Ilsa: She Wolf of the SS / Harem Keeper of the Oil Sheiks / The Tigress of Siberia kotikatsomo

Selviytyminen elokuvasta Ilsa, She Wolf of the SS vaatii vähintään monipuolista elokuvamakua ja kokeiluhalua. Sicko filmmaking", määrittelee englanninkielinen videoraamattuni, Masonin ja Porterin Video Moviguide 1997, Don Edmondsin ohjauksen tarkoittaen sairasmielistä, perverssiä, äärimmäisen väkivaltaista ja ilmeisesti vastenmielistä elokuvatyötä. Pahamaineinen teos on arvotettu kalkkunaleimalla, mikä merkitsee mitä luokattominta roskaa. Mason ja Porter katsovat mieluummin romanttisia Hollywood-elokuvia, mikä tekee heistä vain ihmisiä.

Äidinkielisissä hakuteoksissa – vaikka nyt ei saisi puhua mitään äidistä – Ilsaan ei juuri törmää. Elokuva kiellettiin aikanaan sensuurin armosta niin meillä kuin monissa muissakin maissa, mikä tietenkin merkitsi, että se kuului alan videoharrastajien ykköstavaroihin 1980- ja 90-luvulla. Nyt tämän filmin voi katsella dvd:nä. Vanavedessä kulkee kaksi jatko-osaa, Ilsa, Harem Keeper Of the Oil Sheeks sekä Ilsa, Tigress of Siberia. Nämä jälkileikit lähestyvät sympaattisen keskenkasvuisesti pehmopornoa verrattuna edeltäjäänsä, josta voi kirjoittaa vain häiritsevästi hykertävin sormin.

Kulutettuani keskisuuren – eli riittävän turruttavan – määrän erinäisiä katkeilevien kengännauhojen hinnalla luovia seksi- ja väkivaltavideoita, Ilsa, She Wolf of the SS kolisee odottamattoman tehokkaasti. Miellyttävän perinnepehmoista naisvankilaelokuvaa ja huteraa splatter-kuvastoa odottavalta mieheltä lyödään luulot pois ensimmäisen kolmen minuutin aikana, kun nimihenkilö, natsien keskitysleirin vaaleahiuksinen lääkäri, suorittaa karheateräisellä leikkuuveitsellä kastraation sänkiselle sänkylelulleen, joka on sattunut laukeamaan liian aikaisin. Mitään kummempia lihaa leikkaavia lähikuvia ei tarvita, kun veri virtaa ja uhri rääkyy. Elokuva on suurin piirtein valmis alkuteksteihin.

Edmondsin elokuva on alkutahdeistaan alkaen äärimmäisen häiriintynyt ja vaikuttaa siltä, että se on tehty aivan tosissaan. Nimestään huolimatta kuvittelin Ilsan olevan läpeensä hauskaa campia. Satunnaisella tahattomalla komiikallaan se onnistuu muutaman kerran repäisemään hulluun nauruun, mutta koska jutussa on enemmän väkivaltaa ja sadismia kuin seksiä ja huumoria, homma liukuu kouristavan puolelle. Ohjaaja tavoittelee iskevän realistisia tehoja ja pääosanesittäjä, povekas ja karu nelikymppinen Dyane Thorne, on osassaan pelottavan vakuuttava. Ilsa voisi olla helpompi kokemus, ellei sen päähenkilö olisi näin rankka tapaus ja ellei sen ohjaaja tekisi parempaa työtä kuin mitä tuotannolliset puitteet antavat odottaa.

Viileä häiriintyneisyys tekee elokuvasta omalaatuisen. Kyseessä ei ole sen kummemmin moraalinen kuin moraalitonkaan elokuva, eikä se tunnu olevan tarkoitettu kenellekään paitsi niille, jotka hyväksyvät tehokkuuden sinänsä elokuvallisena arvona. Pelkät shokkiefektit eivät tähän riitä, ja sitä paitsi Ilsan kerronta pohjaa enemmän sellaiseen, jota ei konkreettisesti nähdä. Roskaelokuvan armoitettu asiantuntija Joe Bob Briggs toteaa tuoreessa kirjassaan Profoundly Disturbing, että sensuurille porno on ollut aina väkivaltaa helpompi pala käsitellä; kuvassa tapahtuva penetraatio voidaan aina leikata pois ja laskea elokuva markkinoille, kun taas väkivaltaisten viitteiden suhteen asia ei ole yhtä yksinkertainen. Elokuvaa Ilsa, She Wolf of the SS ei ole tähän päivään tultaessa nähty amerikkalaisessa televisiossa, kokeiluhakuisimmillakaan kaapelikanavilla.

