Bridget Jones - elämäni sinkkuna kotikatsomo

"Tuo tie meidän kaikkien vielä käydä täytyy, sanoi vanhapiika kissalleen, kun hääsaattoa katseli." Entisaikojen sinkkunaisten miehenkaipuusta tiesi vanha kansa sanoa yhtä jos toistakin, eikä teema ole aikojen saatossa muuttunut miksikään, minkä todistaa Helen Fieldingin menestyksekkäästi kynäilemä Bridget Jones ja hahmosta tehty maanmainio elokuva. Se kertoo yli kolmekymppisestä neiti Jonesista ja tämän uutenavuotena tekemästä lupausryppäästä, joka peräänkuuluttaa syömisen, juomisen ja tupakoinnin vähentämisen lisäksi selkärankaa ihmis- ja varsinkin miessuhteisiin. Lupausten tietenkin tahtoo käydä niinkuin niiden tapana on, vaikka Bridget kirjaakin uskollisesti edistys- ja taka-askeleet päiväkirjaansa. Taitaa silti ikuista luuseria lämmittää sydänalasta, kun hän saa loppuvuodesta seurata kahden komean miehen käsirysyä - hänestä. (Nais)katsojaa kutkuttaa tietysti eniten se, että nämä kaksi miestä ovat Hugh Grant ja Colin Firth. Epistä!

Juonta elokuvassa on sen verran, että Bridgetin kohellukset pysyvät koossa. Elokuvan hahmotkin ovat stereotyyppejä, kuten Bridgetin tekemisiä kommentoiva ystävätärporukka, joista yksi on - ah! niin trendikkäästi - homo mies. Suoranaista psykologista syvyyttä saa siis turhaan hakea. Sen sijaan elokuva nauraa lämpimästi aikamme nuorille aikuisille, jotka elävät riippumattoman elämän ja kotileikkien ristipaineessa. Bridget Jones on tässä suhteessa ihailtavan rehellinen: hän myöntää avoimesti etsivänsä satuprinssiä, jonka kanssa aloittaa onnellinen loppuelämä, eikä sorru jauhamaan skeidaa modernista, tiedostavasta uranaisesta. Totta kai myös sovinnainen parisuhdekin saa ansaitsemaansa kuraa naamalleen, joten elokuva on nautittavaa seurattavaa omista katsantokannoista ja siviilisäädystä riippumatta.

Itse asiassa Bridget Jonesin yhtäläisyydet toiseen kuuluisaan naittamisklassikkoon, Jane Austenin Ylpeyteen ja ennakkoluuloon eivät jää vain toisen miespäähenkilön samaan nimeen (ja näyttelijään). Perusasetelma on täysin sama: neito kohtaa kaksi miestä ja luottaa aluksi ensivaikutelmiinsa, kunnes… En ole lukenut Helen Fieldingin kirjoja, mutta luulenpa, että tämäkin kuvio on tietoinen laina. Elizabeth Bennetille sentään hyvä naimakauppa oli ainoa tapa edetä elämässä, mutta Bridgetin huoli miesafääreidensä sujuvuudesta on aivan yhtä aitoa, ja siihen eivät yhteiskunnan muutokset ja feministien julistukset vaikuta tuon taivaallista. Maagisen kolmenkympin iän ohittanut sinkkunainen kokee olevansa sosiaalinen kummajainen tänäkin päivänä.

Mutta se näistä löpinöistä. Bridget Jones -elokuva kantaa paljolti Renée Zellwegerin ihastuttavan roolityön ansiosta. Zellweger uskaltaa olla ruumiiltaan terveesti kehittynyt, viinaan ja tupakkaan mieltynyt nainen, jonka nolot edesottamukset kumpuavat naiseuden perimmäisiltä turuilta. Elokuvan miesrooleihin onkin saatu sitten tuplapotti. Kuka muu voisi näytellä jöröä Mark Darcya kuin Mr Darcy itse, eli Colin Firth! Neiti Jonesin pomona hurmaava Hugh Grant on ottanut taannoisesta neuvostani vaarin ja esittää vaihteeksi niljaketta, onnistuen erinomaisesti. Mm. näiden seikkojen takia Bridget Jones on joka tytön lempileffa ja lisäksi aivan hervottoman hauska, mikä taas on virkistävä muistutus siitä, että hyvää komediaa voi tehdä rienaamattakin. Myös poikia naurattaa varmasti!

DVD / kuva: 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.20:1; ääni: Dolby Digital 5.1; tekstitetty; Special Features: Director’s Commentary, Behind the Scenes Featurette (9’30"), Shelby Lynne "Killin’ Kind" Music Video (3’20"), Gabrielle "Out of Reach" Music Video (3’26"), Original Bridget Jones’s Diary Columns, Deleted Scenes (8 kpl).