Nurse Betty kotikatsomo

Saippuasarjojen loputonta lumovoimaa on yritetty selittää monin eri teorioin. Hupinsa siinäkin, mitä teoriaa pitää aukottomimpana selityksenä ymmärtää viihdeteollisuuden järjestelmällistä rationaalisen ajattelun alasajoa. Huuli on helposti mutrulla, kun isopäiset leukasonkuinpuuliiterihahmot tepastelevat ruutuun setvimään tunne-elämänsä suurmitättömyyksiä ja kansa vapisee kuin vibrassa. Läpilööperien sarjojen tunnevammaiset kiiltokuvat ovat pohjanneet viihdeidiotismin synnyn. Mediajättien salaliitto tyhmentää kansaa tarkoituksella syöttämällä sille loputonta keinotodellisuutta, joka passivoi katsojien oman tiedostavan ajattelun ja tekee heistä näin markkinatalouden helppoa pikaruokaa.

Tästä perkeleellisestä melodraamahorrorin kurimuksesta on viritetty hävettävän vähän kriittisiä mediapuheenvuoroja. Ne harvatkin kelvolliset yritykset ruotia viihteen aiheuttamia mielenvinoutumia ovat parhaimmillaankin kilpistyneet liikaan kiltteyteen. Truman Show’n ja Man on the Moonin kaltaiset teokset ovat toki viime vuosina ravistelleet viihdeteollisuuden tarkoitusperien ja moraalin perusrakenteita, mutta häiriintyneimmän televisioviihteen ruotijat ovat olleet harvassa. Neil LaButen ohjaama Nurse Betty yrittää kunnianhimoisesti taikoa kriittistä huumoria saippuasarjojen lumosta, mutta turhan helläkätinen tarina lepsuilee ruoskan sivallukset leppoisaksi pyllynläpsyttelyhuumoriksi.

Saippuasarjojen luvatussa onnelassa, Amerikassa, melodraamasylttyä suolletaan television täydeltä päivät pitkät. Tarjoilijatar Betty Sizemore (Renée Zellweger) on yksi saippuan lumoamista piruparoista, jotka hakevat tunneköyhään arkitodellisuuteensa lohtua myötäelämällä televisiosarjan kuvitteellisia tapahtumia. Eräänä iltana kaksi kovasuista palkkatappajaa listii Bettyn miehen tämän silmien edessä ja tyttöraasun korvien välissä rasahtaa pahemman kerran. Vapautuneena sovinismin ja arvostamattomuuden kahleista Betty suuntaa uudestisyntyneenä ihmisenä Los Angelesiin saippuasarjansa lemmityn, tohtori David Ravellin (Greg Kinnear), luo. Jännityksen maksimoinniksi tyttöraasun kintereillä kyteksivät myös silminnäkijäänsä jahtaavat palkkatappajat (Morgan Freeman ja Chris Rock).

Elokuva tukeutuu leipomaan huumoria siitä, miten Bettyn todellisuudentaju on reaalitragedian myötä hämärtynyt. Bettyn hymyilevä viattomuus saa ympärillä hyörivät ihmiset myötäelämään hänen todellisuuspakoista fantasiaansa kuin tv-sarjaa ikään. Tämä korostuu Bettyä jahtaavassa vanhemmassa palkkatappajassa Charliessa, josta tulee tyttöön ihastuva haaveksija. Molemmat haaveilevat tahollaan siitä, mitä elämässään eivät ole saavuttaneet, mutta olisivat halunneet saavuttaa.

Kahden eri haaveilijan kuljettaminen tarinassa rinnakkain olisi voinut osua vieläkin paremmin todellisuudella leikittelevään ytimeen. Nurse Bettyssä ei kuitenkaan uskalleta ottaa viimeistä askelta kääntää saippuatodellisuus lopulta elokuvan todellisuudeksi. Kliimaksi kirjaimellisesti ammutaan hajalle rikoskomediallisella läpänheitolla ja kriittinen ironia jää lopulta kärvistelemään vain kireäksi pahvisen saippuatohtorin hymyilyksi vailla sen suurempaa tarkoitusta.