Crime 101 valkokangas

Liikenne virtaa läpi Los Angelesin loppumattomana virtana ympäri vuorokauden kuin suonissa liikkuva veri. Sen syke yhdistää eri alueet toisiinsa ja sysää erilaiset kohtalot törmäyskurssille. Crime 101 keskittyy valtatie 101:n läheisyyteen ja sillä kulkevien ihmisten kohtaloihin. Toisin kuin yleensä ryöstöelokuva ei ole kiinnostunut kuunvalossa kiiltävistä yöllisistä kuvista, vaan se keskittyy aamunsarastukseen ja kirkkaaseen päivänvaloon.

Davis (Chris Hemsworth) tekee tarkkoja ja suunnitelmallisia ryöstöjä. Hän työskentelee nopeasti, jälkiä jättämättä, eikä hänen keikoillaan kenellekään käy huonosti. Ainoastaan poliisi Lou (Mark Ruffalo) on alkanut yhdistää pisteitä yhteen ja epäilee tapahtumia yhden miehen rikosaalloksi. Myös vakuutusyhtiötä edustava Sharon (Halle Berry) haluaa estää ryöstöt, jotka käyvät yhtiön lompakolla. Davisin suunnitelmat ovat vedenpitäviä, mutta kun hänen keikkasuunnitelmansa joutuu vääriin käsiin, ei jälki ole enää tyylikästä.

Teinien kirjaryöstöstä kertovan American Animalsin (2018) tekijän Bart Laytonin uusin elokuva pyrkii herättelemään ryöstöelokuvien genreä edeltäjäänsä perinteisemmällä tarinalla. Takaa-ajoja, näppäriä suunnitelmia ja tähtiä pursuava näyttelijäkaarti muistuttaa menneiden vuosien ryöstöelokuvia. Hyvä heist-leffa on kuitenkin tarinankerronnaltaan ekonominen. Suoraviivaisuus häviää Crime 101:ssa polveilevien sivujuonien taakse ja toimivan alun jälkeen elokuva jää junnaamaan paikoilleen pitkäksi aikaa. Crime 101 tekee kaikkensa ollakseen viihdyttävä ja onnistuukin siinä suurimmaksi osaksi. Lopun kohdalla lähestytään samaa intensiteettiä kuin elokuvan alku piti yllä.

Los Angelesin kaduilla tapahtuvaa yhteenottoa alamaailman ja poliisin välillä on vaikea olla vertaamatta Michael Mannin Heat – ajojahtiin (1995), vaikka se ei reilua olekaan. Crime 101:sta puuttuu neonoirille tyypillinen kyynisyys ja se on ilmapiiriltään muutenkin kevyempi, kun herrasmiesvaras tekee kaikkensa välttääkseen väkivaltaa.

Davisin ristiretkissä vakuutusyhtiöitä kohtaan onkin enemmän nyökkäyksiä Steve McQueenin Widowsin (2018) suuntaan. Valtatie yhdistää toisiinsa rikkaiden ja köyhien alueet ja tekee arkipäiväiseksi eron niiden välillä. Rahan tuodessa turvallisuutta, se ei kuitenkaan varmista vapaata liikkumista eri maailmojen välillä kaikille tasapuolisesti. Tästä kertoo erityisesti lasikattoon törmäävä Sharonin hahmo. Crime 101:ssa pohdinta jää kuitenkin pintapuoliseksi, vaikka ristiin kulkevat automatkat toimivatkin hienona visuaalisena teemana.

Chris Hemsworthtista rakennetaan Steve McQueenin (1930–1980) tyyppistä charmikasta sankaria, mutta asiat säntilleen tekevästä miehestä ei ole Thomas Crowniksi. Davisin hahmo asettaa näyttelijätyölle rajoitteita, jotka jättävät elokuvan keskiöön etäisen ja jäykän roolisuorituksen. Mark Ruffalo tekee vahvalla rutiinilla tutun kyynistyneen poliisin, kuten myös muu tutuilla askelmerkeillä tanssahteleva näyttelijäkaarti. Taitoa ei porukasta puutu, mutta valinnat näyttäytyvät hieman liian ilmeisiltä ja pehmeiltä.

Crime 101 tuntuu hieman siltä, kuin Layton olisi halunnut tehdä oman Ajojahtinsa mutta samalla sivuttanut asiat, jotka tekivät Mannin elokuvasta upean. Kaikki elokuvassa tuntuu vaimennetulta: värit, näyttelijäsuoritukset ja yhteiskuntakritiikki. Paperilla loistava idea jää kaipaamaan jotain, kuten edeltäjänsä American Animalsikin. Pienellä tiivistyksellä elokuvalle olisi voitu saada hieman ryhtiä, mikä olisi parantanut sen toimivuutta puhtaana popcornleffana. Layton on kuitenkin edistynyt ja erityisesti elokuvan visuaalisten teemojen käyttö on taidokasta.