Käsipeliä vessassa
Naisnäyttelijöillä ei ole helppoa: kriittisen iän ohittanut Jennifer Aniston on jo joutunut laittamaan omia rahojaan tuottajan ominaisuudessa likoon saadakseen vuosiaan vastaavan elokuvaroolin. Näyttelijättären uutuus on lajityypiltään mielenkiintoinen ”spermapankkikomedia”, jonka uranuurtajia oli aiemmin tänä vuonna valmistunut Jennifer Lopez -pätkä Varasuunnitelma (2010). Ajankohtaista aihetta sivutaan myös pian Suomen teattereissa nähtävässä Lisa Cholodenkon The Kids Are Alrightissa.
Hieman oudosti käännetyssä Vaihtamalla paranee -elokuvassa entinen Frendit-tähti esittää tuttuun tyyliinsä nelikymppistä Kassieta, joka turvautuu keinotekoisiin menetelmiin tullakseen raskaaksi. Kassien paras ystävä, mustasukkainen Wally (Jason Bateman), sotkee kuitenkin toisen miehen tärkeän tuotteen humalapäissään tätä aamulla itse muistamatta. Kun Kassie sitten palaa kuuden vuoden kuluttua (päivääkään vanhentumatta!) takaisin kaupunkiin Sebastian-poikansa kanssa, Wally huomaa kummakseen vekaran muistuttavan hämmästyttävän paljon itseään. Hohhoijaa.
Elokuvan joka kohtauksesta paistaa läpi laskelmoivuus ja katsojan aliarvioiminen. Tekijöiden tavoitteena on ilmeisesti ollut tehdä nopealla aikataululla mahdollisimman laajaan yleisöön takuuvarmasti uppoava kepeä romanttinen komedia. Siinä on todellakin onnistuttu, sillä lopputuloksena on täydellisen mitäänsanomaton tuotos. Aivottoman tekeleen juonenkäänteet ovat arvattavissa heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Loput 95 minuuttia ovatkin sitten silkkaa kidutusta, sillä komediaksi Vaihtamalla paranee on vieläpä poikkeuksellisen epähauska.
Sinänsä kipeän aiheen omaava elokuva hukkaa kaiken potentiaalinsa tyytymällä kierrättämään rutiininomaisesti rom-comien kliseisimpiä elementtejä ja peruskarikatyyrejä, kuten eksyksissä oleva sinkkunainen, söpö neurootikko, tosimies ja ihanan alakuloinen lapsi. Karismattoman pääparin välisen puisevan dialogin, muka-nolojen tilanteiden sekä täysin tuulesta temmatun juonen pitäisi saada kenen tahansa veren kiehumaan – kukaan itsensä vakavasti ottava katsoja tuskin nielee tätä soopaa kakistelematta.
Toimituskunnan keskiarvo: 1,5 / 4 henkilöä
Seuraava:
Resident Evil: Afterlife
Edes kolmiulotteisuus ei tuo yllätyksellisyyttä Afterlifeen, joka jatkaa hyvin samoilla linjoilla aiempien Resident Evil -elokuvien kanssa.
Edellinen: Resident Evil: Afterlife
Edes kolmiulotteisuus ei tuo yllätyksellisyyttä Afterlifeen, joka jatkaa hyvin samoilla linjoilla aiempien Resident Evil -elokuvien kanssa.