Suuri puhallus 2 valkokangas

Hieman yllättäen hitiksi lippukassoilla noussut Suuri puhallus (2013) saa tänä kesänä jatkoa. Taikuutta ja huijaritarinoita yhdistelevän elokuvan suosio saattoi kuitenkin piillä siinä, että se erosi jatko-osilla täytetyistä kesämarkkinoiden tarjonnasta. Nyt Suuri puhallus 2 vesittää esikoisen ainoan vahvuuden.

The Four Horsemen -taikuriryhmän (Jesse Eisenberg, Woody Harrelson ja Dave Franco) viimeistä esityksestä on kulunut vuosi. Hiljaiseloa elävät taikurit alkavat epäillä kaiken takana oleva suurta suunnitelmaa, mutta yhä kaksoisrooliaan FBI:ssa jatkava Dylan Rhodes (Mark Ruffalo) lupaa keikkatauon pian loppuvan. Hän on jopa värvännyt ryhmään uuden jäsenen, Lulan (Lizzy Caplan). Paluuesitys menee kuitenkin pieleen ja taikurit löytävät itsensä toiselta puolelta maailmaa superfani Walter Mabryn (Daniel Radcliffe) luota. Vastapainoksi lainsuojattomuudelle Mabry tarjoaa ryhmälle uuden elämän pientä palvelusta vastaan.

Täysin edeltävästä elokuvasta riippuvainen Suuri puhallus 2 odottaa katsojan tuntevan Rhodesin tarinan ja muistavan esimerkiksi, mitä Dave Francon esittämälle Jack Wilderille tapahtui edellisen osan lopussa. Muisti tuntuu toimivan kuitenkin valikoivasti, eikä yksityiskohdilla ole juuri väliä. Isla Fisherin syrjäyttänyt Lizzy Caplan saa muutakin tehtävää kuin tyytyä kauniin avustajan rooliin ja tuo elokuvaan kaivattua keveyttä. Tuttujen hahmojen kierrättäminen tekee loppuratkaisusta kuitenkin auttamattoman läpinäkyvän.

Illuusioiden kiehtovuus riippuu täysin siitä, että katsojalle annetaan mahdollisuus ratkaista, miten ne on tehty. Tämä ei ole koskaan kiinnostanut Suuri puhallus -elokuvien tekijöitä. Se mielihyvä, jota rikoselokuvat tarjoavat paljastamalla huijauksen, ohitetaan ympäripyöreillä selityksillä, koska taikatemput toteutetaan leikkauspöydällä.

Suuri puhallus 2:sessa esitettävä pitkä korttitemppu esimerkiksi menettää kaiken kiinnostavuutensa, kun se nojaa vain elokuvatrikkeihin, eikä edes vie juonta eteenpäin. Elokuva, joka yrittää havahduttaa katsojansa tarkkaavaisiksi, ei jaksa itse huolehtia oman tarinansa loogisuudesta.

Vielä toisessakaan osassa eivät tekijät ole osanneet valita, haluavatko he tehdä elokuvan taikuuteen uskomisesta vai illuusioiden läpikatsomisesta. Tämä ristiriita johtaa nolostuttavaan pseudosyvälliseen dialogiin ja moralisoiviin saarnoihin huijareiden huijauksesta. Se, miten tyhjyyttään kumiseva tarina on saatu täytettyä niin monilla juonenkäänteillä ja pseudofilosofisilla ajatuksilla, voisi olla vaikuttavaa, ellei lopputulos olisi auttamattoman tylsä.