X-Files valkokangas

Erikoisagenttien, Fox Mulderin ja Dana Scullyn, salaperäisten ongelmien selvittelyä ovat tuhannet tv-katsojat saaneet seurata ympäri maailmaa viimeisten viiden vuoden aikana Chris Carterin luomassa menestyssarjassa X-Files. Salaisina kansioina Suomessa tunnettu sarja saavutti hetkessä kulttimaineen käsitellessään maan sekä todellisuuden ulkopuolisia kysymyksiä ja ilmiöitä. Oudot ilmiöthän ovat aina kiinnostaneet uteliasta ihmispersoonaa, joten hyvin tehdyn sarjan saavuttamaa suosiota tuskin tarvinnee ihmetellä. Niinpä ensimmäisen pitkän X-Files -elokuvan odotukset olivat korkealla, ainakin sarjan ystävien keskuudessa, joihin allekirjoittanutkin uskaltaa tunnustautua lukeutuvansa. Toimiiko sitten pitkälle jalostettu tv-sarja suurella kankaalla?

© 1998 20th Century Fox

Eletään vuotta 35 000 eKr. Texas on jäätikön vallassa. Jäätiköllä juoksee kaksi Cro-Magnonia, jotka laskeuduttuaan luolaan kohtaavat hirvittävän pedon… ja hups, niin ollaan nykyisyydessä. Joukko pikkupoikia kaivelee hietikolla ja yksi heistä tippuu luolaan. Luolaan pudonneen pojan valtaa omituinen musta mönjä ja pian paikalla ovat salaperäiset miehet ottamassa asiat haltuunsa.

Muutamaa päivää myöhemmin Dallasissa tapahtuu pommi-isku, jota pidetään terroritekona. Paikalla olleella agentti Mulderilla on epäilyksensä pommi-iskun suhteen. Hiljalleen periksi antamaton "Huuhaa" Mulder alkaa koota skeptisen Scullyn säestyksellä omaa palapeliään tapahtumien kulusta ja jäljet johtavat kaikkia uhkaavaan salaliittoon…

Sarjan varjolla

X-Files -elokuva on tehty suoraan tv-sarjan pohjalle selvittämään kahden tuotantokauden väliin jäävän ajanjakson tapahtumia. Elokuvan alussa Mulder ja Scully ovat tavallisia agentteja, sillä X-Fileshan on lopetettu. Tarina kuljetetaan elokuvan myötä siihen pisteeseen, että kansiot avataan uudelleen ja tie sarjan jatkumiselle on alustettu. Eli mistään itsenäisestä X-Files teoksesta ei ole kysymys, vaan pikemminkin sarjan ystäville tehdystä pakkopullasta, joka tuskin sävähdyttää juuri muita kuin fanaattisimpia kansioiden ystäviä.

Kaksituntinen sukellus maailmanlaajuisen salaliiton saloihin lässähtää dynaamisen alun jälkeen aihettaan mitäänsanomattomasti vatvovaksi ylipitkäksi tv-sarjan osaksi. Chris Carterin käsikirjoittama tarina ei tarjoa mitään uutta, vaan pikemminkin kierrättää sarjan aihioita tylsällä rutiinilla, johon Rob Bowman ei persoonattomalla ohjauksellaan onnistu puhaltamaan paljoakaan ytyä. David Duchovnyn ja Gillian Andersonin osaavat tulkinnat FBI:n agenttiparista jäävät tyhjän päälle, kun ponneton toteutus jää harhailemaan jäätikölle.

Se jostakin

Vaikka Chris Carter on langat salaliittoteorioilleen nyhtänytkin kansioiden omasta lankakerästä, niin tarkkaan hän on katsonut myös John Carpenterin scifi-klassikon Thing - "Se" jostakin (The Thing, 1982). Kummasti X-Fileskin avautuu jylhillä jäätikkökuvilla ja uhka on aika päiviä sitten maahan pesiytynyt ulkoavaruuden eliö, joka kaappaa salakavalasti valtaansa maan asukkeja. Loppuhuipennuksen ralli Antarktiksella ja massiivisen avaruusaluksen löytyminen jäätikön alta veivät Carterin uskottavuuden omaperäisenä kynäilijänä. Scifin ja Salaisten kansioiden ystävänä tohtiikin kysyä, että miksi ryöstöviljellä ideoiltaan vanhaa klassikkoa, kun X-Files -sarjana olisi tarjonnut rutkasti omaperäisiä aiheita elokuvan tarinaa kujettamaan.

Sarjan ystävä pettyy pahasti seuratessaan valkokankaan yllätyksettömiä tapahtumia teatterin penkiltä. Katsojille, jotka eivät ole vihkiytyneet siihen, että totuus on tuolla ulkona, X-Files -elokuva voi toimia mielenkiintoisena vehkeilytarinana. Aiheen lumoa latistaa kuitenkin sarjan ideologian vastainen yliselittäminen. Tv-ruudusta Mulderin ja Scullyn seikkailuja seuranneille taustojen selvittäminen ja salaisuuden verhon liiallinen raottaminen tylsistyttävät vain mielikuvituksen. Selittämättömyydessähän vehkeilyn viehätys piilee. Tukeutuminen tavanomaisten salaliittojännärien kaavoihin tuntuu outojen ilmiöiden tekijöiltä alentavan mielikuvituksettomalta kompromissiratkaisulta.

Elokuvan rautainen vääntö löytyy oikeastaan vain näyttelijöistä. Sarjasta tutuksi tulleet kasvot lunastavat paikkansa ja parin Duchovny-Anderson kemia toimii myös valkokankaalla, vaikkei se todellisuudessa toimisikaan. Tosin Mulderin ja Scullyn tekosentimentaaliset kohtaukset tuntuivat tarinaan väkisin upotetuilta. Scullyn elokuvan lopussa tapahtuva "kääntyminen" söi myös sarjassa oivaksi osoittaunutta agenttiparin vastakkainasettelua.

X-Files -elokuvasta olisi saanut menevän huuhaapätkän, mikäli kerronnan temmosta olisi pidetty huolta ja Carter olisi tuhertanut himpun verran omaperäisemmän tarinan eikä elokuva olisi ollut niin laskelmoidusti tv-sarjaan kytketty. X-Files jää valitettavasti vain pakolliseksi fanikamaksi.