Now You See Me: Now You Don’t valkokangas

Unohdetut ja kadonneet asiat saattavat joskus ilmestyä elämääsi, kuten jo kuoletettu luottokortti, joka löytyy rymsteerauksen yhteydessä sohvan alta. Iloiset jälleennäkemiset voivat yllättää – harva olisi ajatellut, että Final Destination: Bloodlines (2025), sarjan ensimmäinen elokuva 14 vuoteen, olisi kriittinen ja kaupallinen hitti. Kyynikko voisi sanoa, että nostalgia on halpaa, ja olisi aivan oikeassa, kuten tavallista. Silti, eikö tärkeintä ole, että yleisö saa mitä haluaa?

Palataan tähän myöhemmin. Toinen sarja, joka hieman yllättäen nousee takaisin satulaan, on Suuri puhallus. Ensimmäinen osa kulki tällä nimellä (Now You See Me, 2013), toinen oli loogisesti Suuri puhallus 2 (Now You See Me 2, 2016). Kymmenisen vuotta viime puhalluksesta, sarjan uusin, Now You See Me: Now You Don’t, ei enää vaivaudu työllistämään suomentajaa. Aikaisempien osien taikuritiimi on hajonnut, mutta ruiskaus nuorta verta tuo yhteen aikaisempaa suuremman kokoonpanon. Tällä kertaa tehtävänä on paljastaa globaalia pahaa edesauttava timanttikauppias.

Juoni on Now You See Me -sarjassa ollut tekijöille vähäinen huolenaihe. Kukaan ei ole katsonut näitä elokuvia tiiviin rakenteen tai sulavien tapahtumasarjojen vuoksi, vaan tullakseen yllätetyksi. Ensimmäisen elokuvan käänne on kaikesta tolkuttomuudestaan huolimatta mieleenpainuva, ja toinen osa jatkoi katsojan harhaan johtamisen priorisointia korkeimpaan taivaaseen. Now You See Me: Now You Don’t on sarjan johdonmukaisin narratiivi, mutta myös tylsin – tässä kohtaa jokainen tietää, mitä tuleman pitää. Mikään käänne ei voi selättää tätä odotusta.

Uutukainen tiedostaa ensi minuuttiensa aikana, että sen motiivi on saada vanhat temput tuntumaan tuoreilta. Projektista huokuukin itsetietoisuus siitä, että sen tarjoomukset ovat vähäiset. Käännettä edeltävään vajaaseen parituntiseen on ahdettu taikatemppuja, tappelukohtauksia, takaa-ajoja ja aika yhdentekeviä ympäristöjä, joita hahmojen on kehuttava, koska katsoja ei sitä tule tekemään.

Tehtävien suunnittelu, ympäri maailmaa sijoittuvat tapahtumat, entistä mahtipontisempi musiikki ja huomattava lisäys väkivallan määrään saavat tämän tuntumaan Ö-luokan Mission: Impossible -kopiolta. Kohtuuton menneiden muistelu oli ongelmana senkin sarjan viimeisimmässä tuotoksessa, Mission: Impossible – The Final Reckoning (2025). Toivottavasti taika-agenttien ei ole tarkoitus jatkaa sarjaa tällä visiolla, tai ollenkaan, Jesse Eisenbergistä kun ei Tom Cruisea saa.

Tutun ja uuden tasapainoa haetaan myös näyttelijöiden osalta. Käytännössä kaikki edellisten elokuvien keskeiset sankarit värvätään takaisin, ja tuoreet kasvot halutaan saattaa etualalle heidän siunauksellaan. Valinta johtaa siihen, että silmänkääntäjiä on totutun neljän sijaan pahimmillaan kahdeksan. Kahdessa edeltävässä osassa hahmokehitys jäi vähäiseksi, nyt se on mikroskooppista. Kärsimään joutuvat erityisesti uudet tulokkaat, joiden persoonat ovat sävykkyydessään sopivampia lastensarjaan.

Koko sarjaa onkin vaivannut konflikti lapsekkuuden ja itsetyytyväisyyden välillä. Aiemmat elokuvat positioivat sankarinsa vuoden 2008 finanssikriisin uhrien pelastajiksi. Uusin elokuva piikittelee muun muassa kryptohuijareita ja tekoälyä, mutta sen yhteiskunnallinen eetos on tyhjempi kuin taikurin hattu kanin nostamisen jälkeen. Oikeudenmukaisuus näissä elokuvissa on hurraavan yleisön edessä tapahtuva spektaakkeli, jossa muutaman yksilön paljastaminen korjaa maailman epäkohdat. Tähtinäyttelijät saamassa kunnianosoituksia fiktiivisestä sankariteosta saavuttaa harvinaisen ironian tason.

Now You See Me: Now You Don’t palaa tunnistettavaan maailmaan ja yrittää vimmatusti keksiä, mitä uutta sen rajoissa voisi tehdä. Inspiroitunut ei ole ensimmäinen sana, jota siitä käyttäisin, mutta tiettyä yritystä on havaittavissa. Se on laskelmoitu olemaan se elokuva, jonka studio kuvittelee yleisön haluavan. Siksi se epäonnistuu. Tuli tästä edeltäjiensä veroinen menestys lippuluukuilla tai ei, kukaan ei tarvitse enempää näitä luikureita elämäänsä.