MAARIT LALLIN KOVAT MIEHET PALKITTIIN KOLME KERTAA TAMPEREELLA

Maarit Lallin viehättävä 19-minuuttinen Kovat miehet keräsi Tampereen 30. lyhytelokuvajuhlien kilpailuelokuvista eniten palkintoja. Elokuvan on käsikirjoittanut Leo Viirret, joka kirjoittaa myös tv:n Salattuja elämiä.

Kovat miehet oli ehdolla sekä kansainvälisessä että kotimaisessa kilpailussa. Kansainvälisen kilpailun tuomaristo puolitti parhaan fiktion palkinnon Lallin elokuvalle yhdessä englantilaisen Morag McKinnonin Home-elokuvan kanssa. Viisijäsenistä tuomaristoa johti irlantilainen Corkin festivaalin johtaja Michael Hannigan. Kotimaisen kilpailun korkeintaan 30-minuuttisten elokuvien sarjassa Kovat miehet voitti toisen erikoispalkinnoista. Kolmejäsenistä tuomaristoa johti Tove Idström. Lisäksi Kovat miehet sai lukiolaisten muodostaman nuorisoraadin palkinnon kotimaisessa kilpailussa.

Lalli koostaa elokuvassaan sikermän samantapaisia kohtauksia, joissa maaseutuperheen isä (Sulevi Peltola) ja tunaroiva poika (Jyrki Mänttäri) ottavat sielukkaasti yhteen pohjalaisessa jurmuutus-hengessä. Elokuva alkaa tilanteesta, jossa poika on ajanut isänsä päälle traktorilla. Kovien miesten huvittava isä-poika-suhde ja gageista ammentavat kohtaukset muistuttavat terveellä tavalla Ohukaisen ja Paksukaisen hahmoja ja heidän komiikkaansa. Suomalainen komedia kulkeekin Lallin käsissä luontevimmillaan, yli realismin pakkoaitojen.

Vaikka Kovat miehet ei olekaan aivan sellainen mestariteos, jollaiseksi sitä on jo ehditty luonnehtimaan, niin mieluusti sille suo vaikka kolmekin palkintoa. Lallilla tuntuu olevan pienimuotoinen kerronta ja kuvakieli niin hyvin käsissä, ettei hänen tarvitse hukata elokuvaansa liikaa yritystä. Kovat miehet on parhaimman tapauksen esimerkki siitä, että suomalainen lyhytelokuva pystyy perisuomalaisella kuvastolla ottamaan voiton kansallis-ideologisen rypemisen leimaamasta pitkästä elokuvastamme.

Kokeellisuus jyräsi kansainvälisessä kilpailussa

Kovien miesten kanssa fiktio-palkinnon jakanut Home on erinomainen esimerkki sulavasta tyylien

yhteiskäytöstä. Loach-tyylinen keittiötodellisuus kohtaa Lynch-tyyliset tehokeinot pikkutarinassa, jossa mies tekee tutkimusta kerrostalon asukkaiden parissa. Home puhuu suoraan erilaisten elämäntapojen suotavuudesta ja esittää ytimekkäästi valvonnan epäkohtia.

Kansainvälisen kilpailun pääpalkinto Grand Prix meni kanadalaisen Ian Toewsin kuusi-minuuttiselle elokuvalle Four Corners, joka yhdistää navajo-intiaanien reservaatista tallennetun nopean kuvavirran geiger-mittarin epärytmikkään rätinän äänilähteeseen, luoden aika tymäkän kokonaisuuden. Erikoispalkinnon tuomaristo antoi englantilaisen Tim MacMillanin niinikään kokeelliselle Fermentille, yhden idean komealle toteutukselle, jossa kamera liitää laajaksi valokuvaksi pysähtyneessä kaupungissa aina kuolemasta syntymään.

Parhaan animaation palkinto meni ranskalais-venäläiselle pätkälle Au bout du monde, jonka on ohjannut Konstantin Bronzit. Tässä hauskassa piirretyssä seurataan kaikenkarvaista asukasta sisältävän talon keikkumista vuoren harjanteella. Parhaana dokumenttina palkittiin hollantilaisen Ben van Lieshoutin visuaalinen De Zone, jossa prostituutiota tarkastellaan huoran näkökulmasta käyttäen ainoana kuvamateriaalina hänen työpaikkansa maisemaa eli vehreitä, eristettyjä ulkotiloja "suljettuun aikaan".

