Kirikou ja paha noita valkokangas

Oulun kansainvälisillä lastenelokuvien festivaaleilla vuonna 1999 sai ammattilaisten raadin myöntämän palkinnon ranskankielinen pitkä animaatioelokuva Kirikou. Hyvä on, että sai, jos se on syynä siihen, että guinealaisen Michel Ocelotin hieno esikoiselokuva on tuotu nyt maahan suomeksi dubattuna. Länsiafrikkalaiseen suulliseen kansanperinteeseen perustavaa elokuvaa on tehty EU-rahan ja monen animaatiostudion voimin, ranskankielisten maiden lisäksi elokuvan teossa on hyödynnetty myös vahvaa itäeurooppalaista animaatioperinnettä Latviassa ja Unkarissa.

Elokuvan sankari Kirikou syntyy laajalti perinteessä tunnetun kaavan mukaan valmiina ihmisenä, puhe- ja toimintakykyisenä heti valmiina seikkailuun. Heti häntä tarvitaankin, sillä hänen kotikyläänsä piinaavan Karaba-noidan väitetään syöneen kaikki kylän mieskuntoiset soturit. Kirikoun voima on kuitenkin siinä, että se ei seuraa kansanperinnettä orjallisesti tämän pitemmälle. Elokuva suhtautuu kaikkiin henkilöihinsä kunnioituksella ja osoittaa, että vaikka asiat ratkeavat vain niihin rohkeasti tarttumalla, ne eivät ole mustavalkoisia. Näin ei myös lopullista hyvän ja pahan fyysistä taistelua kaivata. Tarinaa on nykyaikaistettu myös siten, että sen yliluonnollisia elementtejä on karsittu, Karuba-noidalla on apureinaan robotteja pahojen henkien sijasta.

Kirikou käsittelee pohjimmiltaan vaikeaa asiaa, psyykkistä kipua ja sen tuhoavaa vaikutusta. Modernin psykologisoinnin sijasta elokuva kuitenkin käsittelee aihetta primitiivisenä pidetyn mallin mukaisesti kehoon tunkeutuneen vierasesineen aiheuttamana ongelmana. Tällaisen projektiiliselitysmallin vahvuutena on sen yhteisöllisyys ja ulkoistavuus. Tästä syystä tarina sopii ja avautuu omalla tavallaan myös hyvinkin nuorelle katsojalle. Tarinassa on myös kansansadun koruttomuutta ja toistoa, mutta silti riittävästi vauhdikkuutta pitämässä yllä pienimpienkin mielenkiintoa.

Herkän tarinankäsittelyn lisäksi elokuvassa kiinnittää erityishuomion myös sen rikas, kerroksellinen värimaailma. Kylän aurinkoinen afroväritys, viidakon lempeä sinivihreys ja noidan maailman tuskainen harmaus sekä alleviivaavat että muodostavat dialektisen vastakohdan tarinan käänteille. Myös elokuvan musiikin afrosävytykset täydentävät hyvin kokonaisuutta. Kun vielä elokuvan suomenkielinen dubbaus on tehty poikkeuksellisen hartaasti turhia melskaamatta, on kaikki tämän elokuvan kohdalla harvinaisen kohdallaan.