Fear X valkokangas

Tanskalaisen Nicolas Refninin kolmas elokuva Fear X (2003) on nuoren ohjaajan ensimmäinen kansainvälinen produktio. Teos on kuvattu Kanadassa kansainvälisellä rahoituksella. Fear X ei muistuta pätkääkään Refninin esikoisteos Pusherin (1996) tyyliä. Esikoisessaan Refnin tavoitteli realismin ja jopa dokumentaarisen tyylin kautta rosoista tunnelmaa. Fear X on fantasiaan ja selittämättömiin käänteisiin luottava paranoia-peli.

John Turturron esittämää Harry Canea vainoaa hänen vaimonsa selittämätön murha. Cane työskentelee samaisen ostoskeskuksen vartijana, jonka parkkihallissa vaimo ammuttiin. Hän käy väsymättä läpi turvakameroiden nauhoja löytääkseen selityksen tapahtumille. Vastausten etsintä piinaa miestä pakkomielteiden tasolle saakka.

Elokuvan tempo on hidas. Laajat kuvakulmat ja rauhalliset panoroinnit yhdistetään Harry Canen mielen spasmaattisiin liikkeisiin. Turturro sopii Canen rooliin kuin valettu. Miehen hieman hidas ja jopa yksinkertainen ulosanti tekee Harry Canesta "jokamiehen". Refnin hakee elokuvassaan maailmaa, jossa logiikkaa ei ole, mutta jonka ulkoinen olemus muistuttaa meitä kaikkia ympäröivää todellisuutta.

Refnin asettaa itse itselleen elokuvan pahimman ansan. Hubert Selby Jr:n ja Refninin yhdessä kynäilemä käsikirjoitus on sinänsä mielenkiintoinen, mutta toteutus kompastuu omaan nokkeluuteensa. "Things aren’t always what they seem" -ajatus kun ei ole järin uusi. Harry Canen pakkomielteinen tutkimusmatka on visuaaliselta ilmeeltään kuin kohtauskokoelma David Lynchin teoksista. Refninin fantasiamaailma rakentuu outojen hotellityöntekijöiden, punaisten puhelimien, mystisten ovien ja niiden takaa paljastuvien tuntemattomien ulottuvuuksien varaan. Aution maaseudun ulkokuvasto taas tuo väistämättä mieleen Coenin veljesten Fargon (1996).

Fear X alkaa kuitenkin vahvasti. Sen ensimmäinen viisitoista minuuttia on tasokasta juonen ja jännityksen kehittelyä. Sen jälkeen Refninin langat katoavat ja lopputulos on pettymys. Edes aina hyvä Turturro ei pysty pitämään kiinnostusta yllä loppuun asti. Refnin antaa myös valitettavan vähän tilaa Deborah Ungerille, joka erityisesti Jonathan Nossiterin elokuvassa Signs & Wonders (2000) todisti pystyvänsä erittäin korkealuokkaisiin suorituksiin.

Käsikirjoituksessa ja näyttelijöissä olisi potentiaalia paljon parempaan, joten Refninin valinta mukailla amerikkalaisen elokuvatuotannon kärkeä on valitettava. Fear X on keskitason trilleri, jonka ensimmäisten minuuttien mainiot elokuvakerronnalliset ratkaisut jäävät kummittelemaan katsojan mieleen pidemmäksi aikaa.