Kunniamaininnan sai kanadalaisen Elida Schogtin ensimmäinen elokuva Zyklon Portrait, joka käy läpi tieteellistä dokumentaatiota kaasumaisesta tuholaismyrkystä yhdistäen faktat surutta juutalaisen perhealbumin kuviin. Lisäksi kunniamaininnan saivat hollantilaisen Gerard Holthuisin Hongkong, korealaisen Dae-hyun Kimin Young-young ja englantilaisen Roz Mortimerin Wormcharmer. Nuorisoraadin palkinnon kansainvälisessä kilpailussa vei saksalainen Nikolaus Gojowczyk-Groonin elokuvallaan Takewipe FC.

Erityisesti kansainvälisen kilpailun palkittuja elokuvia leimaa se levityksellinen ongelma, että niitä tuskin näkee festivaalin päättäjäisten jälkeen maassamme missään. Satunnaiset televisioesitykset ovat mahdollisia, mutta silloinkin hukkuminen ohjelmavirtaan on melko taattua, sillä lyhytelokuvat yleensä vaietaan lehtien tv-sivuilla.

Kotimaisen kilpailun palkittuja

Kotimaisen kilpailun korkeintaan 30-minuuttisten elokuvien sarjan pääpalkinnon haki Eija-Liisa Ahtila Lohdutusseremoniallaan. Tuomaristo oli joutunut päätymään valinnassaan äänestykseen. Jo viime vuonna Venetsian biennalessa palkittu Lohdutusseremonia käyttää hyväkseen naiivia lopullisuuden symboliikkaa kuvatessaan miehen ja naisen avioeroa. Ahtila on kyllä voimakas visuaalinen näkijä, mutta Lohdutusseremoniassa "multimediamaisuus" on vähän kömpelöä. Näiden lyhyempien kotimaisten sarjassa toisen erikoispalkinnon Kovien miesten ohella sai Mikko Pielan Kivet, joka kertoo 11 minuutissa kalliokiven muuttumisen katukiveykseksi.

Yli 30-minuuttisten elokuvien sarjan pääpalkinnon sai 1950-luvun körttiläisäidistä kertova Pieni pyhiinvaellus, jonka piakkoisen saapumisen Finnkinon ohjelmistoon ohjaaja Heikki Kujanpää varmisti noutaessaan palkintoa. Erikoispalkinnon saivat Esa Illin keski-ikäisten viikonloppu-elokuva Apinajuttu ja Johanna Vuoksenmaan vanhanpiian rakkaustarina Taivas tiellä. Kunniamaininta myönnettiin Kanerva Cederströmin juna-dokumentille Trans-Siberia - muistiinpanoja leireiltä.

Risto Jarva -palkinto myönnetään joka vuosi yhdelle kaikista virallisessa ohjelmistossa esitettävistä filmille kuvatuista suomalaisista elokuvista. Kyse on festivaalin kalleimmasta palkinnosta 50.000 mk, jonka lahjoittaa Suomen elokuvasäätiö. Tänä vuonna palkinnon nouti Esa Illi Apinajutullaan. Jarva-palkinnon tuomaristossa päätöstä pohtivat vain Pia Andell ja John Webster leikkaaja Tuuli Kuittisen viimehetkisen jääviys-päätöksen takia.

Finnlab & Kodak -erikoispalkinto myönnettiin "vuoden lupaukselle" Pekka Sassille animaatiodokumentistaan -12-IV-1961. TV2:n Dokumenttiprojektin Kultainen leikkaus -palkinnosta päättänyt Peter von Bagh löysi Tarja Kylmän Helsinkiä kuvaavasta 2001 toivetta -elokuvasta "salatun tason, jota voisi sanoa elinympäristömme alitajunnaksi ja jossa tärkeä asia, ihmiset ja heidän tunteensa, saa kuitenkin viimeisen sanan".

Buñuel ja kissat

Erikoisohjelmiston ja eittämättä koko festivaalin kiinnostavin elokuva olisi ollut Andrei Tarkovskin oppilastyö Katujyrä ja viulu, mutta sen esityskopio jäi saapumatta Tampereelle. Tarkovski korvattiin (!) kahdella tuntemattomampien tekijöiden lyhytelokuvalla 1980-luvulta.

Luis Buñuelin syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi esitettiin luonnollisesti Andalusialainen koira ja Kulta-aika, mutta myös harvinaisemmat helmet Las Hurdes (1933) ja Simon ja viettelykset (1965). Espanjan köyhimmillä vuoristoalueilla kuvattu Las Hurdes etsii surrealistisena "matkailuelokuvana" yhä vertaistaan, ja tietysti turhaan - nykyelokuvantekijöiden suurin pelon aihe taitaa olla sosiaalipornon leima. Keskeneräistä Simon ja viettelykset on hankala pitää välityönä - Buñuel kertoo unenomaisella jatkumolla pylväspyhimyksen kamppailusta paholaisen kanssa ja siirtää tapahtumat aivan lopussa newyorkilaiseen rock-klubiin!

