Behind The Sun valkokangas

Verikosto on tehokas yhteiskunnallinen keino pitää kurissa ristiriitoja ja säännöstellä väkivaltaa, kun poliisi ja oikeuslaitos eivät ole tehtäviään hoitamassa. Koston pelko estää ennakolta veritekoja ja niiden tapahduttuakin ehkäisee välttelykäyttäytymisen avulla uusia. Näin kuuluu vakiintunut tulkinta vuosituhansia sankarieepoksia sepittäneitä runonlaulajia innoittaneesta käytännöstä. Tosiasiassa kuitenkin murhaluvut ovat korkeita seuduilla, joilla perinne vielä elää. Onko kyse vain nykyajan rapauttavasta törmäyksestä vanhaan, hyvään konstiin? Tähän yrittää vastata Walter Sallesin elokuva Behind the Sun. Tummansävyisen elokuvan tapahtumat sijoittuvat viime vuosisadan alun Brasiliaan, jossa kahden perheen ikimuistoinen taistelu elintilasta ja kostokierre uhkaa ajaa vähäväkisemmän sukupuuttoon.

Köyhän sokerinviljelijän pojat Tonho (Rodrigo Santoro) ja Pacu (Ravi Ramos Lacerda) ovat saaneet tarpeekseen patriarkkojen kunniakiistasta ja alkavat epäillä heille varatun roolin mielekkyyttä ison veljensä marttyyrikuoleman kostajina ja seuraajina. Rikkaammassakin perheessä jälkikasvu yrittää kiertää tiukkaa silmä silmästä -perinnettä ja havittelee koko naapurisakin tuhoamista kerralla. Konkreettisesti uusi aika saapuu kylään sirkuslaisten mukana. Tonho ihastuu tulennielijätyttöön Claraan (Flavia Marco Antonio) ja lähtee kiertolaisten matkaan. Pariskunta on kaunis, ehkä hiukan liiankin kaunis, niin kuin koko elokuvakin.

Behind the Sun sisältää vahvoja vertauskuvia. Maahan sidotut pojat haaveilevat merestä, tulennielijätyttö taas lentämisestä, ilmasta. Nuoremman veljen Pacun mielikuvissa vedenneitona esiintyvä Clara on kuitenkin elementtinsä vanki siinä missä pojatkin: sirkuksen kierros on vain hiukan suurempi kuin myllyä pyörittävien, poikiin rinnastuvien härkien, mutta alkuunsa palautuva kierros kuitenkin. Trapetsi pyörii ympyrää yhä vinhemmin, pihakeinu heilahtelee aina vain korkeammalle, paikka vain pysyy samana. Lopulta köysi kuitenkin katkeaa, sateet tulevat.

Verikosto on typerä ja aikansa elänyt käytäntö, elokuva sanoo. Mutta sanoo sen niin monta kertaa ja niin monella tavalla, että mahtaako itsekään olla aivan vakuuttunut. Behind the Sun on ristiriitainen sekä muodoltaan että sisällöltään. Elokuva pyrkii kansanlaulumaiseen tyyliin, koruttomaan ja kauniiseen kuvakerrontaan, joka kertoo, muttei selittele. Ja kuitenkin se selittelee välillä hengästyksiin asti. Johtuuko kaikki jo alun perin kieroutuneesta perinteestä, yrityksistä kiertää sen sääntöjä vai nykyajan tulosta, jopa taloudellisista muutoksista? Kaikkiin elokuva vastaa epäröiden kyllä. Perinteen ja nykyajan kamppailussa se Tonhon rinnalla kuitenkin lopulta valitsee puolensa.