Fuck the Rules valkokangas

Roger Avary työskenteli samassa videoputiikissa Quentin Tarantinon kanssa tukkahevin hulmuavalla vuosikymmenellä. Videosaastan parissa varttuneen kaksikon tunnetuin yhteiskynäelmä on käsikirjoituksestaan Oscarillakin ylistetty Pulp Fiction (1994). Avaryn oman näkemyksen mukaan kaikki Tarantinon elokuvien parhaat jutut ovat häneltä peräisin. Mene ja tiedä. Tosiasia on kuitenkin se, että Tarantino on menestynyt ja arvostettu elokuvatekijä, jota Avary ei ole. Miehen tunnetuin oma elokuva on hänen esikoisensa Killing Zoe (1994), jota ei voi juuri muuna pitää kuin Tarantinon varjoissa tehtynä näkemyksettömänä roskaelokuvana.

Jos Avarylta juttu luistaakin kynä kädessä, niin kameran kanssa mies on hyvinekin heittoineen autuaan hukassa. Monen vuoden ohjaustauon jälkeen Avary on ottanut leffaprojektikseen kovan maineen kirjailijan Bret Easton Ellisin tekstin, jonka hän on käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvaksi The Rules of Attraction. Alkuperäistekstiä tuntemattomana on vaikea arvioida, onko Ellisilläkin ollut jo kynä tylsänä vai onko Avary yksinkertaisesti vain huono elokuvantekijä, siksi ponnettomasta tekeleestä on kysymys.

Tarina sijoittuu campukselle, jossa pidetään ankaria bileitä, vedetään kokkelia ja pannaan kuin kaniinit. Näin ainakin tekstin tasolla. Kovan luokan sekoilua antaa ymmärtää myös elokuvan "suomennettu" nimi Fuck the Rules ja 18 vuoden ikäraja. Elokuva on kuitenkin kuin teinipoikien seksijutut: suuret puheet, pienet teot. Hämärää opiskelijaelämäkuvausta enemmän kyse on puhtaasta ihmissuhde-elokuvasta, jossa kolmiodraama rakentuu huumeita diilaavan Sean Batemanin, Lauren-neitsyen ja homo-Paulin rakkausvyyhteen.

Vaikka teinien tunne-elämästä ei elämää pysäyttäviä suuria kertomuksia juuri aikaan saakaan, niin tässä asetelmassa olisi ollut aineksia monikudoksiseen ja hersyvään tarinaan. Avaryn ohjaajan taidot taitavat kuitenkin riittää hädin tuskin vain sujuvaan ammuskeluun ja verenlentoon, jos siihenkään. Henkilökuvien vakavassa rakentelussa, minkä varaan ihmissuhde-elokuva juuri perustuu, on Avaryn peukalo enemmän kuin keskellä kämmentä. Ohjaajan pystyyn näännyttämää tarinaa kaihertavat vielä mukanäppärät kerronnalliset kikkailut, jotka vain pitkittävät ja puuduttavat kokonaisuutta vailla mitään todellista ideaa.

Kun suuret tunteet jäävät toteen näyttämättä ja huumeseksisekoilut vain silmänlumeeksi, on lopputulos tylsä ja tasapaksu. The Rules of Attraction on lattea todiste siitä, että elokuvia ei opita tekemään katselemalla roskaleffoja videolta. Toimivaan elokuvaan tarvitaan kokonaisuutena muutakin kuin "hyviä" juttuja.