Prinsessa ja sammakko valkokangas

New Orleans on omiaan sadun tapahtumapaikaksi. Monikulttuurinen kaupunki ja sitä ympäröivä rämesuo tuovat tarinalle kuin tarinalle oman ilmapiirinsä. Se, että Disney on valinnut sen uusimman animaatioelokuvansa tapahtumapaikaksi, ei kuitenkaan johdu vain kaupungin taianomaisesta tunnelmasta. Prinsessan ja sammakon New Orleans on jatsia pulppuileva sulatusuuni, joka ruumiillistaa sen kadonneen kaupungin, jonka hurrikaani Katrina tuhosi viisi vuotta sitten. Tarinan sijoittaminen 1920-lukulaiseen jatsin aikaan tuo etäisyyttä nykyaikaan ja esittää kaupungin sellaisena kiiltävänä haavekuvana kuin se halutaan muistaa.

Kaikki tietävät mitä tapahtuu, kun prinsessa suutelee sammakoksi loihdittua prinssiä. Mutta miten käy, kun kyseinen tyttö ei olekaan prinsessa? Tarjoilijana uurastava Tiana haaveilee omasta ravintolasta ja suostuu töihin ystävättärensä naamiaisiin päästäkseen lähemmäksi unelmaansa. Samoihin juhliin on myös matkalla prinssi Naveen, joka on saapunut New Orleansiin mennäkseen rikkaisiin naimisiin. Voodoo-henkien puuttuessa asioiden kulkuun prinssi kokee yllättävän muodonmuutoksen – ja joutuu turvautumaan Tianan apuun murtaakseen taian.

Tiana jatkaa Disneyn vahvojen tyttöhahmojen perinnettä, jossa itsenäiset sankarittaret raivaavat omat tiensä ja tarpeen vaatiessa pelastavat ahdingossa olevan sankarin. Voimakastahtoinen ja ahkera Tiana ei usko satuihin, vaan on itse rakentamassa omaa tulevaisuuttaan. Kiintoisan vastakohdan hänelle antaa rikas seurapiirikaunotar Charlotte, joka elää ruusuisessa satumaailmassaan ilman sen suurempaa kiinnostusta todellisuutta kohtaan. Kuten prinssi Naveen, hänkään ei ole joutunut tekemään töitä tai ottamaan vastuuta mistään. Prinsessasatuihin uskova Charlotte voidaankin nähdä nykypäivän julkkiksia ihannoivien nuorten vastineena, jonka tulee tarinan myötä aikuistua ja tajuta, että satuja toistamalla ei saa elämälle oikeata sisältöä. Tämä vastakkainasettelu onkin mielenkiintoisempi kuin elokuvan perinteinen romanssi.

Prinsessa ja sammakko on välähdys Disneyn 1990-luvun alun kultapäivistä, mikä näkyy elokuvassa niin värimaailmassa kuin piirrostyylissäkin. Kyseessä ei ole mikään sattuma, sillä elokuvan ohjauksesta vastaavat myös Pienen merenneidon (1989) ja Aladdinin (1992) tekijät Ron Clements ja John Musker. Tämä yhtäläisyys on myös tietoisen leikittelyn kohde ja niinpä tarkkaavainen katsoja voikin löytää karnevaalihumusta punapäisiä merenneitoja tai leijonakuninkaita. Elokuva nostaa esiin myös pitkään Disneyltä puuttumaan jääneen elementin, eli musiikin. Sitten Tarzanin (1999) eivät laulut ole olleet yhtä isossa osassa piirrettyjä, mutta nyt Randy Newman on kirjoittanut elokuvaan useita tarttuvatempoisia jazz-kappaleita.

Vaikka Prinsessa ja sammakko onkin sujuvasti kulkeva ja näyttävä elokuva, siitä jää lievä jälkilämmittelyn tunne. Jotain jää puuttumaan. Kenties sen kohtaloksi vain osui kovatasoinen animaatiovuosi. Jos elokuvaa vertaa muihin saman vuoden tulokkaisiin, kuten Coraline, Up – kohti korkeuksia, Ponyo rantakalliolla tai The Secret of Kells, voi huomata, miten vaikeaa on erottautua edukseen laajasta animaatiotarjonnasta. Kokonaisuutena Prinsessa ja sammakko on ihan onnistunut, mutta se pysyy verrattain turvallisilla vesillä.