Laittomat valkokangas

Kahden runollisen mestariteoksen, The Proposition – Ehdotuksen (2005) ja Tien (2009), ohjaajan John Hillcoatin Laittomat alkaa kuten odotettua, raa’asti, sian lahtaamisella 1900-luvun alun Amerikassa. Kolmesta Bondurantin veljeksestä yksi ei uskalla vetää liipasimesta.

Parikymmentä vuotta myöhemmin samainen pelkuri, Jack Bondurant (Shia LaBeouf), elää kahden veljensä varjossa Virginian maaseudulla. Kovia kokeneet Forrest (Tom Hardy) ja Howard (Jason Clarke) ovat paikallisia legendoja, jotka yrittävät selvitä niukoista ajoista viinaa polttamalla. Kieltolain järjettömyys ajaa heidät kuitenkin vastatusten maaseutua puhdistamaan saapuvan sadistisen agentin Charlie Rakesin (Guy Pearce) kanssa.

Vaikka Laittomat sijoittuu 1930-luvun Yhdysvaltoihin, siinä on paljon westerniä. Virginian vuoristossa eletään edelleen 1800-lukua, eikä kaupunkien modernista ole tietoakaan.

Lainsuojattomat veljekset tuovat heti mieleen Andrew Dominikin länkkärin Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta (2007). Aivan kuten Jesse Jamesin pelkuri Bob Ford (Casey Affleck) ihailee Jesse Jamesia, ihailee Jack chicagolaisgangsteri Floyd Banneria (hyytävä Gary Oldman). Niin ikään naiivi ja näyttämishaluinen Jack haluaa selviämiskeinon sijaan rakentaa trokauksesta rahakkaan bisneksen, riskeistä välittämättä. Myös puritaaniperheen tytär (Mia Wasikowska) on tehtävälistalla.

Veljeyden ja perheen, tai perheettömyyden, lisäksi Nick Caven käsikirjoittama elokuva koskettaa lukuisia aiheita. Yhtäältä elokuva on kasvukertomus ja rakkaustarina, toisaalta rikosdraama, joka kääntää lain ja laittomuuden reippaasti ympäri. Guy Pearcen lain yläpuolelle asettuva agentti on elokuvan selkeä pahis. Myös luonto ja sivistys, kaupunki ja maaseutu asetetaan vastakkain, uskontoa ja lama-ajan yhteiskunnallisia näkökulmiakin sivutaan. Toisin kuin The Propositionissa aiheista ei kuitenkaan kehitetä sen suurempaa teemaa, ainoastaan sujuva tarina.

Elokuvan tähtinäyttelijät tekevät Hillcoatille tyypilliset yksioikoiset roolisuoritukset, jotka toimivat miehen aiemmissa ohjauksissa, mutta tuntuvat vajailta, kun tarinasta puuttuu edellisten elokuvien ehdottomuus. Kertojanäänen käyttö on kerronnallisesti kesy ratkaisu.

Myös visuaalisesti elokuva käy säästöliekillä. Benoît Delhommen (Venetsian kauppias, The Proposition, Sinä päivänä) kuvaus tukee tarinaa, muttei tuo siihen lisää. Poissa ovat aiempien Hillcoatien vahva symboliikka ja visuaalinen ote. Montaasi on laiskaa, eikä tiukkaa, painostavaa lähikuvaa käytetä likimainkaan kuten The Propositionissa. Paikoin elokuva tuo mieleen – osin aihepiirinsä vuoksi, mutta myös sävyjensä puolesta – Michael Mannin Public Enemiesin (2009). Lopun tulitaistelu voisi melkein olla Mannilta, mutta samaan rosoiseen digikuvaan elokuva ei edes yritä.

Laittomat on pettymys, mutta vain siksi, että John Hillcoatilta olisi odottanut enemmän kuin sujuvaa rikosepookkia tavanomaisella tarinalla. Monen kaupallisen debyytin tavoin on arthouse-ohjaajan taiteesta kadonnut liikaa. Jotain Hillcoatista on kuitenkin tallella, väkivalta on rumaa ja hieno äänimaailma tukee kerrontaa. Willie Nelsonin, Mark Laneganin, Emylou Harrisin ja Nick Caven tähdittämän soundtrack-levyn kuuntelee mielellään useampaan kertaan. Elokuvalle riittää kertakatselu.