Sijaiskotien kurimuksessa

Valkoinen oleanteri kuvaa sinänsä realistisesti teinitytön (erinomainen Alison Lohman) matkaa sijaiskodista toiseen. Elokuvan näyttelijävalinnat vievät kuitenkin uskottavuutta tältä hienoon Janet Fitchin samannimiseen romaaniin pohjautuvalta produktiolta.

© 2002 Warner BrothersFitchin romaani on henkilökuvauksiltaan runsas ja 15-vuotiaan tytön sielunelämään intensiivisesti pureutuva vakava romaani. Nuoren Astridin kurimus Los Angelesin sosiaaliviraston syövereissä alkaa, kun hänen ailahteleva taiteilijaäitinsä Ingrid (Michelle Pfeiffer) tappaa poikaystävänsä ja joutuu naisvankilaan. Astridin tie käy tämän jälkeen uskoon tulleen stripparin (Robin Wright Penn) ja epäonnistuneen näyttelijän (Renée Zellweger) ja venäläisen kirpputoriammattilaisen (Svetlana Efremova) luo. Koko tämän ajan Ingrid viruu vankilassa, vuodesta toiseen yhtä hemaisevana ja pfeiffermaiset pitkät hiuksensa moitteettomasti suittuina. Se siitä realismista.

Valkoinen oleanteri on tyypillinen esimerkki nykyisestä vakavasta Hollywood-draamasta, jossa tähtinäyttelijät muodostavat kuin yhden heidän ympärilleen kootun juonisegmentin, jossa he saavat loistaa ja panna parastaan. Usein tällaisten elokuvien vaarana on ollut juonen sirpaleisuus, mutta kattavasti Fitchin romaaniin perustuva Mary Agnes Donaghuen käsikirjoitus ei tätä onneksi aiheuta.

Valkoinen oleanteri on ohjaajansa Peter Kosminskyn ensimmäinen pitkä elokuva ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten hän jättää nuorelle Lohmanille kaiken hänen tarvitsemansa tilan näytellä Astridia varmasti ja luontevasti. Valkoinen oleanteri onkin nimenomaan Lohmanin elokuva semminkin, kun Pfeifferin aiheuttama uskottavuusongelma on valitettava työtapaturma.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 4 henkilöä