Taxi 2 valkokangas

Skeptikon ei pitäisi autoa ajaa, koska se on epäröimättömien ihmisten hommaa. Epäröimättömyys puolestaan on niin sanottu patrioottinen ominaisuus. Mies hallitsee autollaan maisemaa. Hän on auktoriteetti vailla vertaa.

Taxi-elokuvat on rakennettu tältä ajatuspohjalta. Nainen vain huutaa seksiä. Sillä välin, kun miehet ovat turvaamassa yhteiskuntaa, uinuu typykkä aurinkotuolissa ja herää kysymään itseltään: "Missä helkatissa se viipyy?" Miehetkin haluavat seksiä, mutta kyseessä ovatkin kunnon kaverit, jotka kiihkeimmälläkin hetkellä tiedostavat vastuunsa ja vastaavat puhelimeen. Ensin työ, sitten huvi. Eräs naispoliisikin vakuuttuu tästä niin, että antaa miehistä epävarmimmalle kiihkeän suudelman.

Taxi 2 on suunnattu ihmisille (miehille?!), jotka pitävät autojen kiihdytyksestä, näyttävästä voimainosoituksesta ja naisista, joita pystyy hallitsemaan. Hiukan vähemmän Taxi 2:ssa on kysymys japanilaisesta gangsteriliigasta, joka uhkaa sekä ranskalaisten että Japanin puolustusministerin turvallisuutta. Ensimmäisessä Taxi-elokuvassa karsastuksen alla olivat saksalaiset pankkiryöstäjät. Ehkä nämä teemat ovat tuntuneet niin tärkeiltä, että itse Jacques Chirackin on päättänyt tehdä roolin kakkososassa. Taxi 2:n ihanteellista ihmeautoa verrataan kotimaa Ranskaan sanoilla: "Sitä on mahdoton hajottaa." Pitäisikö Taxi 2 ottaa tosissaan, kun sitä on presidenttikin tukemassa?

Mitä vain voi tehdä, kunhan ei jää kiinni, tuntuu olevan Taxi 2:n motto. Joidenkin mielestä ehkä upeat autot ajavat yli 400 kilometrin tuntivauhtia kaupungin kapeilla pikkukujilla, joilla ei jostain syystä kuljeksi lainkaan ihmisiä. Mikä onnekas sattuma, kenelläkään ei ole hengenvaaraa. Vain autot kuolevat.

Pääosassa on sama mukahulvaton kaksikko jonka tapasimme ykkösessäkin, eikä heidän luonteita haluta sen enempää esitellä. Kakkososa keskittyy entistä enemmän toimintaan. Autoestetiikkaan sekoitetaan aimo annos ranskalaisen kansankomedian vanhentuneinta rehvakkuutta ja Hollywood-esikuvista revittyä silmitöntä turpiinmättöä - satuttavan näköistä kohtelua. Ehkä tekijät ovat todella tiedostaneet kriittisen tehtävänsä, sillä jälkimaku on ylöstuleva. Bensan, metallin ja läpitunkevan hien kolminaisuus yhdistettynä väkivaltaan saavat voimaan pahoin. Varsin elävästi Taxi 2 palauttaa mieleen teini-iän epäonniset eksymiset parkkialueille, joita kaahataan teinikorollalla ympäri läpi yön kuunnellen rasselin tuoksuisia konepellipörinöitä ja rasvan käristämiä alapääjuttuja.

Loppuromutuksissa kuullaan samaa Dick Dale -biisiä kuin ensimmäisen Taxi-elokuvan alussa. Ehkä tämä on jo pieni autuuden osoitus, sillä näinhän Taxi-elokuvat muodostavat keskenään syklisen kierteen, kuin liikenneympyrän. Eiköhän siinä ole jo tarpeeksi vahva näyttö näiltä suhareilta. Pätevien näyttelijöiden olisi jo annettava siirtyä muihin tehtäviin.