Aberdeen kotikatsomo

Vanhan kaitafilmin väriskaalaa muistuttavissa alkukuvissa tyttö keinuu keinussa, kunnes isä tulee pihaan autollaan. Tyttö juoksee tohkeissaan halaamaan isäänsä. Sinisävyisessä yöllisessä makuuhuoneessa nuori nainen ratsastaa hiestä kiiltäen miehellä, jota ei näy. Näiden kuvien taustalla soi Chet Bakerin lempeä kappale "I get along without you very well". Näin alkaa Aberdeen. Musiikki sopii loistavasti koko elokuvan teemojen esittelijäksi: laulaja vakuuttaa olevansa itsenäinen ja pärjäävänsä oikein hyvin ilman menneisyyteensä kuuluvaa ihmistä, mutta kuitenkin myöntää, että on hetkiä, jolloin hän muistaa toisen ihmisen syliä. Alun soittorasiamaisista sävelistä tulee suorastaan lapsuus mieleen, kunnes itse kappale pyyhkäisee käyntiin pehmeän sujuvasti kuin kissamainen urheiluauto ikään. Koko elokuvassa on tismalleen samanlaisia sävyjä kuin tässä kappaleessa: se on herkkä ja säröilevä, mutta toisaalta vahvasti eteenpäin rullaava kuten hyvän road movien kuuluukin.

Alkukuvissa hikoillut kaunis nuori nainen on Kaisa (Lena Hedley), menestyvä lakimies, jolle Aberdeenissa asuva kuolemansairas äiti antaa tehtäväksi hakea alkoholisoitunut isä Norjasta sairasvuoteen viereen. Isä ei kuitenkaan ole mikä tahansa helposti rahdattava paketti, vaan kaiket päivät viinapulloa lutkuttava rähjäinen mies. Vaikka Thomas (Stellan Skarsgård) on ollut Kaisan elämässä aika etäinen, hän on kuitenkin Kaisalle rakas isä - tyttäressä on itse asiassa hyvin paljon samaa kuin isässä.

Yksi elokuvan tärkeä teema liittyykin aikuistuvan ihmisen pelkoihin siitä, että itselle kävisi samalla tavalla kuin omille vanhemmille. Tämän riskin pelkääminen saattaa estää ihmistä uskaltamasta elää omaa elämäänsä. Toisaalta juuri kipeiden samanlaisuuksien tunnistaminen aiheuttaa perheenjäsenten kesken myös myötätuntoa, kun isä näkee tyttäressään omien nuoruuden umpikujiensa kuvan. Juuri siksi monet katsojat varmasti pystyvät samastumaan tämän elokuvan henkilöihin.

Aberdeen on siitä harvinainen elokuva, että siinä isän ja tyttären suhde on niin etualalla. Poikien isä- tai äitisuhteitahan käsitellään elokuvissa paljon useammin. Siksi on erityisen hienoa, että Aberdeen onnistuu tehtävässään niin hyvin. Pääosien esittäjien välillä on hyvin uskottavaa, törmäilevää ja lämmintä viritystä. Myös parivaljakkoa auttava rekkakuski Clive (Ian Hart) pelaa hyvin yhteen Hedleyn ja Skarsgårdin kanssa. Elokuvan kaareen on kirjoitettu jonkin verran hyvin osuvaa vastuun kantamisen, huolenpidon ja välittämisen pallottelua ihmiseltä toiselle - kaikki ovat vuorotellen omalla tavallaan heikkoja ja toisaalta vahvoja. Juuri tästä pallottelusta tulee elokuvaan oivaltavaa psykologista dynamiikkaa, joka myös koskettaa. Kokonaisuutena sen katsominen on eheyttävä kokemus, koska sen henkilöhahmot myös kehittyvät elokuvan aikana.

Aberdeen on niitä elokuvia, joissa liikutaan Skotlannin ja Norjan tienoilla. Sen tiet vaihtelevat norjalaisesta vuoristomaisemasta Britannian kaupunkeihin ja proosallisiin tienvarsiin. Vaikka elokuvassa liikutaan merellä vain sen verran, että mennään Norjasta Brittein saarille, koko elokuvan yllä leijuu raikkaan merellinen tuntu. Tämä johtuu ehkä osittain hienosta teemasävelmästä ja toisaalta merimatkan jälkitunnelmasta. Road-elokuvissa on useasti sellainen tilan ja vauhdin tuntu, että ne menettävät paljon maisemallisesta tehostaan pienestä ruudusta katsottuna. Näin Aberdeenissakin: esimerkiksi yöllisellä merellä kimalteleva öljynporauslautta näyttää jylhemmältä kunnon valkokankaalta. Toisaalta kyllä videoltakin katsoo mielellään näin hyvin tehtyä matkaelokuvaa, joka ei vaihteesi sijoitu Mojave-autiomaahan tai muihin Lounais-Yhdysvaltojen isoihin maisemiin.