The Descent - Loukussa kotikatsomo

Appalakkien vuoriston paikallisväestö on Yhdysvalloissa perin juurin sorrettua, kun turistilaumat tekevät jatkuvasti tuhojaan. Ensin Syvän joen (1972) melovat miesporukat häiritsivät paikallisten hillbillyjen bestiaalis-sodomiittisia karkeloita väkivaltaisella käytöksellään, ja nyt on naisten vuoro järkyttää herkkää tasapainoa.

Vuoren uumenissa asustavien Klonkun jälkeläisten sokea mutta auvoisa yhdessäolo häiriintyy pahasti, kun sporttiorkkuja tavoittelevat kimmoisat elämysmatkailijat ja extreme-urheilijat änkeävät kylään. Jotta retki olisi täydellinen, päättää luotaantyöntävä ja persoonaton kuusikko spontaanisti laskeutua tuntemattomaan luolaan ja ryömiä romahtavissa onkaloissa vailla järjen häivää.

Naismiehityksen käyttö on kannattanut, sillä Neil Marshallin ohjaama teos on saanut täysiä pisteitä sellaisiltakin aviiseilta, jotka eivät muutoin koskisi kauhuun pitkällä tikullakaan. Halvan näköiset tehosteet, läpeensä laskelmoidut säikyttelykohdat sekä trendikkäästi käsivarakameralla kuvatut roso-otokset muuttuvatkin ilmeisen mestarillisiksi heti, kun päähenkilöiden hahmoja syvennetään ihmissuhdeongelmilla, sosiaalipornahtavilla taustatragedioilla sekä kiukkuisella bitch-energialla.

Verrattuna esimerkiksi ahtaan paikan kammoa tosissaan kirvoittaneeseen Alieniin (1979) yksikään tarinan hahmoista ei herätä missään vaiheessa kiinnostusta tai sympatiaa. On aivan sama kuka naisista on Loukussa, joten päähuomio kiinnittyy kitukasvuisten kummajaisten surkuhupaisaan kohtaloon. Suvereenisti hirviä ja karhuja metsästävät vekkulit saavat sata–nolla köniinsä sääriluita heiluttelevilta naarailta. Luolan kasvattien kituliaisuus ei ole muutoinkaan ihme, jos "lepakon lailla metsästävät" möröt eivät tunnista elävää saalista edes käveltyään tämän päältä.

Kauhugenren rappio on johtanut mitäänsanomattomien ja kliseitä huokuvien tekeleiden kukoistukseen, jossa moni kehuttu kakku on silkkoa sisältä. Kauhuelokuvan voi todeta epäonnistuneen täydellisesti, kun teos ei herätä pienintäkään kauhun väristystä edes yhden aikaan yöllä, katsottuna ypöyksin pilkkopimeässä asunnossa.