Taas ponnistaa pienikin maasta

E.B. Whiten luoman sympaattisen hiiripojan seikkailut valkokankaalla jatkuvat uudessa elokuvassa Stuart Little 2. Siinä missä ensimmäinen elokuva kertoi Stuartin sopeutumisesta uuteen kasvattiperheeseen, on kakkososassa herrasmiehen oleilu Littlen perheessä jo arkipäivän rutiinia, eikä häntä vieroksuta koulussa tai harrastuksissakaan, mitä nyt pienestä koosta on hiukan haittaa. Enemmän haasteita Stuart kohtaa nyt eläinmaailman puolella, kun hän tapaa viehättävän lintutyttösen Margalon, jota paha Haukka jahtaa. Stuart kokee ensimmäisen ihastuksensa, eikä tunne jää vastakaiutta. Mutta Margalolla on salaisuus, joka tuo matkaan mutkia ja pian suorastaan henkeäsalpaavia käänteitä.

© 2002 Columbia PicturesKuten ykkösosassa, niin tässäkin elokuvassa hersyvimmät hetket saadaan aikaan Stuartin luovimisesta hieman isokokoisemmille tehdyssä maailmassa. Pikkuinen hiiri saa enemmän irti kauko-ohjattavista autoista ja lennokeista kuin hänen isoveljensä George (Jonathan Lipnicki). Ainoa uusi asia Littlen perheessä on pikkusisko, jota Littlen ylihuolehtiva äiti (Geena Davis) yrittää saada puhumaan. Mutta niin George kuin uusi siskokin saa jäädä tässä elokuvassa taka-alalle, sillä pääosassa ovat Stuartin uudet eläinystävät, toki vanhaa Snowball-kissaa unohtamatta.

© 2002 Columbia PicturesItse Stuart on jälleen aivan valloittava pikku otus, ja hänen ystävyytensä Margalon kanssa on kerrottu kivasti, joskin aika kliseisesti. Elokuvan parhaassa kohtauksessa ystävykset istuvat omalle kokoluokalleen mitoitetussa drive-in-elokuvateatterissa katsomassa Hitchcockin Vertigoa. Myös kohtaukset, joissa laista piittaamaton Haukka esiintyy, ovat vaikuttavia myös visuaalisesti, ja niissä saa hyvän syyn tiiraille New Yorkin (muuttunutta) horisonttia. Tällä kertaa show’n kuitenkin varastaa myös ykkösosan suosikkini, Littlen perheen laiskanpulskea kotikissa Snowball, jolle on kirjoitettu elokuvan parhaat lohkaisut. Muutenkin tämä (dubbauksessa Puntti Valtosen mainiosti tulkitsema) katti saa kyynisine heittoineen pelastaa koko elokuvan, joka muuten tukehtuisi omaan sokeriinsa.

Littlen perhe on tietenkin niin yli-ihanteellinen (keskellä Manhattania sijaitsevine idyllisine kotitaloineen!), että asian voi ymmärtää vitsiksi. Mutta kyllä ainakin aikuiskatsojilla on hieman vaikeuksia sulattaa varsinkin perheen vanhempien (isänä brittisuosikki Hugh Laurie) keskinäistä pusipusi-halittelua. Tuntuisi, että Stuartista ystävällisenä hiiriherrasmiehenä saisi enemmän komiikkaa, kun Littlen perhe olisi hiukan särmikkäämpi. Ja sen Littlen perheen tunnustervehdyksen voisi huuhtoa tasan sinne, mistä Stuart etsii äidin kadonnutta vihkisormusta... Mutta kyllä on silti kiva katsoa lastenelokuvaa, jossa ei ole yhtään mutanttihirviötä tai ainuttakaan itämaista karatepotkua. Muuten elokuva kyllä kaipaisi hiukan lisäpotkua!

* * *
Arvostelukäytännöt