Veljeslojaliteetti puntarissa

James Grayn esikoisohjaus Pikku Odessa (1994) oli yksi 1990-luvun lupaavimmista debyyttiohjauksista. Ansaittua huomiota kerännyt elokuva oli väkevä teos ja antoi odottaa 24-vuotiaan ohjaajan tulevilta töiltä paljon. Grayn kunniaksi on sanottava, että hän ei ole langennut kaupallisuuden ja yleisönkosiskelun houkutuksille vaan tehnyt omia elokuviaan määrätietoisesti ja harvakseltaan. We Own the Night on vasta miehen kolmas elokuva. Väliin mahtuu vuosituhannen vaihteessa valmistunut The Yards (2000).

Sandrew MetronomeGrayn elokuvien teemalliset yhteydet ovat selviä. Puntarissa ovat perhesuhteet ja lojaliteetit sekä valinnat oikean ja väärän välillä. Draama rakentuu vahvojen henkilöhahmojen kautta. Grayn käsikirjoitukset soveltuisivat hyvin näytelmiksi, niin keskeisiä hänelle hahmot ja niiden kautta syntyvät jännitteet ovat. Siitä huolimatta Grayn kerronta on elokuvallista ja tapahtumien miljööllä on hänen tarinoissaan syvä merkitys, mikä korostuu autenttisina kuvauspaikkoina ja henkilöhahmojen yhteyksillä ympäristöönsä. Tarinoiden taustalta on löydettävissä todellisia tapahtumia ja kaikupohjaa miehen omasta elämästä ja elinpiiristä, mikä välittyy niin uskottavina henkilöhahmoina kuin realistisina tapahtumina.

The Yardsin tavoin We Own the Night -elokuvan pääosissa nähdään Mark Wahlberg ja Joaquin Phoenix, joista jälkimmäinen tekee tällä kertaa keskeisimmän roolin. Phoenixin roolisuoritus poliisiperheen laveammalle tielle eksyneenä veljenä on hämmentävän hyvä ja kannattelee viime kädessä koko elokuvaa.

Sandrew MetronomeTällä kertaa tarina sijoittuu vuoteen 1988, jolloin New Yorkin poliisi käy kovaa taistelua huumeita vastaan. Phoenixin esittämä Bobby Green pyörittää venäläisten omistamaa yökerhoa, jonka toiminnasta Bobbyn veli Joseph (Mark Wahlberg) ja isä Albert (Robert Duvall) ovat poliisityössään kiinnostuneita. Tapahtumat asettavat perhesuhteet koetukselle.

Sandrew MetronomeTarinamaailma on maskuliininen ja Gray taitaa hyvin miehisen lojaliteetin tarkastelun sortumatta kuitenkaan itsetarkoitukselliseen machoiluun. Hänen elokuvissaan naishahmoille ei anneta paljoa tilaa. Tosin Bobbyn tyttöystävä Amadaa (Eva Mendes) on vaihteeksi kehitetty stereotyyppisimpiä ratkaisuja moniulotteisemmaksi ja kiinnostavammaksi, mutta liikkumavaraa olisi ollut vieläkin enemmän.

Samaa pätee oikeastaan kaikkiin henkilöhahmoihin. Näyttelijätyö on kautta linjan ammattitaitoista, mutta käsikirjoitus ei kaikilta osin mahdollista hahmojen riittävää kehitystä ja motivointia. Tämä tuottaa elokuvaan muutamia epäloogisuuksia.

Lisäksi tarina ajautuu erilleen kahdelle pääraiteelle käsitellessään niin perhesuhteita kuin myös järjestäytynyttä rikollisuutta ja poliisitoimintaa. Lopputulos ei kunnolla kykene keskittymään kumpaankaan tarinalinjaan, mikä tuo elokuvan teemakäsittelyihin hienoista keskeneräisyyttä. Sama keskittymättömyys laimensi taannoin David Cronenbergin Eastern Promises -elokuvaa, joka käsitteli samanhenkistä aihepiiriä.

Tästäkin huolimatta We Own the Night on Eastern Promisesin tavoin keskitasoa selkeästi ryhdikkäämpi elokuva, joka kykenee rikos- ja poliisielokuvien tavanomaisista tarinakuvioista rakentamaan kiinnostavaa ja todellisia kosketuspintoja tavoittavaa aihekäsittelyä.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,6 / 5 henkilöä



Lue myös