Captain America: Brave New World kotikatsomo

Kukaan ei jaksa ikuisesti, joten kuuluisilla hahmoilla on aina ollut manttelinperijänsä. Pohjois-Koreassa vaihtuvat Kimit. Suomessa mystikko Pekka Siitoin halusi esiintyä selvännäkijä Aino Kassisen manttelinperijänä, mutta lopulta Siitoimen mantteliksi tuli natsiupseerin kotikutoinen vormu ja yhtä kotikutoinen valtakunnanjohtajan mantteli. Kuka sitten peri Siitoimelta tämän manttelin on ollut alan piireissä kiistanalainen asia, mutta lopputulos ei enää suurta yleisöä kiinnosta niin paljoa. Pitkälti sama kuvio on ollut vuosikymmenten ajan supersankaritarinoissa.

Esimerkiksi Batmanilla on ollut useita eri sijaisia, mutta vanhassa aina vara parempi. Ei ole Bruce Waynen voittanutta. Marvelin puolella aito ja oikea Kapteeni Amerikka eli Steve Rogers on astunut syystä tai toisesta useasti sivuun. Kapun saappaisiin on ollut niin vaikea kenenkään astua, että muutos ei ole ollut pysyvä, vaikka miten hyvä hahmo olisi yrittänyt. MCU:n puolella Chris Evansin esittämä Rogers eläköityi Avengers: Endgamessa (2019) jonka jälkeen hänen taisteluparinsa Haukka (Anthony Mackie) peri Kapun tittelin ja kilven minisarjassa The Falcon and the Winter Soldier (2021).

Sam Wilson on kiinnostava hahmo, hänen näyttelijänsä on karismaattinen, mutta hahmon kehityskaari on elokuvassa heikko verrattuna laadukkaaseen ja hyvin pohjustettuun minisarjaan. Kapulle jää Brave New Worldissa tehtäväksi vain jatkuva vanhojen kuvioiden selittäminen katsojalle sekä reagointi uhkiin lähinnä eri toimintakohtausten muodossa. Hyviä näyttelijöitä on elokuva pullollaan, mutta käsikirjoitus ei anna heille tarpeeksi sisältöä.

Esimerkiksi terroristijohtaja Sidewinderia esittävällä Giancarlo Espositolla on kausikortti pahaenteisten, karismaattisesti harmaantuneiden hämärämiesten esittämiseen viime vuosikymmeneltä. Hyvin mies roolinsa aina vetää, mutta tällä kertaa Espositon ei anneta juuri muuta tehdä kuin mätkiä Kapua pariin otteeseen ja ladella puolivillaisia uhkauksia. Espositon potentiaali jää pitkälti käyttämättä.

Kuten elokuvan kansikuvakin jo paljastaa, niin Yhdysvaltain presidentiksi valittu kenraali Ross (Harrison Ford) muuttuu elokuvassa punaiseksi Hulkiksi. Ford saa kerrankin riehua punaisena alushoususillaan ja hajottaa rakennuksia paljain käsin. Sellaista ei yli kasikymppisen tähden uralle ole vielä mahtunutkaan, vaikka Ford on ollut liki puoli vuosisataa iso elokuvatähti.

Punaisen Hulkin remuaminen tuntuu silti kuuluvan kuin toiseen elokuvaan, sellaiseen jossa mätetään CGI:n voimin välittämättä paljoa muusta. Alkupuolen poliittisvivahteisessa toimintatrillerimoodissa on valtaisa kontrasti loppupuolen efektipainotteiseen välienselvittelyyn, eikä kontrasti ole jälkimmäisen eduksi.

Huonolla itsehillinnällä ja temperamentilla varustetusta hirviöpresidentistä ei tule vetää johtopäätöksiä Yhdysvaltain nykyiseen johtoon, sillä presidentti Ross yrittää huonoista luonteenpiirteistään huolimatta ajaa kansainvälisiä sopimuksia ja rauhaa eikä tehdä lyhytnäköisiä diilejä sinne tänne. Ross itsessään on paljon kiinnostavampi ihmisenä kuin lopun monsterina, sillä presidentti Ross sortuu samaan mitä monet nykypäivän johtajat. Tarkoitus pyhittää keinot ja tavoitteista tulee pakkomielteitä.

Ross ei itsekseen hulkkiudu, vaan taustapahiksena häärii Marvelin Johtaja, gammasäteiden yliälykkääksi tekemä psykopaattitiedemies Samuel Sterns (Tim Blake Nelson) joka haluaa kostaa Rossille kaltoinkohtelunsa. Sternshän oli mukana jo The Incredible Hulkissa (2008) ja on odotellut toista tulemistaan peräti 17 vuotta. Odotusta ei silti palkita, koska Johtaja on varsin vaisu johtaja. Nelsonille ei jää juuri mitään mielekästä tekemistä paitsi paistatella päivää vanhaa pizzaa muistuttavassa muovinaamarissa.

Espositon ja Nelsonin vähäinen tekeminen ja näyttelemisen tarve kuvastaa koko elokuvaa varsin hyvin. He ovat lähinnä vain mukana. Teos jättää samanlaisen jälkimaun. Se on tehty koska sellaisen tekeminen on tilauskirjassa lukenut, ei siksi että sitä olisi ollut tarvetta tehdä. Se ei myöskään vie MCU-universumia juuri mitenkään eteenpäin lukuun ottamatta satunnaisheittoja kuten adamantiumin ilmaantuminen tai Sternsin vihjaukset tulevasta pahasta.

Lisäksi jää väkisin ihmettelemään, että missä luuraa se oikea eli vihreä Hulk Bruce Banner, jolla olisi useampikin kana kynittävänä vanhan vastustajansa Rossin kanssa? MCU on yhteinen sankarien universumi, jossa pitäisi olla kasapäin väkeä auttamassa, mutta Brave New World vaikuttaa kuin se tapahtuisi tyhjiössä, jossa on vain Kapu ja Ross.

Disney+ -palvelussa katsottavaksi tullut Brave New World on kerronnallista puutteistaan huolimatta rutiininomaisen ammattimaisesti tehtyä kertakäyttöviihdettä, jonka kertaalleen katsoo popcorn-kulho kourassa, tässä tapauksessa hieno Kapun kypärää muistuttava ja led-valoilla varustettu popparikulho. Oheistuotekypärä hyllyssä onkin ainoa merkittävä muisto, joka elokuvasta jälkipolville jää.