Pitkitetyn tarinan loputtomat seikkailut
Michael Enden kirjoittama lasten romaani Päättymätön tarina on lajityyppinsä klassikko. Siinä Bastian-poika saa käsiinsä Päättymätön tarina -nimisen kirjan, jonka tarinaa seuratessa lukijan käsissä olevan teoksen tekstin väri muuttuu toiseksi. Bastian ei kuitenkaan tiedä olevansa henkilö lukijan romaanissa, eivätkä lumotun Fantasian maan oliot tiedä olevansa henkilöitä Bastianin kirjassa. Idean avulla onnistutaan vaivihkaa esittämään nuorellekin lukijalle ratkaisematon elämänfilosofinen ongelma: mikä takaa, ettemme mekin ole vain hahmoja jonkun toisen lukemassa kirjassa?
Vuonna 1984 Wolfgang Petersen (Air Force One, Troija) ohjasi kirjasta kelvollisen elokuvan, jossa päästiin myös näkemään, mihin sen aikaiset elokuvaefektivelhot pystyivät. Nyt jostain syystä Suomeen on päätynyt kahden dvd:n verran Päättymättömän tarinan remake-televisiotuotantoa, jotka eivät liity mitenkään aiempaan kolmiosaiseen projektiin. Kyseessä on laajempi kanadalainen yritelmä, josta vain alkupuolen valinta julkaisuun tekee kokonaisuudelle enemmän hallaa kuin hyvää.
Tarina kulkee edelleen Bastianin (Mark Randall) ja Fantasian kuvitteellisen maailman suhteen varassa. Äidin kuolema saa Bastianin lukemaan Päättymätöntä tarinaa, joka alkaa oudolla tavalla liittyä myös Bastianin arkielämään. Kouluun nimittäin ilmestyy uusi ilkeä opettaja, Mr. Blank (Edward Yankie). Herra Tyhjyydellä näyttäisi olevan jotain tekemistä Fantasian ongelmien kanssa, sillä mieheltä puuttuu oikea nimi ja nimien perässä Fantasiassakin juostaan.
Televisiotuotannoksi Päättymättömän tarinan seikkailuissa on paljon toimivia elementtejä. Nuket ja efektit ovat suurimman osan ajasta paikallaan ja huolella tehtyjä. Siksi onkin outoa, että sekaan mahtuu tökeröitä kömmähdyksiä, jotka vievät pohjan huolella rakennetulta lumoukselta yhdessä sekunnissa. Pahikset ja välitilan hahmot pelastavat tilanteen useammin kuin kerran sopivan stereotyyppisellä irvistelyllään. Ilkeä prinsessa Xoyide (Victoria Sanchez) ja tämän ykkösmies Gmork (Edward Yankie) ovat mielenkiintoinen pariskunta, joka peittoaa hyvyydessä rypevät Norsunluutornin asukkaat 6–0.
Kahden osan perusteella on hankala sanoa kokonaisuudesta kovinkaan paljoa. Nyt toisen osan alussa käytetään kymmenisen minuuttia jo tapahtuneen kertaamiseen, ja koska varsinainen pääjuoni ratkeaa puolivälissä, ei uuden sivujuonen kehittely jaksa enää innostaa. Tietysti tällöin korostuu tarinan päättymättömyys, mikä toivottavasti kannustaa pohtimaan fiktion ja faktan ongelmaa elokuvan loputtua. Ensimmäinen osa asettaa kuitenkin samat kysymykset itsessään ja pystyy pitämään mielenkiinnon yllä aivan eri tavoin, kuin tylsäksi hyvän ja pahan mittelöksi hajoava jatko.
Seuraava:
Pahan otteessa
Arvostelu elokuvasta 52 Pick-Up / Pahan otteessa.
Edellinen: Elää ja kuolla L.a:ssa
Arvostelu elokuvasta To LIve And Die In L.A / Elää ja kuolla L.a:ssa.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta