Mothman - Sanansaattaja valkokangas

Ajatus "yöperhosmiehestä" on saanut minut salaa hihittelemään jo viikkoja. Ensimmäisenä ajatuksena mieleeni tulivat erilaiset supersankareista tehdyt parodiat, joissa mitä kummallisimmat radioaktiivisissa säteissä kylpeneet pomppivat vieteriukot ja legendaariset peräsmiehet pelastivat maailmaa mielikuvituksellisilla keinoilla. Tällä sopivan ennakkoluuloisella asenteella odotin Arlington Road -elokuvan (1999) ohjaajalta Mark Pellingtonilta joko kieli poskella tehtyä kauhuelokuvaa tai tahattoman koomista ylipitkää pastissia Salaisista kansioista.

Edellinen veikkaukseni ei pitänyt lainkaan paikkaansa, jälkimmäinen ehkä osui osittain oikeaan suuntaan. The Mothman Prophecies on itsensä kuoleman vakavasti ottava, tuhon ja tuomion ennustuksia sisältävä elokuva - tai allegoria loppujen lopuksi siitä, miten ihmiset tekevät surutyötään eri tavalla. Kyse ei siis ole säikyttelylle tai verellä lotraamiselle perustuva kauhuelokuva, vaan jonkinlainen psykologisen trillerin ja yliluonnollisen mysteerin ristisiitos. Osittain tämä risteytys toimii, toisinaan taas ei.

Richard Gere esittää John Kleinia, reportteria, joka kaksi vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen löytää itsensä oudolla tavalla Point Pleasant -nimisestä pikkukaupungista. Nopean mysteeriin vihkiytymisen jälkeen hän saa tietää alueella tehdyistä oudoista havainnoista, puhelinsoitoista, äänistä ja "yöperhosmaisesta" hahmosta, jolla on myös suora kytkös Kleinin vaimon kuolemaan. Ja kun on kerran astunut hämärän rajamaille, sieltä pois pääseminen ei koskaan olekaan yksinkertaista.

The Mothman Prophecies on ratsastanut valkokankaille "perustuu tositapahtumiin" -merkki rinnassaan. Usein tämä on jättänyt joko pahan maun suuhun tai leveän ivan hymyn huulille. Ja tälläkin kertaa "tositapahtumat" ovat hämäriä havaintoja, kansantaruja ja nämä kaikki samojen kansien väliin koonneen John A. Keelin kirja. Samaa alleviivaa myös Pellingtonin levoton ohjaus, jossa mysteeri pysyttelee lähestyttämättömissä koko elokuvan ajan. Tuhoa ennustava, kummallinen hahmo on jätetty täysin selittämättä alleviivaamalla vielä sen inhimilliselle järjelle käsittämättömiä motiiveja. Mysteerin ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa laiskuutta asioiden selvittämisen suhteen. Nyt katsoja tuntee vain olonsa lähinnä turhan tietämättömäksi.

Kaiken kaikkiaan elokuvalla on kuitenkin omat hetkensä, ja varsinkin ohjaajan visuaaliset kokeilut nostavat The Mothman Propheciesin keskitasolle tai jopa piirun verran sen ylitse. Myös poikkeuksellisen hyvin toteutettu äänimaailma tarjoaa omat panoksensa. Mitään kovin innovatiivista tai poikkeuksellista elokuvalta on silti turha odottaa. Tämä tuli allekirjoittaneen osalla ilmenneeksi jatkuvana odotuksena koska populaarimytologiamme kärsivin ja traagisin henkilöhahmo, Fox Mulder, astuisi kulisseihin ja selvittäisi kerralla asiat jatkuvasti eksyneen näköiselle Gerelle.