Tsatsiki, mutsi ja poliisi valkokangas

Ruotsalaisen Ella Lemhagenin ohjaama Moni Nilsson-Bärnströmin lastenkirjoihin perustuva elokuva Tsatsiki, mutsi ja poliisi palkittiin Ruotsin vuoden 1999 parhaana elokuvana neljällä Guldbagge-palkinnolla. Menestystä on tullut myös kansainvälisillä kentillä, kuten Berliinissä ja Oulun lasten elokuvafestivaaleilla. Kerrankin elokuva on myös palkitun maineensa veroinen, sillä Tsatsiki, mutsi ja poliisi on parhaita lasten ja nuorten näytelmäelokuvia, joita vuosiin on nähty valkokankailla.

Tsatsikissa käsitellään tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita tavalla, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Alakouluikäisen Tsatsiki-pojan kokemusmaailmasta rakentuva elokuva käsittelee ihmisiä ihmisinä - niin lapset kuin aikuisetkin ovat aitoja reaalitodellisia hahmoja, joihin todellakin haluaa samaistua ja joiden puolesta haluaa toivoa parasta. Tämän katsojassa syntyvän emotionaalisen reaktion näin hyvä onnistuminen on elokuvissa erittäin harvinaista.

Amerikkalaisten elokuvien helmasyntinä pidetty yltiöpositiivisuus on jalostettu Tsatsikissa vilpittömäksi elämän iloksi ja uskoksi parempaan tulevaisuuteen. Elokuva käsittelee erilaisuutta ja arvoja ilman moraalisia kannanottoja tai paatosta. Tsatsiki ja hänen äitinsä ovat yhteiskunnan perusyksikkö ns. moderni perhe, johon liittyy Tsatsikin Kreikan haaveissa elävä biologinen isä ja taloon alivuokralaiseksi muuttava poliisi Göran, joka joutuu kilpailemaan äidin muusikkoystävien kanssa suosiosta. Elokuvassa kuvatun tunne-elämän aitous on hämmästyttävä, mistä saadaan kiittää myös hienoa näyttelijätyötä.

Elokuvan tärkein sanoma on elämän arvojen priorisoinnissa. Ihmisten loputon ongelmallisuus ei saa olla este elämälle ja toisten ihmisten kunnioitukselle. Keskinäisen arvostuksen ei pidä olla riippuvaista esimerkiksi väristä, sosiaaliluokasta tai vanhemmista. Päinvastoin, erilaisuus on elämän ja yhteiskunnan suurin voimavara. Näin kauniisti ja koskettavasti näitä suuria totuuksia ei liiemmälti ole nuorille katsojille opetettu.

Suomalaisen elokuvan taso on viime vuosina ollut noususuhdanteinen, mutta meillä ollaan vielä kaukana Tsatsikin kaltaisten elokuvien tasosta, ainakin lasten- ja nuortenelokuvien saralla. Elokuvan lapsiroolit ovat niin loistavia, että ne jättävät hienot aikuisroolitkin varjoonsa. Jos vertaa Amerikan pikkuvanhaa Haley Joel Osmentia Tsatsikia näytelleeseen Samuel Hausiin, ei varmaan tarvitse kovin paljoa miettiä kumpi heistä on ikäluokkansa oikea lapsi. Ja mikä parasta, Tsatsiki on elokuvallisesti todella ammattimaista ja hienoa työtä, mikä näkyy niin draaman rakentelussa, kuvauksessa, musiikissa, kaikessa.

Kriitikko-setä esittää toiveita harvoin ja vielä harvemmin niitä toiveita toteutetaan. Nyt toivoisin kuitenkin lämpimästi, että kaikki ala-asteikäiset lapset vanhempineen tai koululuokkineen kävisivät kokemassa elokuvan Tsatsiki, mutsi ja poliisi. Näin laadukasta lasten ja nuortenelokuvaa on harvoin tarjolla. Itse asiassa tämä olisi laadukasta katsottavaa myös vanhemmillekin ihmisille, vaikka niitä omia lapsia ei vielä olisikaan.