Seeking Justice kotikatsomo

Nykyisessä teatteritarjonnassa tietokoneella väsätyt älyvapaat toimintaspektaakkelit ovat saaneet sellaisen ylivallan, että peruskonseptiltaan yksinkertaisten toimintajännärien luulisi korisevan jossain sukupuuton partaalla. Ainakin meikäläistä teatteriohjelmistoa pällistellessä tarinaan ja näyttelijöihinsä luottava reaalimaailman elokuva on jo harvinaisempi kuin liito-orava suomalaisessa leppämetsässä. Katsomisen arvoisia elokuvia onkin nykyään plarattava dvd-laarien loputtomasta paljoudesta.

Roger Donaldson lukeutuu niihin kakkosketjun Hollywood-ohjaajiin, jotka Renny Harlinin tavoin ymmärtävät elokuvan rytmityksen päälle ja osaavat pyörittää toimintaa ilman tietokoneosaston silmänkääntötemppuja. 1980-luvun lopulla jonkinmoisessa nosteessa olleen Donaldsonin uralle mahtuu monenlaista mutta parhaimmillaan hän on ollut simppelin toiminnan parissa. Rautainen ammattitaito näkyy miehen viimeisimmässä elokuvassa Seeking Justice. Tarina ei syleile maailmoja mutta lopputulos on yksi kiinnostavimmista vigilante-sovituksista sitten Michael Winnerin Väkivallan vihollisen (1974).

Will (Nicolas Cage) ja Laura (January Jones) ovat onnellinen aviopari. Elämä näyttää kuitenkin nurjan puolensa ja Laura joutuu väkivaltaisen hyökkäyksen uhriksi. Sairaalassa murheen murtama Will suostuu paikalle ilmestyneen salaperäisen Simonin (Guy Pearce) ehdotukseen. Simon tietää kuka hyökkääjä on, ja jos Will haluaa, ketale saa ansionsa mukaan lainkirjaimista välittämättä. Willin pitää vain joskus tehdä pieni vastapalvelus.

Ruhjotun rakkaansa sairasvuoteen äärellä tuskin kukaan ajattelee kovin kauniisti väkivallan tekijästä. Inhimillinen oikeustaju lipeää helposti yksilön oikeuden ja koston poluille. Will ei ole poikkeus. Mutta – kun tavallinen yläasteen opettaja joutuu lunastamaan lupaamansa vastapalveluksen, tilanne on jo toinen.

Seeking Justice tutkailee mielenkiintoisella tavalla yksilön suhtautumista ja reagoimista oman käden oikeuteen. Nykyinen näennäisdemokraattinen yhteiskunta on yksilön näkökulmasta usein kyvytön jakamaan oikeutta vaikka yhteiskunnallisessa mittakaavassa monissa länsimaissa eletään tänä päivänä todennäköisesti historian oikeudenmukaisinta aikaa. Kun vääryys osuu omalle kohdalle, usko järjestelmään joutuu koetukselle. Se on inhimillistä.

Willin kujanjuoksuun on helppo samaistua. Paljon lepää myös Nicolas Cagen harteilla, joka kerrankin on onnistunut karistamaan pahimmat maneerinsa ja tekee sopivan eleettömän roolin. Will on tarinan kiistaton keskushenkilö Lauran ja Simonin jäädessä vaakakuppeja heiluttaviksi sivuhahmoiksi. Rajattu näkökulma on elokuvan vahvuus ja Donaldson pitää simppelin tarinan hyvin liikkeessä, mikä on ensiarvoisen tärkeää katsomisjännitteen kannalta. Käsikirjoituksessa on myös ansionsa, sillä tavanomaisimmat ratkaisut on kierretty ja juonessa on yllätysmomenttinsa ilman suurempia takinkääntöjä ja yllätyksiä. Peruskonseptista on saatu ilahduttavan paljon irti.

Vaikka Seeking Justicessa palikat ovatkin paikoillaan, niin osiensa summaa suuremmaksi teokseksi se ei kasva. Yhteiskunnallinen ulottuvuus jää yksilötarinan kautta saavuttamatta vaikka laajempaa tematiikkaa lopussa sivutaankin. Laajempi oikeusjärjestelmäämme ja oikeustajun muotoutumista määrittävä eettis-moraalinen pohdinta jää lähinnä heitoksi eikä mikrotasolta ylletä makrotasolle kuin satunnaisesti.

Peruspalikkatasolla Seeking Justice toimii kuitenkin kuin se perinteinen junan vessa. Efektihöttöön ja sarjakuvasankareihin kyllästyneiden kannattaakin penkoa dvd-laareja. Ainakin perinteisempien elokuvien ystävät löytänevät katsottavansa parhaiten sieltä. Laarien loputtomassa paljoudessa on se hyväpuoli, että aina välillä käteen osuu jotain katsomisenkin arvoista.