Suojaava taivas kotikatsomo

Kolme amerikkalaista nousee Pohjois-Afrikan rannikolla sielunmaisemaansa. Kit ja Port Moresby (Debra Winger, John Malkovich) ovat vuosien saatossa toisistaan etääntynyt taitelijapariskunta, joka on saanut matkariesak... seurakseen George Tunnerin (Campbell Scott), joutilaan liikemiehen. Seurue matkaa päämäärättömästi toisen maailmansodan jälkeisessä Algeriassa kuin paeten tuntematonta uhkaa, kuin paeten itseään. Bernardo Bertoluccin elokuva viidentoista vuoden takaa, Suojaava taivas, on vähemmän mestarillinen kuin ohjaajansa.

Suojaava taivas perustuu Paul Bowlesin saman nimiseen esikoisromaaniin vuodelta 1949. Kirjailijalla itsellään on cameo-rooli kahvilassa istuvana kertojana. Erikoisroolistaan huolimatta Bowles ei ollut tyytyväinen Bertoluccin sovitukseen. Aikanaan elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton. Siitä huolimatta se voitti yhteensä viisi elokuva-alan palkintoa, muun muassa kultaisen maapallon parhaasta musiikista (Richard Horowitz, Ryuichi Sakamoto), ja oli myös ehdolla parhaan ohjauksen pallonhaltijaksi.

Halutessaan elokuvaa voi katsoa Kitin, Portin ja Tunnerin kolmiodraamana. Oikeastaan se on kuitenkin kahden ihmisen yksityistä ja keskinäistä draamaa, jonka kolmas osapuoli ei ole Tunner vaan autiomaa. Itseään ja toisiaan etsivät matkaajat vaeltavat kaukaisessa maassa. Kolonisoitu maailma on vieras ja arvaamaton. Algerian asukkaat ovat osa nähtävyyksiä, uusia kaukaa havainnoitavia kokemuksia, joita Kit ja Port etsivät avukseen. Kunnes jokin muuttuu.

Autiomaa yksinkertaistaa. Se näyttää oleellisen Kitin ja Portin suhteessa. Yksinäisyys saa entistä enemmän tilaa. Kamelin selässä istuva Kit muuttuu osaksi maisemaa. Tunkeutuja muuttuu osaksi outoa. Kit karkaa autiomaahan, kaivautuu syvemmälle itseensä ja muuttuu lopulta itselleen vieraaksi. Maallinen kolonialismi eriarvoisuuksineen ja toiseuksineen on kuva henkilöiden sisimmästä. Port on Kitille vieras, koska Kit on itselleen vieras, ja toisinpäin. Pelko ja yksinäisyys mylläävät.

Autiomaa on elokuvan kokonaisvaltainen maisema. Ulkoisen ja sisäisen maailman allegorisuus on elokuvassa hienointa. Kamera rajaa taivaan ja maan juuri niin kuin pitää. Visuaalisesti elokuva on kaunis ja täysi. Se ei ole ikävästi kiinnittynyt kirjalliseen taustaansa ja Bowlesin vastalauseesta huolimatta uskallan väittää elokuvaa onnistuneeksi sovitukseksi. Vanhahtavasti voisi puhua puhtaasta elokuvasta.

Voisi, mutta ei kannata. Suojaava taivas ei ole puhdas vaan vaikea elokuva. Jos siitä ei löydä itseään, siitä on hankala kiinnostua. Bertoluccin omintakeinen seksuaalisuuden kuvaus jää Suojaavassa taivaassa taka-alalle, valitettavasti. Se olisi voinut piristää yli kaksituntista vaellusta hiekan ja auringon välissä. Wingerin ja Malkovichin roolisuoritukset ovat sentään piristäviä keitaita. Hieno näyttelijäntyö, palkittu musiikki, kuvauksen puhtaus ja merkittävät metaforat eivät kuitenkaan yksinään tee merkittävää elokuvaa. Suojaavasta taivaasta puuttuu se jokin, jolle ei ole sanoja, mutta jota voisi yrittää kuvailla sanalla polte.