Maija Poppanen kotikatsomo

Maija Poppanen on paitsi mainio musikaali – ja juuri tämän takia aikuisenkin katsojan otteessaan pitävä elokuva – myös herttainen lastenfilmi, joka on 45 vuoden iästään ja täydellisestä sadunomaisuudestaan huolimatta kiinni mitä ajankohtaisimmassa aiheessa. Tarinan lapset kun saavat kiireisiltä ja poissaolevilta vanhemmiltaan liian vähän huomiota ja hellyyttä.

Disneyn suosituimpiin ja parhaiten tuottaneisiin elokuviin kuuluva Maija Poppanen sijoittuu 1900-luvun alun fantasioituun Lontooseen, keskiluokkaiseen Pankkien perheeseen, jossa jäykkä pankkivirkailijaisä (David Tomlinson) vaatii jälkikasvultaan järkevyyttä ja ehdotonta tottelevaisuutta aina, kun vain töiltään ehtii kotiin määräilemään. Suffragettiäidillä (Glynis Johns) on puolestaan jatkuva kiire naisasiakerhoon hääräilemään. Äitiä ja isää ikävöivät lapset Anna (Karen Dotrice) ja Mikko (Matthew Garber) viettävät päivät pitkät vaihtuvien lastenhoitajien seurassa.

Kaikki muuttuu, kun paikalle saapuu oman aikansa osaava supernanny, Maija Poppanen, joka pistää ennen muuta kuriin lapsiaan ja lapsen maailmaa, mielikuvitusta ja leikin arvoa ymmärtämättömät aikuiset. Vastaavaa tarinakaavaa on Disneyn menestysmusikaalin jälkeen varioitu lukuisissa kokoperheen elokuvissa.

Sateenvarjollaan lentävä perienglantilainen ja arvonsa tietävä lastenhoitaja, laulun avulla ikävistäkin asioista iloisia tekevä Maija Poppanen on nykyään jo suorastaan ikonografinen hahmo, jonka kaikki tunnistavat. Ja tietenkään tällöin ei ole kyse lastenkirjailija P.L. Traversin vuonna 1934 luomasta kirjallisesta Maija Poppasesta vaan Disneyn vuoden 1964 suurmusikaalin Maijasta, jolle ihastuttava Julie Andrews antoi kasvot. Maija Poppasessa elokuvadebyyttinsä tekevä Broadway-tähti ja lahjakas laulajatar on myös musikaalin sielu ja sydän.

Maija Poppanen on aikansa uusinta tekniikkaa hyödyntävä, kokeilullinen ja kunnianhimoinen musikaali, jossa panostettiin resursseja säästämättä erikoistehoisteisiin satumaailmaa luotaessa. Elokuva voittikin viisi Oscar-pystiä – parhaan naispääosan lisäksi myös muun muassa musiikistaan ja tehosteistaan – mitä ei tarvitse ihmetellä vielä nykyäänkään, jos toki musikaalin valmistumisajankohdan efektit ja trikkikuvatemput näyttävät välillä sekä jäykiltä että vaatimattomilta nykyisten digitehosteiden ja 3D-animointien rinnalla.

Tarina itsessään on kuitenkin universaali satu, johon ei ajan hammas ole pystynyt. Liiankin sokeriseksi ja hivenen pitkäksi elokuvaa voi toki syyttää, mutta ainakin musikaalinystävä viihtyy vaivatta Maija Poppasen parissa. Elokuvan lauluissa ja tansseissa kun on kerrassaan huikeita esityksiä, joihin kuuluu esimerkiksi Maijan ystävän, monitaituri Pertun (Dick Van Dyke) johtama nokikolarien vauhdikas kattotanssinumero Step In Time.

Maija Poppanen kuuluu myös niihin harvalukuisempiin musikaaleihin, joissa musiikki on läpi linjan onnistunutta, mukavan vaihtelevaa ja mieleenpainuvaa. Elokuvastahan löytyy useampiakin biisejä, jotka ovat jo nousseet ikivihreiksi klassikoiksi, kuten vaikkapa Pertsa Reposen myös onnistuneesti suomentama Chim Chim Cheree.