Taiwanilaisen Ang Leen Hääjuhla on tehty ennen ohjaajan tunnetuimpia teoksia, Syö juo mies nainen (1994), Järki ja tunteet (1995) ja Jäämyrsky (1997). Nyt videolla viimeinkin ilmestynyt Hääjuhla voitti aikoinaan Kultaisen Karhun Berliinissä. Eikä se ole mikään ihme, sillä naseva komedia on tehty suurella sydämellä. Kyse ei ole mistään veret seisauttavasta elokuvataiteen virstanpylväästä, vaan erinomaisesta viihteestä, joka onnistuu muitta mutkitta kiertämään romanttisen komedian ja melodraaman piintyneet ylilyönnit. Ang Leellä on tunnetusti taito hyppysissään, kun hän kertoo kepeästi vakavistakin asioista. Hääjuhla ei sorru jatkuviin yrityksiin naurattaa katsoja kuoliaaksi, vaan erittäin onnistuneesti se keskittyy hauskaan tarinaan sekä huolellisesti ja värikkäästi kuvattuihin ja näyteltyihin roolihahmoihin, jotka ovat sympaattisia sekä auttamattoman kietoutuneita rakastamisen ja aidon välittämisen ihmissuhdeverkkoon.

Tarina kertoo hyvävaraisesta manhattanilaisesta homopariskunnasta: syntyperältään taiwanilainen Wai-Tung (Winston Chao) on amerikkalaistunut kiinteistönomistaja ja Simon (Mitchell Lichtenstein) hänen elämänkumppaninsa. Yksi Wai-Tungin vuokralaisista on Wei-Wei (May Chin), nuori kaunis nainen ja köyhä taidemaalari, joka on laittomasti maassa ja jota uhkaa karkotus. Wai-Tungin huolena ovat hänen Taiwanissa asuvat vanhempansa, jotka eivät tiedä poikansa homoseksuaalisuudesta mutta jotka kaipaavat kipeästi miniää ja lapsenlasta. Verovähennysten toivossa ja saattaakseen vanhempansa onnellisiksi Wai-Tung päättää Simonin siunauksella mennä kulissiavioliittoon, vihreän kortin toimenpiteellä nettoavan Wei-Wein kanssa, mutta idean hyvyys punnitaankin uudestaan, kun Wai-Tungin pahaa aavistamattomat vanhemmat päättävät yllättäen saapua Amerikkaan juhlistamaan poikansa kauan kaivattua avioliittoa. Sekään ei helpota asiaa, että isäukko on eläkkeelle jäänyt vanhan kovan koulukunnan kenraali ja Wei-Wei on oikeasti pihkassa komeaan Wai-Tungiin.

Nimensä mukaisesti elokuvan komedialliset elementit huipentuvat pitkässä ja hersyvässä hääjuhlajaksossa, jossa ei kovin puhtaita jauhoja pussissaan hautovalla hääparilla on perinteisen ahdistavat oltavat. Kuten yleensä onkin, sillä aina löytyy joku yltiöpäiselle sosiaalisuudelle omistautunut vanhan ystävän tai sukulaisen älypää, jolla on hihassaan loppumaton määrä toinen toistaan typerämpiä ja nöyryyttävämpiä hääleikkejä. Niin juuri sellainen epeli, jonka morsian ja sulhanen hirttävät hiljaa mielessään monen monituista kertaa illan aikana. Ja jos elokuvaan on uskominen, onnistuu se reipas ryyppääminen kiinalaisiltakin.

Hääjuhla ei vainenkaan ole pelkkä tilannekomedia, joka jauhaisi päättymättömiä vitsejä oikeita karvojaan piilottelevasta homoparista. Homoseksuaalisuus jää sivuseikaksi ja tarjoaa vain lähtökohdan paljon laajemmalle, yleismaailmalliselle ja lämminhenkisen pisteliäälle kulttuuri-, tapa- ja sukupolvierojen tarkastelulle. Ohjaaja Lee on taivuttanut huumorin palvelemaan syvää tunnetasolla operoivaa kompleksisuutta, joka hengittää upeiden eikä mitenkään yksiselitteisten roolitulkintojen kautta. Kliseisiin ja stereotypioihin sortuminen on taidolla ja tyylillä jätetty rannalle. Hääjuhlan henkilöhahmot ovat mietittyjä ja ne tuntuvat inhimillisiltä, aidoilta ja arkisen tragikoomisilta. Tämä ilmenee parhaiten hääjuhlien jälkeen, kun teeskentelyn ja valheiden likapyykki alkaa paljastua ohuen kuorrutuksen alta. Kerrankin elokuvantekijät ovat malttaneet maksaa vaivaa kärsivälliselle juonen ja henkilöitten motivoinnin rakentelulle. Jopa romanttisen komediankin tapauksessa.

* * * *
Arvostelukäytännöt