Kaikkea hyvää, Leo Grande valkokangas

Myöhäiskeski-ikäinen nainen on jäänyt hiljattain leskeksi ja tuntee voimakasta tarvetta toteuttaa asioita, joihin ei seisahtuneessa avioliitossaan kyennyt. Oppaaksi itsereflektiiviselle tutkimusmatkalle löytyy eroottinen palveluntarjoaja ”Leo Suuri”. Tästä asetelmasta käynnistyy brittiläinen kamarinäytelmä Kaikkea hyvää, Leo Grande.

Kolmessa tapaamisessa puretaan sekä jännitteitä että pelkoja. Sivumennen harrastetaan myös seksiä, mutta ennen kaikkea keskustellaan älykkäällä ja kiinnostavalla tavalla rakkaudesta, hyväksymisestä, pettymyksistä, toiveista ja vähän muustakin. Kommunikointi pääparin välillä vaikuttaa luontevalta. Ei mitään pahvinmakuista hinkkausherjaa tai hunajaista romantiikkajutustelua. Silti läpi tarinan säilyy positiivinen ja usein koominenkin katsantokanta elämän omituisuuksiin.

Kummallakin henkilöllä on omia kipupisteitä, joita kyetään tarinan edetessä availemaan yllättävillä tavoilla. Naisella on pakkomielle tempaista iso O, mutta onko sekään viime kädessä niin oleellista? Vaivaannutaan ja vaivaudutaan olemaan auki ja kokemaan – sekä oppimaan uutta. Katsojalle tarjotaan hienovireistä huumoria ilman tirkistelyä tai turhaa kainostelua.

Elokuva imee mukaansa vastustamattomasti ilman turhia harhautuksia tai oheispiruetteja. On hienoa seurata näin pelkistetyn ehjää kokonaisuutta. Olisi mielenkiintoista tietää, improvisoivatko näyttelijät repliikkejään vai lähtikö niistä suurin osa käsikirjoittaja Katy Brandin päästä. Erinomaisen intiimin, herkän ja kannustavan ilmapiirin luonnista lienee tarpeen kiittää ohjaaja Sophie Hydeä, joka on ohjannut yhden pitkän fiktion tätä ennen.

Näyttelijät onnistuvat erinomaisesti rooleissaan. Veteraani Emma Thompson kuvastaa hyvin iäkkään yksinäisen naisen arkuutta ja turhautumista, mutta toisaalta vapautumista ja kykyä nauttia seksuaalisuudesta omilla ehdoillaan. Lähinnä tv-sarja Peaky Blindersin parilta viime kaudelta mieleen jäänyt Daryl McCormack ilmentää mahtavasti ulkoisesti tasapainoista mutta sisäisesti kärsinyttä seksityöläistä ilman häpeän häivää.

Niin mallikkaasti kuin elokuva onkin toteutettu, sitä vaivaa ajoittain hienoinen pysähtyneisyys. Simppeli juoni seisahtuu sivupolkujen suvantoihin, joissa fokus siirtyy epäoleellisiin ulkopuolisiin hahmoihin, kuten naisen lapset. Kuvakerronnallisia keinoja olisi toivonut enemmän oivan dialogin lisäksi.