Ihania päiviä valkokangas

Länsimaisen elokuvan ainaisen ylitarjonnan tasapainoksi viime vuosina on tuotu enemmän tai vähemmän suoraan videolevitykseen muun muassa uutta japanilaista ja korealaista elokuvaa. Ohjaajat, kuten Takashi Miike, Kim Ki-duk ja Je-gyu Kang ovat vain muutamia niistä nimistä, joiden tunnetuimpia elokuvia saa nyt laadukkaina dvd-painoksina. Näistä juuri viimeksi mainitun tekijän elokuva Shiri (1999) räjäytti pankin kotimaassaan Etelä-Koreassa, ja varmasti tämän suosion jälkimainingeissa Suomeenkin rantautuu silloin tällöin kiinnostavaa aasialaista nykyelokuvaa.

Uusin tulokas on eteläkorealainen, upea animaatioelokuva Ihania päiviä. Se yhdistelee kauniisti kolmiulotteista tietokonegrafiikkaa, perinteistä anime-tyylistä piirrosjälkeä ja pienoismalleja. Elokuvan tuotanto otti kaiken kaikkiaan viisi vuotta, ja tuloksena on varmasti visuaalisesti hienointa jälkeä sitten muutaman vuoden takaisen Final Fantasy -elokuvasovituksen (2001). Ohjaaja Moon-saeng Kim hallitsee tunnelman luontia ja kerronnan ekonomisuutta varmalla kädellä ohjattuaan aikaisemmin lukuisia mainoksia. Toisaalta ehkä tämä on syy siihen, miksi Ihanien päivien pahimmat kompastuskivet löytyvät juuri sen tarinasta.

Vuonna 2142 sota on tuhonnut maapallon lähes kokonaan, mutta harvat ja valitut ovat onnistuneet rakentamaan itselleen suojakaupungin, Ecobanin. Sitä ylläpidetään saastuneesta ympäristöstä jalostetulla energialla ja riistämällä kaupungin ulkopuolella asuvaa köyhälistöä. Ylläpitääkseen elintasoaan hallitsijat päättävät levittää saastunutta aluetta vähempiosaisten kansalaisten kustannuksella. Ecobanin turvallisuusjaoston johtaja Jay joutuu tunteidensa ja lojaalisuutensa ristivetoon, kun hänen nuoruuden rakastettunsa Shua tunkeutuu laittomasti Ecobaniin estääkseen valtaapitävien aikeet. Shuan unelmana on vielä kerran nähdä puhdas, sininen taivas – ja tämän hän lupaa myös Jaylle.

Upeasta ulkokuorestaan huolimatta Ihania päiviä ei saa tarvittavaa eloa tarinaansa ja henkilöhahmoihinsa. Tarinassa on herkkyyttä ja syvyyttä, mutta se ontuu hieman liiankin ennalta arvattavana ja alleviivaavana. Hahmot puolestaan pysyttäytyvät etäisinä ja paperinohuina. Tästä huolimatta Moon-saeng Kim onnistuu luomaan elokuvallaan mielenkiintoisen maailman, jonka vahvuutena on sen alaviritteinen ja melankolinen tunnelma. Musiikki ja kuvat käyvät käsi kädessä monissa kauniissa kohtauksissa, vaikka loppupuolella ohjaaja sortuu jo melko suureelliseen paatokseen. Osaset ovat Ihanissa päivissä kuitenkin niin hyvin tasapainossa, ettei muutamat nyrjähdykset pääse sitä horjuttamaan.