Dyyni kotikatsomo

Vuonna 1977 George Lucas niin sanotusti puhdisti pöydän murusista. Tähtien sota kilisytteli kassa-arkkuja ja siitä muokkautui nopeasti tunnustettu virstanpylväs scifi- ja fantasiaelokuvassa. Värikäs avaruussatu oli alusta alkaen suunniteltu useamman episodin mittaiseksi. Pelkästään tarinan aloituksen menestys takasi jatko-osien ohjaajille ponnahduslaudan menestykseen. Irvin Kerchnerin kakkososa Imperiumin vastaisku (1980) hävisi tieteiselokuvien kassatuloissa ainoastaan ykkösosalle. Lucas tarjosi jatkon jatkoa noususuhdanteessa olevalla, juuri Oscareilla palkitulle ohjaajalle. David Lynch kuitenkin kiitti kunniasta ja kieltäytyi projektista, ja lopulta Richard Marquand sai tehtäväkseen puhaltaa Jedin paluu (1983) henkiin ja kilisytellä scifi-friikkien kukkaroita. Jedin paluu tuotti ykköstä vähemmän, mutta kakkosta enemmän.

Lynchin seuraava elokuva Dyyni (1984), jonka vuoksi ohjaaja oli hylännyt varman kassamenestyksen, oli ei ainoastaan taloudellinen pettymys, vaan se joutui myös kriitikoiden hampaisiin. Frank Hebertin samannimiseen menestysromaaniin pohjautuva elokuva tuotti lopulta yli kymmenen kertaa vähemmän kuin Jedin paluu. En voi olla jossittelematta ajatusleikillä. Olisi Lucasin ilme ollut väärtin nähdä hänen katsoessaan katselukopiota, jos Lynch olisi päättänyt ottaa haasteen ja jos hänellä olisi ollut valta ja mahdollisuus tehdä "avaruussaippuajakson" itsensä näköiseksi!!! Minkäköhän näköiseltä ewokit olisivatkaan näyttäneet Eraserhedin (1977) ja Elefanttimiehen (1980) luojan jäljiltä. Jos Dyynistä voisi ottaa vinkkiä vastaukseen niin, Jedin paluu olisi näyttänyt surrealismista kiinnostuneen ohjaajan jäljiltä varmasti huomattavasti ahdistavammalta ja synkemmältä, ja lopun karvaturkkien voitontanssikin olisi jäänyt varmasti valssaamatta.

Lynchin elokuvat ovat tunnetusti sangen vaikeita, eikä Dyyni tee vaikeusasteikossaan poikkeusta. Tarinan tapahtumat sijoittuvat kauaksi tulevaisuuteen ja täysin toisenlaiseen maailmaan. Avaruusmatkailusta huolimatta elokuvassa ei ole hävittäjien välisiä taisteluja tai piipittäviä robotteja - rekvisiittaa, joka kuului Tähtien sotien peruskalustoon. Ainoastaan perusarvot ovat samat: hyvä ja paha kun tuntuvat esiintyvän kaikenkarvaisissa tulevaisuusskenaarioissa. Haukkumisissaan elokuvakriitikot ovat useasti naljailleet Dyyniä käsittämättömän kestämättömästä tarinasta ja maailmasta. Elokuva ei heidän mielestään anna tarpeeksi taustatietoja ja jättää katsojansa eksyksiin. Lynch kohtasi siis vain vuorollaan Frank Herbertin aikaisemmin käymän mittelön ja painajaisen. Ennen kuin romaani oli vakiinnuttanut asemansa klassikkona, kirjailija oli joutunut taistelemaan saadakseen sen edes julkaistua. 23 julkaisijaa näytti punaista valoa nyt lähes 30 miljoonaa nidettä myyneelle teokselle.

Dyynin juonta ei voi referoida paljastamatta liikaa tarinan kehittelystä, se on yksinkertaisesti nähtävä itse. Sen verran voi antaa vinkiksi, että Dyyni on erittäin uskollinen romaanilleen. Elokuva aukeaakin helposti 10 000 -luvun maailmaan aikaisemmin romaanien välityksellä tutustuneelle henkilölle. Vasta David Lynchin myötä maailmaan astuvalle se aukenee varmasti sangen vaivalloisesti. Mutta kaiken kaikkiaan: Dyyni on poikkeuksellinen, tavalliseen "avaruusräiskintään" väsyneelle hyvän tieteiselokuvan ystävälle suunnattu elokuva, jonka suuremmitta tehosteitta tehdyt painajaisvisiot yksinkertaisesti vain kiehtovat karuudessaan. Hieno tarina ja hieno kunnianosoitus Frank Herbertille!

DVD / kuva: 4:3 Full Frame 1.33:1; ääni: Dolby Digital 2.0; tekstitetty; Special Features: Biographies, Trailers.