The Matador valkokangas

Pierce Brosnan oli aikoinaan oivallinen valinta James Bondin rooliin – ulkonäön lisäksi miehen silmäkulmasta löytyi sopivan bondmaista pilkettä. Valitettavasti Brosnanin agenttielokuvat kärsivät turhasta tosikkomaisuudesta ja kammottavista käsikirjoituksista. Bondin hahmokin oli martineja ja murhaamista lukuun ottamatta poliittisesti korrektiksi siloteltu action-ukko. Uudelta Bondilta (Casino Royalen Daniel Craig) sopii odottaa jonkinlaista juurille paluuta. Brosnan tekee nyt draamakomediaa.

B-ohjaaja Richard Shepardin elokuvassa Matador ex-007 esittää liialliseen viinankäyttöön, naisiin, psykopatiaan sekä huonoihin vitseihin taipuvaista palkkatappajaa. Eräänlaista anti-Bondia. Julian Nobleksi itseään kutsuva murhaaja matkustaa ympäri maapalloa ja napsii tähtäimensä takaa yhtiöiden silmäätekeviä. Eettisesti arveluttavaan ammatinkuvaan kuuluu myös krooninen yksinäisyys, jota mies turruttaa kaikin mahdollisin keinoin.

Mexico Cityssä keikkaillessa viiksekäs tappaja yrittää hotellin baarissa ystävystyä epäonnisen yrittäjän Dannyn (Greg Kinnear) kanssa. Hapuilevan alun jälkeen pari päätyy härkätaisteluun, Julian paljastaa uudelle tuttavuudelleen ammattinsa ja tekee tarjouksen, josta rahahuolien kanssa kamppaileva liikemies ei tunnu voivan kieltäytyä. Julian taas on elämäntyylillään menossa hyvää vauhtia kohti hermoromahdusta.

Visuaalisesti Matador suosii runsaita kirkkaita väripintoja, mutta huumori voisi olla astetta tummempaa. Kuolemanmustana se vielä uppoaa, mutta puudeli roikkumassa naimapuuhissa olevan Julianin housunlahkeissa naurattaa ketä naurattaa. Noble suoltaa lisäksi härskejä one-linereita, jotka ovat sieltä koomisen rajamailla eli lähinnä hymyilyttävät. Hirtrehinen asetelma mahdollistaisi älykkäämmänkin huumorin.

Elokuvan varsinainen koukku on kuitenkin kahden hyvin erilaisen henkilön ystävyys. Dannyn ja tämän vaimon (Hope Davis) omakotiarki on Julianille yhtä vierasta kuin palkkatappaminen Dannylle. Brosnanin ja Kinnearin vaivautunut kemia toimii ja hahmojen vastakkainasettelusta syntyy huumorin ohella vakavaakin pohdintaa henkilökohtaisista valinnoista sekä asioiden asettamisesta tärkeysjärjestykseen. Lopulta miehien roolit alkavat jopa herkullisesti sekoittua.

Matador kantaa mukiinmenevän käsikirjoituksen ja mielenkiintoisten henkilöidensä varassa, mutta on pohjimmiltaan melko tavanomainen elokuva: hieman tragediaa, hieman komediaa, paljon seksiä ja katkeransuloinen loppu. Ilahduttavasti leffa ei kuitenkaan sorru turhaan moralisointiin ja sympaattinen murhamies selviää kriisistään ilman, että veijarista leivottaisiin matkalla mallikansalainen.