Ohjaaja Pat Sullivanin ja piirtäjä Otto Messmerin vuonna 1919 luoma musta Felix-kissa seikkaili filkkareilla 14 seitsemän-minuuttisen voimin. Felix-elokuvat ovat animaatioelokuvan pioneerityötä vuosilta 1919-1930, pelkän mustavalkoisen viivan varaan rakennettua kerrontaa, joka yhä toimii. Felix seikkaili elokuvissa mm. Hollywoodissa, Villissä Lännessä ja toisinaan kännipäissään. Kissan oveluus perustuu sen mahdollisuuksiin muuttaa muotoaan tukalassa tilanteessa. Niin lapsia kuin vanhempia naurattaneen katin elokuvia säesti näytöksessä pianisti Arto Piispanen.

Myös Robert Crumbin luoma Fritz -kissa käväisi Tampereella Ralph Bakshin pitkässä piirretyssä Fritz the Cat (1971). Tämä kissa olisi voinut jättää tässä muodossa tulematta, sen verran paljon väärinymmärryksen makua elokuvasta löytyy itserakasta ja paneskelevaa, mutta kaiken kaikkiaan hellyttävää sarjakuva-Fritziä kohtaan.

Arkiston viihdepaloja ja Godard Suomessa

Arkiston aarteiden parhaat palat esitettiin näytöksissä Valkokangas soi ja Eläviä kuvia. Edellisessä näytettiin varhaisia suomalaisia musiikkielokuvia, mm. Matti Piuholan kokoelmista äskettäin löytynyt Rönnbergin tanssit, turkulaisen Lahyn-filmin elokuva vuodelta 1929, jossa aikansa viihdyttäjä "Rafu" Ramstedt esittää J.Alfred Tannerin kupletin Römperin tanssit ruotsiksi. Nähtiin myös Felix Forsmanin ohjaama Kotitalous-filmi -55, perheenäideille suunnattu viihdyke, jossa Tapio Rautavaara esittää tunnettuja laulujaan (mm. Juokse sinä humma) kotitalous-versioina.

Eläviä kuvia -näytöksessä katseltiin mm. harvoin käsiteltyä koneenkäyttäjän työtä esittelevä Rafael Weckströmin Elokuvateatteri ennen ja nyt vuodelta 1929. Elokuvassa viitattiin tuntuvasti Tampereella vuonna 1928 sattuneeseen elokuvateatteri Imatran paloon, jonka uhrien hautapatsaan paljastuksesta nähtiin myös oma dokumentointinsa.

Erikoisuus oli myös Jaakko Talaskiven Vitsa vie - elää elämäänsä, tallennus Jean-Luc Godardin Suomen-vierailulta 23.3.1965. Godard kertoo viiden minuutin pätkässä mm. syyn, miksi katsojat eivät ymmärrä hänen elokuviaan: "Jos jokin kuvattu kohtaus ei miellytä silmääni, leikkaan sen pois, vaikka se olisi elokuvan juonen kannalta oleellinen. Siksi katsojat eivät usein ymmärrä elokuvieni juonta."

Lisäksi nähtiin kaksi näytöstä kaikkien kuuden suomalaisen elokuvaneuvoksen tuotannosta. T.J.Särkän, Aimo Jäderholmin, Hans Haatajan, Veikko Laihasen, Kari Uusitalon ja Ere Kokkosen lähinnä opetukseen ja mainostukseen tarkoitettujen filmien laadusta voi olla monta mieltä, mutta nostalgista ajankuvaa ne toivat erityisesti 1950- ja 60-luvuilta. Mielenkiintoisin elokuva oli Laulu tunturille (1949), viehättävä lauluelokuva Reino Helismaan ja Tapio Rautavaaran yksityiseltä Lapin hiihtoretkeltä, jonne Aimo Jäderholmin kamera sallittiin mukaan.

Kino-Palatsin tällä erää mahdollisesti viimeisessä näytöksessä esitettiin Suomi-Filmin uutiskuvia N:o 1 (syyskuulta 1939) ja Risto Orkon tunnin pituinen talvisodan dokumentti Taistelun tie. Orkon elokuvan herkeämättömästä propagandistisuudesta huolimatta sekä dokumentti että näytös olivat historiallisessa mielessä erittäin vavahduttavia. Talvisodan henkeen yleisön johdatti paikallinen kotiseutu-aktivisti Pentti Keskinen, joka oli 8-vuotiaana ollut katsomassa samaa elokuvaa, kun se edellisen kerran esitettiin Tampereella - kaatuneiden muistopäivänä 19.5.1940, silloinkin Kino-Palatsissa.