Kuten nimestä voi ehkä päätellä, Ilsa, She Wolf of the SS sijoittuu keskitysleirille. Päähenkilö tekee kokeita, joiden tarkoitus on osoittaa naisten kestävän miehiä paremmin kidutusta ja olevan näin ollen parempia myös sotilaina. Makuuhuoneessaan Ilsa pitää miesvankeja sänkyleluinaan. Se, että Ilsan käsivarressa on hakaristi ja hän huutelee puhelimeen Heil, Hitler!", ei tee elokuvasta mitään varteen otettavaa natsismin kuvausta. Elokuvan ilmiselvänä uhkana olevan rasistisen virityksen ohjaaja pyrkii kiertämään jättämällä rotuasiat käsittelemättä; elokuvan vangit ovat aivan tavallisia vankilaelokuvan tyyppejä. Miespäähenkilö, jota esittää jonkinlainen köyhän miehen Charlton Heston, on kiireestä kantapäähän arjalainen. Usein herkästi reagoivat amerikkalaiset juutalaisryhmät eivät aikanaan puuttuneet elokuvaan, luultavasti myös siksi, että Ilsa edustaa kaikkea sitä, mitä natseista halutaankin ajatella. Henkilöhahmolla on tosielämän esikuvansa, nymfomaaniksi tiedetty natsiupseeri Ilse Koch, jonka kerrottiin valmistaneen huonekalujaan surmattujen vankien nahasta.

Ilsan natsipuitteissa on kyse lähinnä koristeellisista tehoista. Pohjimmiltaan elokuva pelaa perinteisillä painajaisfantasioilla, alistamisella sekä miehen kastraatiopelolla. Keveys, jolla Ilsa suorittaa tekonsa, on elokuvan koko juttu. Niinpä se on paikoin kuin Pasolinin Salón tapahtumat ilman mitään tarkoitusta – ja ryöpsähtelevillä camp-vahingoilla.

"Mielestäni ohjaajan velvollisuus on raiskata yleisönsä, jotta elokuva voisi olla niin tehokas kuin mahdollista", totesi aikanaan Zoe Lund, Abel Ferraran Pahan poliisin käsikirjoittanut nainen, ja Edmonds lähestynee tällaista vaikutusta. Ilsasta jää likainen, hämmentynyt ja ehkä hieman häpeällinen olo. Se voi olla roskaa ja huonoa makua, mutta luokaton se ei ole. Ilsa on ehta kulttielokuva, ei kauhua, toimintaa, komediaa, pornoa, ja kuitenkin kaikkea näistä. Kerrottakoon, että Ilsa omaa hyvinkin salonkikelpoisen ihailijan, Edmondsin osin tuottaman True Romancen nimeltä mainitsemattoman käsikirjoittajan.

Ilsa palaa pohjaan

Huolimatta siitä, että She Wolfin lopussa Ilsan aivot ammutaan pellolle, hän palasi kahdessa jatko-osassa. Ensimmäisen ohjaajana toimi jälleen Edmonds. Tälläkin kertaa nimi, Ilsa, Harem Keeper of the Oil Sheeks, kertoo paljon. Ilsa pyörittää sheikin haaremia, jossa tapahtuu kaikkea pornoista kamalaa. Budjettia on tullut lisää, mutta homma leviää tekijöiden käsiin. Ensimmäinen Ilsa ei nimittäin ollut mikään huikea kassamenestys, vaan veti teattereihin lähinnä sadetakkikansaa. Seksiä on nyt korostettu ja muutenkin elokuva tuntuu suorastaan huojentavasti itseään parodioivalta, kunnes se alkaa kyllästyttää. Tästä voi selvitä ilman pikakelausta, mutta kysymys kuuluu, kannattaako sitä edes vuokrata.

Kolmas elokuva on Ilsa, The Tigress of Siberia, ohjaajanaan joku käsittämätön tunari, joka liu’uttaa sarjan amatöörimäisen roskan puolelle. Halutessaan voi nähdä huikeaa kokeellisuutta elokuvan yllättävässä aikahyppäyksessä: puolenvälin tienoilla siirrytään 1940-luvun Siperiasta, jossa Ilsa toimii Stalinin hommissa, 70-luvun Kanadaan ja kokeet jatkuvat. Ilsan nykyaikaisessa laboratoriossa nähdään uhrien telekineettisiä mielikuvia, jotka – vaikkeivät hauskoja olekaan – lähes tulkoon vetävät vertoja Freddie Francisin Trogin nimihahmon muistumille dinosaurusten ajalta. Elokuvan parhaat kohtaukset sijoittuvat siperialaiseen mörskään, jossa Ilsalle ei enää riitä vain yksi mies, ja jossa nähdään kohtalokkaita paloja kädenvääntökisoista.

Järkyttävä roskatehtailija Jess Franco ohjasi 1980-luvulla Dyanne Thornen kanssa pätkän, jonka monista nimistä yksi ratsastaa Ilsan maineella. Se ei kuitenkaan sisälly Scanboxin uuteen boxiin, mikä lienee ihan hyvä asia. Näissä kolmessa riittää jo kestämistä. Suositeltakoon varauksella kokeellisena kotifestivaalina, runsaalla olutmäärällä ja ilman hampurilaisia.