Teenage Mutant Ninja Turtles 3 kotikatsomo

Teinimutanttininjakilpparien alkuperäinen 1990-luvun elokuvien sarja alkoi vuodesta 1990 ja päättyi vuonna 1993, kun kovin kilpparimania oli jo vähentymään päin. Seuraavaa Turtles-elokuvaa TMNT saatiinkin odottaa aina vuoteen 2007, jonka jälkeen sarja on kokenut niin muodikkaan reboot-vaiheen.

Ensimmäisen Turtlesin jatko-osa Teenage Mutant Ninja Turtles 2: Mönjän salaisuus (1991) oli pöyristyttävän huono ja väkisin väännetty jatko-osa, joten positiivisena yllätyksenä sarjan kolmas elokuva, Teenage Mutant Ninja Turtles 3 on käännös parempaan. Puolivillaisen haahuilun ja Vanilla Icen rap-esitysten sijasta tarjolla on varsin sukkelasti ja nokkelasti etenevä aikamatkustusseikkailu.

Kilpparit päätyvät 1600-luvun Japaniin ja vaihtavat paikkaa neljän sikäläisen sotilaan kanssa. Sekä ajan että paikan vaihdos piristää ilmettä. Ninjahahmot sopivat Japaniin paljon paremmin, ja nelikon persoonista saadaan vähän muutakin irti kuin pizzansyöntiä. Ensimmäisessä osassa ääninäytellyt Corey Feldman tekee paluun rooliinsa Donatellon äänenä, ja elokuva on muutenkin laadukkaammin toteutettu kuin häthätää kyhätty kakkososa.

Osa tarinasta sijoittuu New Yorkiin, jossa kakkoselokuvasta poissa ollut, mutta nyt paluun tekevä sekopäävigilantti Casey Jones (Elias Koteas) kaitsee omalla tyylillään neljää 1600-luvun japanilaissamuraita. Leppoisa pubikierros on astetta maanläheisempää huumoria, joka tasapainottaa yleislinjaa.

Elias Koteaksella on myös kaksoisrooli 1600-luvun merirosvona Whitina, joten Koteas pääsee esittelemään näyttelijäntaitojaan laajemminkin. Ihmishahmothan ovat aina olleet Turtles-elokuvissa olennaisempia samaistumisen kannalta kuin ilmeettömät, yksioikoiset kumipuku-kilpikonnat. Kaikki kunnia menneiden vuosikymmenien kumipukuihin sonnustautuneille stunt-miehille ja nukeille, mutta loppujen lopuksi nykypäivän CGI-animaatio on kuitenkin parempi vaihtoehto selkeästi karikatyyrimäisille päähahmoille.

Se hyvä puoli vanhoissa lasten toimintaseikkailuissa oli, että niiden kestot olivat monesti lyhyempiä kuin nykypäivän möhkömammuttien, joissa kestoa venytetään syyttä suotta. Tiukasti puoleentoista tuntiin asetettu kesto on tälle tarinalle juuri passeli, ja vaikka keskivaiheilla tarina päätyy hetkeksi suvantovaiheeseen, niin menneisyyden Japaniin sijoitetut anakronismit saavat hymähtelemään.

Aikanaan oli ihan hyvä, että senhetkisten Turtles-elokuvien sarja päättyi tähän, mutta viihdearvojen ja tuotantoarvojen kannalta on sääli, että kolmoselokuva toi lipputuloja selkeästi huonommin kuin onneton kakkososa. Sitä toivoisi, että astetta parempi käsikirjoitus ja vähän kunnianhimoisempi paneutuminen palkittaisiin sen sijaan, että vähin mahdollinen panos tuottaisi isot voitot. Franchise-elokuviakin voi tehdä laadukkaasti ja tyylillä, välinpitämättömimmät rahastukset eivät hyödytä pitkällä tähtäimellä edes tuotantofirmaa kun kokonaismaine laskee.