The Straight Story valkokangas

Ylhäältä laskeutuva kamera pyyhkii hetken loputtomia viljavainioita ja laskeutuu sitten omakotitalon pihalle, jossa lihava nainen makaa aurinkotuolissa. Kamera kiertää varjoisalle takapihalle ja pysähtyy ikkunan eteen. Uhkaava musiikki voimistuu ja talon sisältä kuuluu epämääräinen rasahdus….

Kun David Lynchin elokuva alkaa näin, odotettavissa on pikkukaupungin perversioita Blue Velvetin ja Twin Peaksin tapaan. Omapäinen ohjaaja kuitenkin yllättää taas kerran katsojat, Straight Story kun on yksinkertaisen lumoava, ihmeellisen kirkas teos. Etukäteen ajatellen yhdistelmä Walt Disney ja David Lynch kuulostaa lähes vitsiltä, mutta, hämmästyttävää kyllä, tuloksena on erinomainen elokuva molempien osapuolten kannalta. Straight Story sijoittuu Amerikan sydänmaisemiin. Vanha ja raihnainen Alvin Straight (erinomainen Richard Farnsworth) haluaisi nähdä vielä kerran veljensä, joka on saanut sydänkohtauksen ja joka asuu toisessa osavaltiossa. Kun ajokorttia ei ole, lähtee Alvin tyttärensä vastustuksesta huolimatta pitkälle matkalle vanhalla ruohonleikkurilla…

83-vuotiaan kuvaajan Freddie Francisin taltioimat otokset matkaa tekevästä vanhuksesta ovat silmiä hivelevän kauniita. Vaikka Straight Story rakentaa näin hyvin perinteistä Amerikka-kuvaa, on se kuitenkin hyvin epäamerikkalainen elokuva. Sen kerronta on verkkaista, kohtaukset pitkiä ja leikkausrytmi kaukana nykyisin vallalla olevasta vauhdikkuudesta. Ehkä juuri siksi siinä on merkillisen paljon lämpöä ja tunnetta. Niin, nimenomaan tunnetta, siitähän - Samuel Fulleria siteeratakseni - elokuvassa on kysymys. Ja sitä Lynchin elokuva tarjoaa, ei kyynelehtivänä melodraamana, vaan hiljaisena pohdiskeluna.

Straight Story kertoo vähin sanoin paljon vanhuudesta ja luopumisesta, veljeydestä ja rakkaudesta. Se jatkaa amerikkalaisen road movien perinteitä, onhan mukana genren peruskasvo Harry Dean Stanton. Road movien väkivaltaiseen peruskuvastoon verrattuna se on silti aivan toisenlainen tarina. Straight Story huokuu runollisuutta, sellaista maanläheistä humanismia, joka on tehnyt John Fordin ja Jean Renoirin parhaista elokuvista niin ajattomia ja rakastettavia. Ennen kaikkea se on elokuva Amerikkalaisesta Maisemasta, valtateiden, viljapeltojen ja villin luonnon leikkauspisteistä.

Kyyninen katsoja voi sanoa, että kauniita kuvia tarjoava elokuva muuttuu imelän postikorttimaiseksi Amerikan ja maaseudun hyvien ihmisten ylistyslauluksi. Kuitenkin juuri visuaalinen kauneus tekee siitä niin tenhoavan, sillä vain harva elokuva on niin lähellä maalaustaidetta kuin Straight Story. Se on esteettisesti ja sisällöllisesti upea teos.