Katkeraa rakkautta

Parisuhde, jossa toinen osapuoli on syntynyt supertähdeksi, voi nostaa pintaan kalvavan kateuden. Aihetta on käsitelty monissa elokuvissa kautta aikain. Kenties monipuolisimmin siihen ovat pureutuneet A Star Is Born -elokuvan eri variaatiot (1954, 1976, 2018). Yhteisen unelman eteen voidaan tehdä työtä yhdessä tai antaa periksi kateudelle. Tähän tuttuun dynamiikkaan syventyy myös uusi musiikkielokuva Anna minun rakastaa enemmän, joka pohjaa Juha Itkosen kirjoihin Anna minun rakastaa enemmän ja Palatkaa perhoset.

Suvin (Rita Behm) ja Antin (Pyry Kähkönen) rakkaustarina saa alkunsa kotibileissä ja pariskunnasta tulee nopeasti erottamaton. Rakkaus musiikkiin johtaa menestykseen, mutta Antin uurastaessa musiikin kanssa Suvi osoittautuu luonnon lahjakkuudeksi ja pian mustasukkaisuus hiipii suhteeseen. Välirikko saa Antin pohtimaan onko muusikonura häntä varten ja pystyykö hän tyytymään tavalliseen elämään espoolaisessa rivitalossa. Kysymys, onko heidän rakkautensa kuitenkin tarkoitettu toista aikaa varten, jää elämään vuosien kuluessa.

Anna minun rakastaa enemmän

Suvin ja Antin tarina kerrotaan Antin silmin. Elokuvassa pohditaan, millaista on nieleskellä kateutta ja samalla yrittää kannustaa kumppaniaan. Antti on kaksikosta se, jonka unelma on rokkitähteys ja toisen matkan seuraaminen vierestä ei tunnu hänestä luontevalta. Kateuden sokaisemana Antin oma kiinnostus musiikkiin sammuu ja anteeksipyyntöjä odotellessa aika soljuu hukkaan haaveilijalta. Katkera näkökulma jättää elokuvan naishahmot paitsioon, eikä oikeastaan pureudun Antin omiin päätöksiin, vaan esittää ne vääjäämättöminä valintoina.

Ensimmäisen roolinsa pitkässä elokuvassa tekevä Rita Behm on luonteva supertähdeksi kuoriutuvan Suvin roolissa, vaikka se jääkin yllättävän syrjään tarinallisesti. Behmin ja Anttia esittävän Kähkösen välillä on kipinää, mutta sille ei elokuvassa anneta suuresti aikaa. Voiko rakkaustarina olla väärin ajoitettu, on kysymys, joka heitetään ilmoille, mutta joka tuntuu hieman unohtuvan elokuvan edetessä.

Anna minun rakastaa enemmän

Hämyisissä malvan sävyissä kuvattu elokuva, etsii valoa ja tuoksuja. Se tavoittelee hetkellistä tunnelmaa, jossa rakkaustarina on läsnä arjen pienissä yksityiskohdissa. Raukea ilmapiiri jää kuitenkin liian uniseksi, eikä elokuva saa ilmaa siipiensä alle. Vaimeaksi jäävä Anna minun rakastaa enemmän ei säväytä.

* *
Arvostelukäytännöt