Piranha 3D valkokangas

Steven Spielbergin Tappajahain (1975) on sanottu mullistaneen koko elokuvabisneksen: tämän kassamagneettien aikakauden aloittaneen teoksen myötä näkivät päivänvalon nimittäin myös tuottoisiksi osoittautuneiden konseptien toinen toistaan surkeammat jatko-osat. Nyt teattereihin tuleva kolmiulotteinen uudelleenfilmatisointi Spielbergin elokuvan suosiolla ratsastaneesta Piraijasta (1978) on näiden imitaatioiden selkeä perillinen – hyödynsihän jo haisaagan kolmososakin alun perin 3D-tekniikkaa.

Ranskalaisen Alexandre Ajan ohjaaman Piranha 3D:n idea on nopeasti kerrottu. Maanjäristys vapauttaa Victoria-järveen esihistorialliselta aikakaudelta peräisin olevia ihmissyöjäkaloja, jotka himoitsevat alueella bailaavien vähäpukeisten teinien lihaa. Seriffi Julie Foresterin (Elisabeth Shue) varoitukset kaikuvat kuuroille korville, ja pahaksi onneksi naisen omatkin lapset joutuvat vaaravyöhykkeelle. Juoni on viime kädessä pelkkä tekosyy ruumiiden irvokkaiden silpoutumisten sekä naisten rintavarustusten esittelylle.

Verilöylyn shokkiarvo perustuu pitkälti kolmiulotteisuusefektiin, minkä perusteella voisi arvella, että viiden tai kymmenen vuoden päästä se tuskin hätkähdyttää ketään sen enempää kuin alkuperäinen kumihai nykyään. Toisaalta Piranhan tekijöillä on kieli tukevasti poskessa heti elokuvan ensi metreiltä lähtien, sillä realismi ei voisi elokuvasta enää olla kovin paljoa kauempana. Mitä sarjakuvamaisempi kuolema, sitä enemmän se tuntuu jostain syystä naurattavan.

Ison budjetin eksploitaatioelokuva on eräänlainen rakkaudentunnustus kaikille niille takavuosien surkuhupaisille rahastusyrityksille, joille on totuttu kaveriporukassa naureskelemaan. Häpeilemätön teos ei ota itseään vakavasti missään vaiheessa, ja kuinka se voisikaan, kun koko tarinassa ei ole pienintäkään tolkkua? Eräässä mieleenpainuvassa kohtauksessa poliisi esimerkiksi teurastaa eväkkäitä perämoottorilla, ja toisessa – paljastettakoon nyt – miehen sukuelin joutuu kalaparven hyökkäyksen kohteeksi. Katsojan silmille lentävästä kolmiulotteisesta oksennuksesta nyt puhumattakaan.

Piranhan kaltaisista elokuvista eivät itsensä vakavasti ottavat aikuiset myönnä nauttivansa. Mikäli arviointikriteerinä pidetään huonoa makua, ansaitsee se kuitenkin täydet viisi tähteä.