Rat King valkokangas

Pelaaminen on vieläkin harrastus, johon julkisuudessa harvoin suhtaudutaan maltillisesti. Päinvastoin, se on aihealue, jota käsitellessä tuntuu olevan lupa heittää kaikki tolkku ikkunasta ja laittaa hirmuteko kuin hirmuteko pelaamisharrastuksen piikkiin. Niin kuin Petri Kotwican ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Rat Kingissä on tehty. Ensiluokkainen toteutus ja ripeästi etenevä tarina onnistuvat peittämään hetken aikaa sen asian, että elokuvalla on pahoja uskottavuusongelmia, eikä sitä temaattisesti ole mietitty loppuun asti.

Päähahmon, 18-vuotiaan abin, Jurin (Max Ovaska), pelaamisaddiktio on viety aivan äärimmilleen. Juri viettää päivät monitorien ja pelikoneiden täyttämässä pimeässä huoneessa. Metsästystä harrastava äiti (Outi Mäenpää) elää aivan erilaista elämää kuin poikansa. Pelimaailma alkaa hiipiä mukaan Jurin kaikkiin tekemisiin. Kirjoituksiin lukeminen ei onnistu ja tyttöystäväkin jättää pelaamisen takia. Kun pitkäaikaiset nettikaverit katoavat verkosta, Juri huolestuu. Yksi kavereista, Niki (Julius Lavonen), ilmestyy yhtäkkiä takaisin Jurin elämään hengenhädässä ja sotkee Jurinkin mukaan tosielämän peliin.

Alusta alkaen tunnelma on kireällä, kun pienimmätkin asiat Jurin maailmassa kuvataan erittäin dramaattisesti. Lauri Porran musiikki tukee hyvin melodramaattista elokuvaa. Rakenteeltaankin elokuva on toimiva – kun lähdetään isolla vaihteella liikkeelle, ei myöhemmin ole varaa himmata. Loppua kohden elokuva nousee aivan uusiin sfääreihin, kun paljastuu mistä pelissä on oikeasti kyse.

Tässä on elokuvan isoin kompastuskivi. Kotwica ottaa selvästi kantaa Suomessakin liian usein tapahtuneisiin murhenäytelmiin. Elokuva on kuitenkin epäuskottavia käänteitä täynnä oleva trilleri, missä ei sinänsä ole mitään vikaa. Identiteetillä leikitään, kun Niki vähitellen tekee itsestään Jurin kaksoisolennon – eikä eroa huomaa edes äiti tai tyttöystävä. Jos elokuva olisi pysytellyt omassa överiksi vedetyssä todellisuudessaan, se olisi toiminut luultavasti paljon paremmin.

Nyttenkin elokuva on toki kautta linjan erinomaisesti toteutettu ja jotkut kohtaukset ovat erittäin jännittäviä. Laajempaan kontekstiin ja tosielämän tapahtumiin liittäminen saa kuitenkin aikaan sen, että psykologisia epäuskottavuuksia ja muita puutteita ei voi antaa anteeksi. Kokonaisuutta tarkastellessa juonessa ja Jurin reaktioissa ei ole paljon järkeä. Tai toisinpäin katsottuna laajempi konteksti tuntuu falskilta, kun sitä ennen on nähty toinen toistaan huikeampia juonenkäänteitä.

Pelejä ja pelaamista ei pitäisi tarkastella omassa tyhjiössään, vailla mitään kytköksiä tosimaailmaan, eikä lieveilmiöistä keskustelu automaattisesti ole saarnaamista. Rat Kingin tapainen pelotteluelokuva ei tosin edistä keskustelua mitenkään mihinkään suuntaan.