Elämä on kompromissi

Näyttelijä Thomas McCarthyn edellinen oma ohjaustyö, The Visitor, oli yksi vuoden 2007 kiinnostavimmista amerikkalaiselokuvista. Masentuneen yhteiskuntatieteilijän ja laittomien siirtolaisten yllättävän kohtaamisen ympärille rakentunut draama palkittiin lukuisilla festivaaleilla ja toi pääosaa esittäneelle Richard Jenkinsille Oscar-ehdokkuuden. McCarthyn kolmas ohjaus Win Win (2011) on edeltäjäänsä komediallisempi ja ennalta arvattavampi, mutta ohjaajalle tunnusomainen surumielinen humanismi muodostaa tämänkin elokuvan pohjavireen.

Win WinIkäihmisten lakineuvontaan erikoistunut asianajaja Mike Flaherty (Paul Giamatti) on talousvaikeuksissa ja päätyy ottamaan kontolleen dementoituneen asiakkaansa Leon (Burt Young) huoltajuuden siitä maksettavan korvauksen vuoksi. Vapaa-ajallaan perheenisä valmentaa koulun painijoukkuetta, joka saa kipeästi kaipaamaansa vahvistusta Leon tyttärenpojasta Kylesta (Alex Schaffer). Kun Kylen päihdeongelmainen äiti (Melanie Lynskey) alkaa vaatia isänsä huoltajuutta itselleen, Miken laiminlyönnit Leon asioiden hoidossa paljastuvat.

McCarthy on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä lapsuudenystävänsä Joe Tibonin kanssa. Molemmat harrastivat nuoruudessaan painia. Dvd:n lisämateriaaleista käy ilmi, että Mike Flahertyn hahmo perustuu Tiboniin ammattia ja asuinpaikkaa myöten. Käsikirjoitus on mukavan arkinen ja lämminhenkinen, mutta sortuu loppupuolellaan mutkien turhaan suoristeluun ja lievään opettavaisuuteen. Lamalääkkeeksi tarjotaan akateemisesta nirsoilusta luopumista, ja dementikon yksinasumiseen liittyvät ongelmat lakaistaan maton alle.

Win WinHienoinen ristiriita on myös siinä, että Mike ottaa perheeseensä uuden elätettävän, vaikka juuri rahapula on ajanut hänet moraalin ja lain harmaalle alueelle. Ristiriitaa kuitenkin tarvitaan osoittamaan katsojille, että Mike on pohjimmiltaan hyväntahtoinen ja epäitsekäs ihminen. Mike saakin käsikirjoittajilta täyden synninpäästön, kun taas Kylen ajelehtivaa äitiä kohtaan he osoittavat oudon vähän ymmärrystä.

McCarthyn ohjaajanlaatu on hyvin lähellä Alexander Paynen melankolista humorismia, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi elokuvien About Schmidt (2002) ja Sideways (2004) myötä. Ihmisten keskinäinen solidaarisuus ja pyyteetön auttaminen ovat tärkeitä teemoja kaikissa McCarthyn elokuvissa. Toisaalta optimismiin sekoittuu aimo annos arkirealismia, eikä kaikille aina käy hyvin.

Win WinUrheiluelokuvana Win Win tuo mieleen näyttelijä Drew Barrymoren sympaattisen esikoisohjauksen Whip It (2009), joka julkaistiin Suomessa suoraan dvd:lle nimellä Roller Girl. Molemmissa kuvataan lajia, joka on ulkoisesti epäatleettisilta vaikuttavien hipstereiden suosiossa. Kummassakaan elokuvassa urheiluun ei suhtauduta kuolemanvakavasti, eikä kehnosti menestyvien joukkueiden kampeaminen voittoputkeen ole dramaturgiassa keskeisintä.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 6 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com