Oman tien kulkija

Hans Petter Moland ohjasi Norjan vuoristoisiin maisemiin sijoittuvan, humoristisia elementtejä sisältäneen kostoelokuvan Lumiauramies (Kraftidioten) vuonna 2014, ja se nähtiin heti tuoreeltaan myös Suomen valkokankailla. Vuonna 2017 hän ohjasi saman elokuvan Pohjois-Amerikassa, nyt anglosaksisilla näyttelijöillä ja englannin kielellä ryyditettynä. Jostain syystä elokuva päätettiin julkaista vasta 2019.

Cold PursuitJa nyt elokuva on täällä – taas – koska se on isolla rahalla tehty ja markkinoitu. Nimi on nyt Kylmä kosto. Ja viihdyttävä elokuvahan se on, kuten oli alkuperäinenkin. Samaan hengenvetoon on todettava, että sitä vaivaavat täsmälleen samat ongelmat kuin vuoden 2014 alkuperäistä versiota. Joskus sitä vain elokuvan ystävänä pohtii, josko niitä vähän marginaalisempia elokuvia – vaikka amerikkalaisiakin, siellä tehdään yhä edelleen upeita elokuvia – tuotaisiin valkokankaalle asti täällä Suomessakin. Kierrätyksen rajat alkavat tulla vastaan, kun alkuperäinen elokuva on vielä liian tuoreessa muistissa. Kaikenlaiset re-etuliitteet alkavat nostattaa pikku hiljaa näppylöitä.

Alkuperäisessä elokuvassa pääosassa oli hienosti myös englantia taitava Stellan Skarsgård, mutta uusintaversioon Kylmä kosto on hankittu isompi ja Amerikassa ehkä myyvempi nimi Liam Neeson, ja päähenkilön nimi Nils Dickman onkin nyt Nels Coxman. Vitsi jaksaa naurattaa elokuvan henkilöhahmoja elokuvasta toiseen, yleisöstä en olisi niinkään varma.

Cold PursuitLiam Neeson tekee rutiinisuorituksen Nelsin roolissaan rautaisen ammattilaisen otteella yrittäen olla kuulostamatta liian irlantilaiselta, Yhdysvalloissa kun liikutaan. Laura Dernilla, toisella niin ikään upealla näyttelijällä, on aivan liian pieni rooli Nelsin vaimona, jonka ainoa tehtävä elokuvassa on jättää Nels. Micheál Richardson on Kyle, Nelsin poika, jonka kuolemasta alkaa koston kierre.

Nels on kuin suoraan klassisista westerneistä napattu hiljainen mies, joka haluaa tulla jätetyksi rauhaan, mutta joutuu tarttumaan aseisiin. Miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Nels on valinnut tiensä jo kauan sitten, hän pitää järeällä kalustollaan vuoriston pikkutiet avoinna Coloradon Kalliovuorilla, jotta turistit pääsevät rikkomaan jylhän vuoriston rauhan vapauden nimissä. Nels on turvassa hälisevältä maailmalta lumiauran hytin ylhäisessä yksinäisyydessä. Nels tekee asioita, puhumisesta hän ei pidä. Kun Nels valitaan vuoden kansalaiseksi kotikaupungissaan, on se hänelle kauhun paikka, joutuuhan hän julkisesti puhumaan.

Cold PursuitKostoa ajatellen Nelsilla on taitoja ja kunnon vehkeet, joita hän osaa myös käyttää. Nels metsästää ja tuntee vuoristotiet, joilla hän on kuin kotonaan. Ja lumiaura on melko suvereeni peli lumen tukkimilla teillä. Siltikään Nelsin saumaton siirtyminen sympaattisesta vuorilla asustavasta tavan tallaajasta kylmäveriseksi tappajaksi ei ole aivan uskottava, mutta toisaalta elokuva ei pyrikään olemaan muuta kuin väkivallasta hurttia huumoria repivää fiktiota. Ja Nelsin raivokas reaktio on aivan perusteltavissa, hän olisi kyllä jättänyt muut rauhaan, jos hänet olisi jätetty rauhaan. Pahat pojat saavat elokuvassa mitä kerjäsivätkin.

Koston kohteena on inha huumekauppias Viking (Tom Bateman), joka on käskyläisineen vastuussa Nelsin pojan kuolemasta. Ruumiita alkaa tulla tasaiseen tahtiin. Soppaan sekaantuu myös Nelsin veli sekä Ute-kansakuntaan kuuluvista alkuperäisistä amerikkalaisista koostuva kilpaileva kokkelijengi. Tapahtumat sijoittuvat Denverin suurkaupungin lisäksi lähistöllä sijaitsevaan, hiihtoturisteista elantonsa saavaan pikkukaupunkiin ja sitä ympäröiville jylhille Kalliovuorille. Elokuva on kuvattu Kanadassa, joka käy aivan mainiosti Coloradosta.

Cold PursuitSimppeliä kostotarinaa on yritetty elävöittää lukuisilla karrikoiduilla henkilöhahmoilla. Eri kulttuurien välinen omiminen on aihe, josta elokuva ammentaa hauskimmat ja oivaltavimmat osumansa. The Eskimo on kieltämättä hauska kutsumanimi mustaihoiselle palkkatappajalle, joka on kotoisin suurkaupungin hoodeilta jostain kaukaa idästä. Varsinkin Ute-heimon jäsenten tietoisuus omasta kulttuuriperimästään tarjoaa katsojalle parhaat naurut ja oivaltamisen hetkensä, mikäli englannin kielen sanojen kaksoismerkitykset aukeavat. Intiaani on sana jota olen itsekin koettanut arviossani kiertää kuin kissa kuumaa puuroa, mutta englanniksi voin aivan hyvin sanoa indian. Viittaan tällä tietenkin intialaiseen henkilöön.

Joidenkin rikollishahmojen keskinäinen kälätys on joko kunnianosoitus Tarantinolle tai sitten vain liian läpinäkyvää matkimista. Elokuvan rytmin kannalta liian monet henkilöhahmot alkavat valitettavasti toimia kerronnan sujuvuutta vastaan, näin simppeli kostotarina tarvitsisi toimiakseen lumiauran vääjäämättömällä ryskeellä eteenpäin puskevan liikkeen ja saumattoman ajoituksen. Nyt kahden kokkelijengin keskinäiset kinastelut pitkittyvät ja saavat liikaa tilaa, ja kuuluvat välillä kuin toiseen elokuvaan.

Cold PursuitMyöskään kahta tapahtumia sivusta seuraavaa poliisia ei olisi tarvittu elokuvassa ollenkaan, he eivät vie tapahtumia eteenpäin, kunhan hengailevat mukana. Jälleen kerran on todettava, että vähemmän on enemmän, sanoi Yngwie J. Malmsteen mitä tahansa. Kylmä kosto toimisi paljon paremmin napakkana puolentoista tunnin toimintaelokuvana, ja tämä olisi hoitunut vielä leikkausvaiheessa karsimalla turhat rönsyt pois.

Kylmän koston hengenheimolaisia on kovaksikeitetty amerikkalainen rikoskirjallisuus, jota ei ole helppo muuntaa suoraan elokuvan kielelle. Jos pitää kirjailijoiden, kuten Carl Hiaasenin tai James Crumleyn sekopäisten rikollisten maailmasta, löytää varmasti myös Kylmästä kostosta parhaat puolet. Myös Reijo Mäen dekkarien ystävät osaavat varmasti arvostaa Nels Coxmanin kostopuuhia, jotka laittavat ison pinon roistoja kylmäksi.

* *
Arvostelukäytännöt