Fuck The Rules kotikatsomo

Brett Easton Ellisin (Amerikan psyko, Alta nollan) kirjaan Rules of Attraction perustuvan elokuvan "suomenkielinen" nimi Fuck the Rules on harvinaisen epäonnistunut. Se on varmasti keksitty ihan vain katsojien mielenkiinnon herättämiseksi. Vaikka elokuvassa tietysti rikotaankin joitakin sääntöjä kuten vaikkapa alkoholin nauttimisen ikärajaa, joka on Yhdysvalloissa 21 vuotta, niin elokuvassa tuskin on kysymys sääntöjen kapinahenkisestä rikkomisesta. Jos niin olisi, olisi luontevaa, että elokuvan college-nuoriso ottaisi jollakin tapaa yhteen kampuksen rauhaa ja järjestystä valvovien tahojen kanssa. Omituista kyllä, tässä college-elokuvassa ei näytetä lainkaan oppitunteja, eikä asuntoloissa ole ilmeisesti minkäänlaisia valvojia. Elokuvan ja kirjan alkuperäinen nimi kuvaakin tarinan sisältöä paljon paremmin. Siinä on kysymys vielä itseään ja toisiaan etsivien nuorten ihmisten attraktioista ja repulsioista toisiaan kohtaan eli keskinäisen magnetismin aiheuttamista muodostelmista. A jahtaa B:tä, mutta B ei olekaan "vielä" homo, kun taas C jahtaa A:ta, joka jahtaa D:tä ja niin edelleen.

Dawson’s Creek -sarjasta tutun James Van Der Beekin ottaminen Sean Batemanin osaan on hauska ratkaisu. Spielbergiä diggailevaan pehmo-Dawsoniin verrattuna Sean Bateman on degeneroitunut pikku huumediileri, jonka yleisin repliikki elokuvassa taitaa olla "rock’n’roll" eli "antaa mennä". Sean on Brett Easton Ellisin mukaan Amerikan psykon Patrick Batemanin pikkuveli. Seanista ei saada elokuvan kuluessa tietää juuri muuta kuin että hän on lähinnä keskittynyt tarpeittensa välittömään tyydyttämiseen. Seania havittelee kiiltokuvamaisen kaunis homopoika Paul (Ian Somerhalder) ja toisaalta myös neitsyt-Layryn (ihastuttava Shannyn Sossamon). Seanille nimettömiä rakkauskirjeitä lähettelee myös mystinen ihailija, jonka Sean kuvittelee olevan Lauryn. Elokuvassa vilahtaa myös Faye Dunaway seurapiiri-sekakäyttäjä-äitinä.

Tarantinon kanssa aiemmin mm. Pulp Fictionia käsikirjoittanut Roger Avary on toteuttanut Fuck the Rulesin huumediilerin luona tapahtuvat kohtaukset hyvin tarantinomaiseen tyyliin, mikä tuntuu lähinnä ärsyttävältä vanhan näppärän sanailun toistamiselta. Jos ei tietäisi Avaryn olleen mukana Pulp Fictionia tekemässä, tekisi mieli sanoa Fuck the Rulesia näiltä osin "Tarantinon halvaksi kopioksi" tai apinoinniksi. Joka tapauksessa kyseisisä kohtauksia katsoo kovin kiusaantuneena.

Kuvankäytöltään Fuck the Rules yrittää olla nokkelaa katsottavaa. Siinä on käytetty pieniä kikkoja kuten kuvaruudun jakamista. fantasioiden ja todellisuuden kuvaamiseen rinta rinnan. Myös filmin näyttämisellä takaperin on parissa tilanteessa korostettu "vetovoiman lakeja", eli sitä, että loppujen lopuksi mitään ei voi peruuttaa, vaikka haluaisikin, ja että nuorten toilailevien ihmisten elämä kelautuu auki vääjäämättömästi kohti jokaisen omaa kohtaloa. Pallo on lähtenyt rullaamaan kohti raiskauksen tapahtumapaikkaa kuin kaljatynnyri pitkin veljeskunnan talon käytävää, eikä sitä voi pysäyttää. "I always knew it was going to be like this", sanoo Lauren voiceoverina elokuvan alun rumassa raiskauskohtauksessa tuntemattoman miehen oksentaessa hänen päälleen raiskauksen tuoksinassa. Elokuvan teinit ovat harvinaisen hukassa itsensä kanssa ja sen näkemys elämästä on aika epämiellyttävä.

Elokuvan musiikki on osittain mukavan angstista. Soundtrackilta löytyy mm. Curea. Musiikki ja tietty visuaalinen meininki tekevät elokuvan katsottavaksi, vaikka se onkin hyvin pinnallinen ja epätodellinen. Omituista, että dvd-version haastatteluosuuksissa Roger Avary yhteistyökumppaneineen todistelee, miten paljon tämä elokuva vastaa heidän omia huonoja college-kokemuksiaan. On perin erikoinen rajaus jättää kaikki opiskelu elokuvan tarinan ulkopuolelle. Jonkin aikaa amerikkalaisessa yliopistossa opiskelleena ihmettelin myös sitä, kuinka totaalisen valvomattomana college-elämä elokuvassa esitetään. Maailmanlopun bileet, joissa ryypätään ulkoilmassa avoimesti ja poltetaan isoa kokkoa eivät tosiasiassa tulisi kysymykseen. Kohtahan siellä olisi poliisi paikalla tarkistamassa ikärajoja ja lopettamassa bileitä. Mitään tällaista ei Fuck the Rulesissa tapahdu.

Dvd-versiossa on lisämateriaalina lyhyitä näyttelijöiden haastatteluja sekä Anatomy of a Scene -juttu, jossa haastatellaan mm. Roger Avaryä elokuvan tekemisestä. Kyseisessä pätkässä tekijät hehkuttavat erityisesti sitä kohtausta elokuvassa, jossa Sean ja Lauryn ensi kertaa kohtaavat ja split-screen-kerronta yhtyy yhdeksi yhteiseksi kuvaksi. Tekijät ovat oivallukseensa kovin tyytyväisiä.