Kahden kulttuurin rajalla

Aikuisille suunnattua animaatioelokuvaa ei löydä kovin usein elokuvateattereiden ohjelmistosta. Ranskalaisen Marjane Satrapin sarjakuvaan perustuva ja taiteilijan itsensä yhteistyössä Vincent Paronnaud´n kanssa käsikirjoittama ja ohjaama Persepolis kuuluu kuitenkin tähän pieneen joukkoon. Kyseessä on yhteiskunnallinen elokuva Iranin lähihistoriasta, mutta yhtä paljon se on kertomus Marjane Satrapin omasta matkasta lapsuudesta aikuisuuteen.

Sandrew MetronomeVuoden 1979 vallankumouksen seurauksena ihmisillä on Iranissa optimistiset odotukset tulevaisuuden suhteen. Kommunismi ja muut ideologiat kuitenkin tukahdutetaan ja ihmisten toimintaa yhteiskunnassa rajoitetaan. Irakin sodan syttyessä viimeisetkin opposition edustajat joutuvat hallinnon maalitauluiksi. Yhteiskunnallisia muutoksia seuraa myös nuori päähenkilö mielikuvitustaan ja vaatimatonta elämänkokemustaan hyväksikäyttäen. Sukulaisten vangitsemiset ja myöhemmin Teheranin pommitukset vaikuttavat Marjanen ja hänen perheensä vaiheisiin. Sodan ja ahtaammaksi käyvien muutosten keskellä nuoret yrittävät kuitenkin elää omaa elämäänsä imemällä vaikutteita ympäröivästä maailmasta niin Bee Geesin kuin Iron Maidenin muodossa.

Sandrew MetronomeMarjanen tulevaisuuden kannalta on ratkaisevaa, että hänet lähetetään sodan keskeltä opiskelemaan Wieniin. Aluksi elämä keskieurooppalaisessa suurkaupungissa on yksinäistä, mutta pian Marjane löytää ensimmäiset ystävät, nuoruuden rakkaudet ja sitä kautta uudenlaiset ongelmat sydänsurujen ja erilaisuuteen liittyvien identiteettimurheiden kautta. Elettyään useamman vuoden Wienissä ja vartuttuaan siellä nuoreksi naiseksi hän ei tunne enää samaistumista iranilaiseen yhteiskuntaan. Hänestä tulee väliinputoaja, joka ei kuulu sen paremmin Wieniin kuin Teheraniinkaan.

Persepolis on väkisinkin poliittinen elokuva. Se kuvaa Iranin tapahtumat, islamilaisuuden vallankasvun ja sodankäynnin toisiaan täydentävinä, kansaa kohdanneina onnettomuuksina. Marjane säilyttää kuitenkin rakkauden perheen synnyinsijoja kohtaan, vaikka Iran ei tunnukaan enää kodilta. Myös kapitalistinen länsi saa oman osansa syytöksistä, kun se omaa etuaan ajaen yrittää hyötyä Iranin sodasta myymällä aseita sodan molemmille osapuolille. Eurooppalaisia kaupunkejakaan ei kuvata yksipuolisesti maahanmuuttajien paratiiseina, sillä siellä koulutetut ihmiset joutuvat taksikuskeiksi ja muihin hanttihommiin. Länsimaistumista joka tapauksessa tapahtuu, sillä viittauksia länsimaiseen populaarikulttuuriin löytyy niin Keski-Euroopasta kuin Iranin pääkaupungista.

Sandrew MetronomePersepolis on siitä merkittävä elokuva, että se tuo esille uudenlaisia näkemyksiä islamilaisesta yhteisöstä. Kaikki ihmiset eivät olekaan fundamentalistisia uskovaisia vaan aivan tavalliseen elämään pyrkiviä ihmisiä. Vielä merkittävämpää on kuitenkin se, että elokuva antaa äänenpainon piilossa olleelle ihmisryhmälle, islamilaiselle naiselle. Heidän maailmassaan, joka on pääosin osa kotien piiriä, naiset käsittelevät pelkojaan, toiveitaan, elämänkokemuksiaan ja rakkauksiaan. Siis kaikkia niitä asioita, mistä elämässä on kyse.

Alkupuolella Persepolis on paikoitellen kuin historiankirja, josta nopeasti selaillaan Iranin lähihistorian vaiheita. Vauhdissa on hetkittäin vaikea pysyä, mikä näkyy Marjanen ja hänen perheensä elämänvaiheiden satunnaisena kuvaamisena. Vakavan aiheen vastapainona käytetty huumori osuu yleensä oikeaan osoitteeseen, mutta silloin tällöin, kuten Rockysta lainatussa Eye of the Tiger -kohtauksessa, se tekee olon lähinnä vaivaantuneeksi. Elokuvan suurin puute liittyy kuitenkin itse tarinaan. Päähenkilön elämänvaiheet eivät vedä katsojaa riittävän intensiivisesti mukaansa Teheranin ja Wienin kaduille, vaikka aihe itsessään osoittautuukin tärkeäksi.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,7 /10 henkilöä