Wilbur kotikatsomo

Samalla tavalla kuin ranskalainen elokuva on synonyymi taide-elokuvalle, Tanskasta tuleva elokuva on tietysti aina dogma. Ja vaikka se ei olisikaan, sitä kuitenkin katsoo hiukan dogmasilmällä. Wilbur ei ole dogma, mutta ei karkaa kauaksi dogmaelokuvien aiheista ja asenteista.

Tosiasiassa uusilla tanskalaisilla elokuvilla onkin aina enemmän tai vähemmän tekemistä dogman kanssa, ainakin tekijöidensä kautta. Wilburin ohjannut Lone Sherfig tuli tunnetuksi dogmaelokuvasta Italiaa aloittelijoille, romanttisesta komediasta, joka vei dogman pois tavaksi tulleesta ahdistuksesta ja arjen tragedioista. Sama lämminhenkinen ihmiskuvaus jatkuu myös Wilburissa.

Vaikka elokuvan nimi viittaa synkistelyyn, Wilbur on elämänmyönteinen tragikomedia Wilburista, kroonisesta itsemurhaajasta, jota veli Harbour saa työkseen pelastella sillankaiteilta ja kotikutoisista hirttoköysistä. Veljesten elo Glasgow’ssa vanhan antikvariaatin pitäjinä järkkyy lopullisesti, kun Alice, hiljainen yksinhuoltajaäiti muuttaa tilanteen kolmiodraamaksi. Skotlantilaisuus ja tanskalaisuus sekoittuvat elokuvassa luontevasti paitsi mongertavan puhetyylin ja raikkaan, pohjoisen maiseman niin myös mentaliteetin samankaltaisuuden takia.

Dogmaelokuva saa suoruudellaan katsojan eläytymään voimakkaasti. Hollywood- viihde pyrkii samaan tehostemusiikilla ja muulla paisuttelulla. Wilbur näyttää melkein pyrkivän vastakkaiseen suuntaan. Wilbur on niin perinjuurin rauhallinen elokuva, että se saa suuretkin tapahtumat tuntumaan pieniltä ja vähäeleisiltä. Elokuva lähestyy elämää niin pehmeästi, että kaikille antaa anteeksi ja kaikkia ja kaikkea ymmärtää. Traagisuus, koomisuus ja realistisuus pujottelevat elokuvassa melkein kuin eri juonenosina, mikä tekee kokonaisuudesta hieman epävarman. Näyttelijät hoitavat osansa kunnialla, mutta tuntuvat välillä olevan eri elokuvista ja genreistä. Björkin lailla soma Alice eli Shirley Henderson on ehkä eniten paikallaan dickensmäisen arjenidyllisen kertomuksellisuuden keskellä.

Itsemurha on arka ja melko harvinainen aihe parodioitavaksi ja vaatii kunnon liioittelua. Wilburista puuttuu tätä mustaa ja karheata ironiaa, josta hyvää esimerkkiä näyttää vaikkapa Aki Kaurismäen I Hired A Contract Killer. Vaikka toki Wilburkin on melko merkillinen itsemurhakandidaatti. Mies on komea, älykäs ja vieläpä harvinaisen karismansa ansiosta palvottu ja ihailtu. Kuolemisvimman syy ei selviä koskaan, eikä Wilbur vaikuta eksistentiaalisen ahdistuksen vaivaamalta runosielultakaan. Koska näyttää siltä, että Wilburilla menee kaikkea muuta kuin huonosti, Wilbur ei kerää katsojan sympatioita. Kaikesta huolimatta elokuva osaa ottaa kuoleman myös vakavasti ja kuolemalla onkin elokuvassa lopulta painavin ja ironisin rooli.

Laadukkaalta dvd-painokselta löytyy kohtuullisesti lisämateriaalia poistetuista kohtauksista featuretteihin ja making of -dokumenttiin. Oman lisän ekstroihin, kuin ehkä elokuvan jälkeiseen tunnelmaankin, tuo "Bloopers" eli kooste pilalle menneistä kohtauksista.