Tulenkantajat

Tuhon jälkeisestä maailmasta kertovat elokuvat mielletään osaksi tieteiselokuvan perinnettä. Postapokalyptinen elokuva on useimmiten kuitenkin eri lajityyppien sekoitetta ja varsinainen science fiction rajoittuu tulevaisuuteen sijoitettuun tapahtuma-aikaan. Yhteistä maailmanlopunelokuville ja scifille on niiden tapa tarkastella tuhon tai uhkan aiheuttamaa yhteiskunnan ja ihmisyyden murentumista. Tieteiselokuvissa tuhon aiheuttaja ja sitä vastaan taisteleminen on olennainen osa tematiikkaa. Postapokalyptisessä elokuvassa tuhon aiheuttajalla ei ole merkitystä, sillä keskiössä on tuhon jälkeinen hajaannus ja anarkia sekä ihmisyyden kohtalo. Maailmanlopun visioissa on siten paljon yhtäläisyyksiä järjestäytyneen yhteiskunnan rajapintaa tarkastelleiden westernien kanssa.

The RoadWesternien vaikutus onkin ollut ilmeinen ja 1970-luvulta lähtien tehtyjä postapokalyptisiä elokuvia on pidetty jopa moderneina westerneinä. Yksi näistä varhaisimmista elokuvista, A Boy and His Dog (1975), oli Sam Peckinpah’n luottonäyttelijänä tunnetun L.Q. Jonesin käsialaa. Tuhon tulevaisuuden tunnetuin perusta kasattiin kuitenkin Australiassa. George Millerin Mad Maxien, ja erityisesti Asfalttisoturin (1981), merkitys on ollut huomattava. Viimeisen 30 vuoden aikana lähes kaikki postapokalyptiset visiot ovat olleet plagiaatteja Millerin elokuvista.

Liekö kohtalon ivaa, että lajityypin merkittävin uudelleennäkijä tulee jälleen Australiasta. Rosoisesta aussi-westernistään The Proposition (2005) tunnettu John Hillcoat on ohjannut onnistuneen elokuvasovituksen Cormac McCarthyn pysäyttävästä Tie-romaanista. Maailmassa lienee tehty vain kourallinen kirjojen filmatisointeja, jotka kykenevät oman taiteenlajinsa ansioillaan nousemaan kirjallisen alkuteoksensa veroisiksi.

Hillcoatin Tiessä on paljon samaa ansiokkuutta kuin Ridley Scottin Blade Runnerissa (1982/1991). Molempien taustalla on elokuvakerronnallisesti hyvin toimiva romaani, jonka tarina on kyetty varsin uskollisesti ja ilman merkittävää karsimista sovittamaan elokuvan käsikirjoitukseksi. Onnistuneen adaptaation lisäksi ohjaajalla on ollut visuaalisen näkemisen taito loihtia tarinasta elokuvakerronnan ehdoilla toimiva ja dramaturgialtaan eheä kertomus. Tie on yksi niitä harvoja elokuvia, joka kykenee muistuttamaan elokuvan voimavaroista olla sisältörikkaudeltaan ja emotionaaliselta vaikuttavuudeltaan kirjan veroinen kertomustaiteenlaji.

The RoadTie kertoo tuhoutuneen maailman halki matkaavasta isästä ja pojasta. Kaiken lohduttomuuden keskelläkin he pitävät tiukasti kiinni ihmisyydestään, kantavat tulta sisällään, ovat niitä hyviä. Matkan tekemiseen perustuva ydintarina on äärimmäisen yksinkertainen ja jättää näin tilaa matkalla kohdattujen asioiden käsittelylle ja ihmisyyden perustotuuksien tutkiskelulle.

Millerin Mad Maxeissa nämä pohdinnat oli sidottu hyvän ja pahan konfliktia seuraavaan toimintaan, joka osaltaan vapauttaa sisällön jännitettä. Tiessä konfliktia ei seuraa toiminta vaan pako ja pysähtyminen. Katsoja joutuu päähenkilöiden tavoin kohtamaan lohduttomuuden ilman annettua vapautusta. Toivoa Tiessä ei ole kuitenkaan unohdettu, sen isä ja poika löytävät keskinäisestä suhteestaan ja jaksavat näin jatkaa matkaansa eteenpäin sisällään palavaa ihmisyyden tulta kantaen.

The RoadIsän ja pojan välisen suhteen välittömässä ja kouriintuntuvassa kuvauksessa Hillcoat löytää jopa McCarthyn tekstiä syvempiä tasoja. Tämä on pitkälti Viggo Mortensenin ja Kodi Smith-McPheen äärimmäisen fyysisten ja tunneilmaisultaan realististen roolisuoritusten ansiota. Näyttelijöiden merkitys postapokalyptisessä elokuvassa ei ole aiemmin ollut näin merkittävä. Päähenkilöihin kiteytyvä ihmisyyden perusfilosofia on riisuttu täysin paljaaksi ja sen elinvoima on kaikessa pelottavuudessaan sidottu Mortensenin ja Smith-McPheen riutuneiden kehojen varaan.

Tuhoutuneen ympäristön kuviin on sisällytetty myös hienovireinen ekologinen sanoma siitä väistämättömästä totuudesta, että ihminen on osa luontoa ja ilman luontoa ei ole ihmistä. Nykyinen maailmantilanne onkin pitänyt yllä tilausta tuhon jälkeistä maailmaa visioiville elokuville. Hughesin veljesten The Book of Elissa (2010) on osin samoja elementtejä kuin Tiessä, vaikka kyse onkin enemmän ilmeisen tietoisesta Mad Max -pastissista. Meillä Hughesin veljesten elokuvaa ei tuotu edes teattereihin vaan livautetaan syyskuussa suoraan dvd-markkinoille.

Tien tuhon jälkeinen maailmankuva on pelottavan todellinen. Niin lohduton kuin elokuvan kuvasto onkin, se on samalla esteettisesti mykistävä. Hillcoat hyödyntää miljöötä taitavasti ja pieteetillä tehty lavastus yhdistettynä kuvien huolelliseen sommitteluun tuo visuaaliseen kerrontaan harvoin nähtyä voimaa. Estetiikan ja tematiikan harmonia on Tiessä pienintä yksityiskohtaa myöten tasapainossa. Ja vain mestariteoksissa kaikki palaset ovat kohdallaan.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4,2 / 21 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com