei vain valitettavasti ole yhtään hauska.
1970-luvun San Diegossa huippusuositun gigoloankkuri Burgundyn (Saturday Night Livesta tuttu Will Ferrell) maailma romahtaa, kun uutisstudio palkkaa hänen kilpailijakseen naisen ja vielä fiksun ja kauniin sellaisen (Christina Applegate). Tahtojen taistelu on valmis ja hysteerinen sota seuraa. Elokuvan lopusta ei ole syytä mainita muuta kuin että se leviää omaan mahdottomuuteensa.
Ferrell oli aikoinaan eräs suosituimmista Saturday Night Liven esiintyjistä riemukkaiden George W. Bush- ja Lyndon Johnson -imitointiensa vuoksi. Stand up -komiikka ei kuitenkaan ole siirtynyt sellaisenaan tähän pitkään elokuvaan sikäli, että kun televisiotilannekomiikassa toimisi mitä mainioimmin sikasovinismi vastaan tyttöenergia asianmukaiseen ympäristöön sijoitettuna, Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda ei saa aiheesta irti aikuista ihmistä naurattavaa komiikkaa. Ei, vaikka ohjaaja Adam McKay on onnistunut loihtimaan elokuvaansa kaikki 1970-luvun suurimmat kliseet tuuheista rintakarvoista korkeakauluksisten paitojen kautta erikoisiin permanentteihin. Vermeiden ylikorostamisesta huolimatta ne ovat jopa elokuvan se osa, jossa ei ole yliyrittämisen makua!
Elokuvan toinen pistenaama menee Christina Applegatelle, jonka roolisuoritus Veronica Corningstonena on jälleen eräs osoitus kukoistavasta (=kiireisestä) elokuvaurasta legendaaristen Pulmusten jälkeen, temppu, joka ei välttämättä onnistu kaikilta pitkäikäisiä sitcomeja tehneiltä näyttelijöiltä – missähän esimerkiksi ovat kaikki Seinfeldissä mukana olleet Jerryä lukuun ottamatta?
Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
Afrikan kuningatar
Arvostelu elokuvasta African Queen, The / Afrikan kuningatar.
Edellinen: Suspect Zero
Arvostelu elokuvasta Suspect Zero.