The Florida Project valkokangas

”Se on kaatunut, mutta kasvaa silti edelleen.”

The Florida Projectin päähenkilö, 6-vuotias Moonee, kuvailee näillä sanoilla lempipuutaan parhaalle ystävälleen. Mooneen mietteeseen tiivistyy yksi elokuvan keskeisistä ajatuksista. Ihmisluonto on sitkeää tekoa, ja vaikeissakin oloissa on tilaa haaveille ja unelmille. Kaatunut puu jatkaa kasvuaan, vaikka sitten kyljellään maaten.

Ohjaaja Sean Baker toi itsensä elokuvamaailman tietoisuuteen vuonna 2015 julkaistulla sähäkän energisellä elokuvallaan Tangerine, jossa hän kuvasi transsukupuolisten seksityöläisten elämää Los Angelesissa. Kuten Tangerine, myös The Florida Project on elokuva ihmisistä, jotka elävät amerikkalaisen yhteiskunnan marginaaleissa. Ja kuten Tangerine, myös The Florida Project lähestyy aihepiiriään herkkyyden ja empatian kautta, mutta ilman sentimentaalista surkuttelua.

Elokuva kertoo nuoresta yksinhuoltajaäiti Halleysta (Bria Vinaite) ja tämän tyttärestä Mooneesta (Brooklynn Prince). Kaksikko asuu floridalaisessa The Magic Castle -motellissa, aivan Disney Worldin kupeessa. Halley on työtön ja hankkii rahat vuokranmaksuun milloin mistäkin. Toisinaan hän tekee keikkaa striptease-tanssijana, ja toisinaan taas myy tukusta ostamiaan hajusteita golf-kerhon pihalla. Elämä on epävarmaa ja stressaavaa.

Nauravaista Mooneeta taas eivät aikuisten murheet paina. Hän viettää päivänsä muiden motellissa asuvien lasten kanssa, vailla minkäänlaista valvontaa tai holhousta. Lasten tempauksista koituu jatkuvasti päänvaivaa motellin karskille, mutta hyväsydämiselle johtajalle Bobbylle (Willem Dafoe). Rasavillit vekarat seikkailevat lähialueen hylätyissä taloissa ja tekevät jekkuja motellin muille asukkaille. Nälän yllättäessä muksut kantavat turistien laukkuja tippiä vastaan tai kerjäävät rahaa jäätelökioskin asiakkailta. Lasten hyväntuulinen energisyys tuntuu olevan loputonta.

Juuri tämän energisyyden ansiosta The Florida Project ei raskaasta aihepiiristään huolimatta ole raskas elokuva.

Mooneen ja tämän ystävien näkökulmasta ränsistynyt motelli ympäristöineen on kuin suuri huvipuisto täynnä toinen toistaan jännittävämpiä seikkailuja. Leikkien tarjoamaa todellisuuspakoa käsitellään hieman samaan tapaan kuin elokuvissa Hassut hurjat hirviöt (2009) ja Beasts of the Southern Wild (2012), joskin ilman yliluonnollisia elementtejä. Mörköjen ja villipetojen sijaan näiden lasten maailmassa vaaraa edustavat sosiaalityöntekijät, poliisit ja namusedät.

Lasten seikkailuja on ilo seurata, sillä elokuvan lapsinäyttelijät ovat kautta linjan erinomaisia. Erityismaininnan ansaitsee Mooneeta esittävä Brooklynn Prince, jonka roolisuoritus on läpikotaisin luonteva ja uskottava. Willem Dafoe ja Bria Vinaite loistavat myös omissa rooleissaan, mutta riehakas ja energinen Moonee on The Florida Projectin moottori ja sydän. Rääväsuisen pikkutytön iloisuus tarttuu väkisin.

Elokuvan yleissävy on kuitenkin katkeransuloinen, sillä lasten leikkejä seuratessaan katsoja on jatkuvasti tietoinen myös Halleyn yhä hankalammaksi käyvästä elämäntilanteesta. Halleyn ongelmat ovat usein seurausta hänen omasta holtittomasta käytöksestään, mutta elokuva onnistuu välttämään moralisoivan otteen kuvatessaan nuoren äidin edesottamuksia. The Florida Project ei tarjoa helppoja vastauksia perheen ahdinkoon, sillä sellaisia ei ole olemassa. Baker ei sorru saarnaamiseen, ja tässä juuri piilee elokuvan vahvuus.

The Florida Projectin hahmot eivät kaipaa sääliä. Heille omin voimin pärjääminen on kunnia-asia. Heitä ei myöskään romantisoida, sillä heidän puutteitaan ja oikkujaan ei ole siloteltu piiloon. Ohjaaja-käsikirjoittaja Bakerin humaani ydinajatus tuntuu olevan yksinkertaisesti se, että myös yhteiskuntiemme unohdetut ja sivuun jääneet ihmiset ovat ihmisiä ja ansaitsevat tulla sellaisina kuvatuksi. Tässä tehtävässä The Florida Project onnistuu poikkeuksellisen hienosti. Se on hauska, liikuttava ja ennen kaikkea todellisen tuntuinen elokuva.