Muumion paluu valkokangas

Kuvittele nuoripari, jonka kielletty rakkaus uhmaa paitsi tyrannimaista faaraopatriarkkaa, kidutusta ja kuolemanrangaistusta, myös itse kuolemaa ja aikaa. Menetetty unelma seisoa kuunvalossa käsi kädessä Niilin rannalla antaa rakastavaisille voimaa kestää manalan kauhut. Elokuvassa Muumion paluu nämä traagiset Egyptin Romeo ja Julia ovat pahiksia, joiden tuhoa katsojan pitäisi hurrata.

Millaisia ovat sitten ykkösosasta tutut sankarit? Brendan Fraserin action-sankarille sopimaton intohimo on ilmeisesti ahtaa enemmän munkkia suuhunsa, jotta hän voisi yhä uhkarohkeammin testata housujensa saumoja. John Hannah haluaa irstailla vaahtokylvyssä maksullisen seuran kanssa. Fraserin vaimo Rachel Weisz hankkiutuu kirkuen hankaluuksiin ja heidän poikansa laukoo yhtä ärsyttäviä sutkauksia kuin kaikki muutkin lapsinäyttelijät muissakin elokuvissa. Kummalle porukalle toivoisin kauheaa loppua?

Arnold Vosloon toistamiseen esittämä muumio on rakastajattarineen siis jälleen elävien kirjoissa ja hänet pitäisi palauttaa Kuolleiden kirjaan. Leffa tarjoaa loputonta kohellusta, kirkumista, täpäriä "tartu käteeni!" -tilanteita, kaksi tyttöjen välistä kissatappelua ja ison läjän vähemmistökansallisuuksien edustajien ruumiita. Räikeä rasismi ei ilmeisesti haittaa mitään, kun tarina on nostalgisesti kehystetty vuosisadan alun brittiläisellä sensibiliteetillä, joka tunnetusti heijasteli erilaista käsitystä poliittisesta korrektiudesta.

Uutta tarinaa ei ole jaksettu kirjoittaa; ilman ykkösosaa ei mitään stooria olisikaan. Ensimmäisessä Muumio-elokuvassa olikin yksi hyvä kohtaus: alkusysäys, jossa rakastavaiset surmasivat faaraon ja saivat kiroukset niskaansa. Kohtauksesta löytyi myös elokuvan paras repliikki sutjakalta Patricia Velasquezilta: "Ruumiini ei ole enää hänen temppelinsä." Koska jatko-osassa ei ole niinkään paljon omasta takaa, toistetaan keskivaiheilla tämä kohtaus repliikkeineen kaikkineen. Se tarjoaa veteraanikatsojalle sitä tunnistamisen riemua.

Kuten siis todettu, elokuvan ainoa emotionaalinen lataus tulee ilkiöiltä. Ehkä tämän vuoksi mukaan on heitetty vanhan muumion lisäksi uusi pahishahmo, Skorpionikuningas, jota tulkitsee vähemmän älykkäästi elokuvan ensimmäisen viiden minuutin ajan vapaapainija The Rock ennen katoamistaan kuvioista. Sitten lähdetään kahdeksi tunniksi lämmittämään ykkösosaa, ja Skorpionikuningas ilmestyy taas viimeisten viiden minuutin ajaksi yllättävän kehnona digitaaliteknologian loihtimana jättiläisskorpionina. Rainan käsittämättömän pitkä kesto korostaa tekijöiden suhteellisuudentajun puutetta ja halveksuntaa tarinaekonomiaa kohtaan. Muumion paluu on sydämetön esimerkki kuvankäsittelyteknologian kehittymisen suomasta mahdollisuudesta keskittyä pelkkään pintaan ja toteuttaa tunnevammaista puuduttamisen halua.